123 456 7890

SJK:n 21-vuotias puolustaja Ville Tikkanen iski uransa ensimmäisen SJK-maalin ja samalla ensimmäisensä Veikkausliigassa, kun SJK haki 0-1 voitolla täydet pisteet Maarianhaminasta. Ottelussa nähtiin myös Hope Akpanin Veikkausliigadebyytti. SJK kontrolloi täysin ensimmäistä puoliaikaa, mutta toiselle jaksolle IFK Mariehamn teki vaihtoja ja haki vimmatusti tasoitusosumaa. Sitä ei kuitenkaan tullut ja SJK pääsee juhannuksen viettoon kolmen vieraspisteen kanssa. SJK kohtaa seuraavassakin ottelussa IFK Mariehamnin, mutta nyt kotikentällä OmaSp Stadionilla. Ottelu pelataan keskiviikkona 30.6. klo 18.30. Liput myynnissä SJK Storessa Epstorilla ja Lippu.fi-kanavissa.

IFK Mariehamn – SJK 0-1 (0-1)
0-1 38 min Ville Tikkanen

Paine oli heti alkuminuuteilla kotijoukkueen päädyssä ja SJK sai ensiminuuteilla kulmankin. SJK sai vapaapotkun keskeltä, noin 30 metristä, ja sen jälkitilanteessa VilleTikkanen pääsi vetämään boksin reunalta hyvin, mutta Oskari Forsman torjui.

Vartin kohdalla SJK sai vastahyökkäyksen, missä Denys Oliinyk oli käynnistäjänä. Hän antoi pallon Tucolle, joka kuitenkin kadotti pallon kuudentoista viivan kohdilla, ennen ratkaisua. Hetkeä myöhemmin SJK prässäsi pallon keskialueella itselleen ja hyökkäyskolmanneksella Jake Jervis syötti pallon takaviistoon, mukana olleelle Rodrigo Arcierolle. Tämän veto oli hyvä mutta meni yli maalin.

Ennenkuin puolituntia oli pelattu, sai SJK jälleen nopean hyökkäyksen ja suunnanmuutoksen. Pyry Hannola oli nyt aloittaja, ja hän syötti laitaan vauhtiin päässeelle Murilolle. Murilo juoksi aina boksin kulmalle asti, ja antoi hyvän keskityksen maalin eteen ja toppareiden väliin. Oli senteistä kiinni, ettei SJK:n hyökkääjä ehtinyt puskemaan palloa sisään. Seuraavaksi oli Hannolan itsensä vuoro, kun Nooa Laine antoi hänelle pystysyötön boksiin. IFK Mariehamnin puolustajat ehti kuitenkin häneen kiinni, eikä Hannola saanut syötettyä tai lauottua boksista. Myös Nooa Laine pääsi vetämään hyvin, kun Tuco tiputti hänelle keskityspallon taaksepäin. Forsman kuitenkin liimasi Laineen vedon.

SJK:n 0-1 maali syntyi, kun ensin Tuco hommasi kulman. Pyry Hannola meni sitä antamaan ja löysi takatolpalle täysin vapaaksi jätetyn Ville Tikkasen. Tikkanen laukoi pallon voimalla maalin kattoon. Maali oli samalla 21-vuotiaan Tikkasen uran ensimmäinen Veikkausliiga-maali, ja sen lisäksi ensimmäinen koskaan SJK-paidassa. Puolustajana pelaava Tikkanen ei ole tehnyt maalia edes SJK U20 tai SJK Akatemia joukkueessa.

SJK oli lisätä johtoa vielä ennen taukoa. Ensin Laine syötti Tucolle, jonka veto meni kuitenkin niukasti ohi. Sitten Tuco itse sai pallon harhasyötöstä ja koitti siirtää sitä sivuun mukaan tulleelle Jake Jervisille. Siirto oli kuitenkin hieman liian hidas, ja IFK Mariehamn pääsi purkamaan.

Toisen jakson alkuun IFK Mariehamn teki vaihtoja ja muutti passiivista pelitapaansa aktiivisemmaksi. Samalla peliä johtanut SJK taas pystyi laskemaan prässitasoa vähän lähemmäs keskikenttää. Muutokset tasoitti peliä ainakin näennäisesti, mutta peli oli silti SJK:n kontrollissa. IFK Mariehamnin kuitenkin piti hakea maalia vähän kovemmalla riskillä.

Noin tunnin pelin jälkeen SJK pelasi hienosti pois IFK:n prässin alta ja pallo pelattiin Tucolle keskikentälle. Tuco vapautti ovelalla syötöllä Oliinykin hyökkäykseen, mutta tämän veto lähti huonosti ja meni reippaasti yli maalin. Parin minuutin päästä SJK sai kulmapotkun, jonka hankki Jervis. Hannola antoi jälleen pallon hyvin takatolpalle, ja sieltä pallo jatkettiin maalin eteen. Tilanne kuitenkin kuivui kasaan, kun Tuco rikkoi Vahid Hamboa. Tuco sai samalla keltaisen.

68. peliminuutilla IFK sai kulman, ja Mohamed Abubakari laittoi sen hyvin SJK:n boksiin. Pienen ruuhkan sisältä Calle Svensson pääsi vetämään kohti etuyläkulmaa ja osuikin maalikehikon yläreunaan. Peliä jatkettiin SJK:n maalipotkulla. IFK:n paine kuitenkin jatkui, ja 70 minuutin jälkeen se sai toisen hyvän paikan, kun Niilo Mäenpää keskitti boksiin. Alan Henrique liukui palloon takatolpalla, mutta Jesse Öst oli hereillä ja SJK:n johto kesti.

78. peliminuutilla SJK sai sivuvapaapotkun hyvältä etäisyydeltä. Hannola antoi siitä pallon taas hyvin boksiin, ja siellä pallo pelattiin takaviistoon. IFK ehti kuitenkin väliin ja sai vaarallisen vastahyökkäyksen. Sitä oli päättämässä Hambo, joka kiersi sisään ja veti, mutta veto meni ohi maalin.

Noin kymmenisen minuuttia ennen loppua, viimeiseksi vartiksi sisään tullut Hope Akpan otti pallon ja lähti nousemaan hyvin. Akpan myös löysi Joonas Lepistön boksista, mutta Lepistön nosto toiselle laidalle meni hieman liian pitkäksi. Vähän myöhemmin Kennedy Igboena oli päästä yksin karkuun, mutta Nikko Boxall tuli hyvin takaa katkaisemaan ennen vetoa. IFK Mariehamnin kova painostus vain jatkui ja muutamaan kertaan SJK joutui purkamaan palloa pitkällä, kun kotijoukkue nosti miehiä boksiin. SJK kuitenkin kesti loppuun asti ja otti tärkeän voiton.

SJK: Jesse Öst MV, Nikko Boxall, Ville Tikkanen, Cristhian Valencia, Rodrigo Arciero, Murilo, Nooa Laine (87’ Matias Vainionpää), Pyry Hannola, Jake Jervis, Denys Oliinyk (75’ Joonas Lepistö) ja Ariel Tuco Ngueukam (75’ Hope Akpan)