123 456 7890

SJK liittyy maailman suurimpien seurojen joukkoon perustamalla ensimmäisenä suomalaisseurana täysin oman elektronisen urheilun joukkueen, jonka päälajina on EA Sportsin jalkapallopelisarja FIFA. Joukkue pelaa SJK:n väreissä ja SJK:n logolla kilpapelaamisen kansainvälisissä sarjoissa sekä turnauksissa.

Aiemmin vastaavan tempun on tehnyt jalkapallossa muun muassa Paris Saint-Germain, Manchester City, Galatasaray, Schalke 04 ja FC Kööpenhamina. Joukkueita syntyy kovaa vauhtia myös muualla ja esimerkiksi Norjan jalkapallon pääsarjassa puuhataan omaa liigaa jo tulevalle kaudelle FIFA-pelisarjan osalta. Euroopan laajuisesta Champions Leaguen elektronisesta versiostakin on kuulunut huhuja.

eSports-joukkueen lanseeraaminen vahvistaa SJK:n asemaa suomalaisen jalkapallon ja kilpaurheilun edelläkävijänä. Tavoitteemme on päästä vuosi vuodelta lähemmäs Euroopan huippuseuroja ja vaikka emme pystyisi haastamaan Paris Saint-Germainia tai Manchester Cityä vielä muutamaan vuoteen kentällä, omaamme siihen mahdollisuuden eSportsin saralla, kommentoi SJK:n urheilutoimenjohtaja Janne Kotamäki.

SJK on noussut kymmenessä vuodessa Kakkosesta Euroopan kentille ja olemme voittaneet Suomessa tähän mennessä kaiken mahdollisen. eSports tarjoaa luonnollisen jatkumon kaikelle tälle ja kunnianhimoinen tavoitteemme on nousta myös elektronisen urheilun saralla Euroopan huipulle, Kotamäki jatkaa.
Elektroninen urheilu tarjoaa mahdollisuuksia myös kansainväliseen näkyvyyteen.

Uskoaksemme pystymme tällä tavalla myös vahvistamaan käsitystä siitä, että Seinäjoella uskalletaan tehdä asioita. Laajennettavan toiminnan potentiaali on valtava myös seuran yhteistyökumppaneille. SJK eSports tulee tuomaan seuralle uusia partnereita ja tuomaan mukaan uusia, monipuolisempia intressiryhmiä jo olemassaoleville kumppaneille, sanoo SJK:n myyntipäällikkö Jussi Kankaanpää.

Toivomme, että eSports-joukkueen lanseeraamisen avulla pystymme tavoittamaan henkilöitä, jotka eivät ole aiemmin seuranneet suomalaista huippujalkapalloa. Konsolipelaaminen (FIFA) ja jalkapallo ovat vastoin yleistä käsitystä paljon lähempänä toisiaan ja uskoakseni molempien lajien edustajat voivat oppia toisiltaan. Tietysti tavoitteemme on lisätä myös e-urheilun tunnettuutta sekä alueellisesti että kansallisesti, sanoo Kankaanpää lopuksi.

SJK eSports -joukkueen taustat, Mikko Jokipii (tapahtumatuottaja), Matteus Markko (pelaajarekrytointi) ja Pekka Riihimaa (manageri)

Ensimmäiset pelaajajulkistukset jo tammikuussa

SJK kasaa joukkueen yhdessä eSports-joukkueen kasvattajaseuraksi siirtyvän Rynnäkköviikset-peliorganisaation kanssa. Ensimmäinen pelaajajulkistus tehdään jo ensi maanantaina pidettävässä tiedotustilaisuudessa. Lisää julkistuksia on luvassa tammikuun ja alkutalven aikana. Sen verran voimme paljastaa jo nyt, että mukaan on saatu pelaajia maailman huipulta, sekä aivan Suomen kirkkaimmasta kärjestä. Lisäksi joukkueeseen tullaan järjestämään try-out-turnauksia, joissa kuka vaan pääsee taistelemaan paikasta joukkueessa.

Lajeina on alkuvaiheessa jalkapallopeli FIFA, lähitulevaisuudessa maailmalla kovassa nosteessa oleva Overwatch. Mahdollisesti lajeja lisätään myöhemmin. SJK eSports tulee keskittymään kasvaviin ja kehittyviin kilpalajeihin.

SJK:n eSports-akatemiana toimiva Rynnäkköviikset kokoaa erilaisia pelaajia, ja kilpailullisesti valmiit yksilöt ja joukkueet voidaan nostaa sen kautta mukaan edustukseen, sanoo joukkueen pelaajarekrytoinnista vastaava Matteus Markko, joka itse on toiminut ammattilaispelaajana englantilaisessa eSports-organisaatiossa.

Kilpapelaaminen onkin maailmalla hurjassa kasvussa. Tapahtumat sekä pelaajat keräävät valtavan huomion ympäri maailman. Parhaimmillaan pelaajat tienaavat ammattilaisina satojen tuhansien, lähes miljoonien vuosiansiot. eSportsin kaupallinen kiinnostus ohittaakin jo muutamien perinteisten urheilulajien arvon.

Kiinnostus on suuri etenkin lajin mediaoikeuksien puolella. Jo nyt Suomessa Yle lähettää suorina lähetyksinä huipputurnauksia ja pelaajat keräävät omille suorille pelilähetyksilleen verkossa kymmenien tuhansien seuraajien määrät. Iltapäivälehdilläkin on omat eSportsiin keskittyvät verkkosivustonsa.

Suomesta on jo vuosien ajan tullut kovia pelureita, mutta heistä suurin osa on suunnannut ulkomaille, missä eSports on ollut jo kehittyneemmällä tasolla. Tunnettuja suomalaisia pelaajia ovat muun muassa JerAx, MATUMBAMAN (Dota 2), Taimou (Overwatch), Allu (CS:GO) sekä Seinäjoelta lähtöisin oleva Hearthstone-ammattilainen Janne Mikkonen eli Savjz. Kaikki mainitut pelaajat ovat menestyneet maailmanlaajuisesti ja pelaavat isoissa kansainvälisissä organisaatioissa, kertoo SJK:n eSports -joukkueen manageri Pekka Riihimaa.

Todella hienoa, että SJK ja Seinäjoki ovat tässä asiassa Suomen ensimmäisten joukossa. Viime vuosina eSportsissa on menty eteenpäin hurjasti, mutta silti ollaan vielä alkutekijöissä. Vinkiksi voin sanoa, että kannattaa tarkkailla toisia perinteisiä urheiluseuroja ulkomailla, jotka tekevät juuri nyt samoja siirtoja, kommentoi Seinäjoelta lähtöisin oleva ammattilaispelaaja Janne ”Savjz” Mikkonen.

FIFA-pelisarja on todella hyvä aloitus, Overwatchin ja muiden pelien kanssa olisin vielä seurantakannalla ja valmiuksia tulevaisuudessa nostaen, arvioi Mikkonen, kuultuaan SJK:n eSports- laajennuksesta.

Suomessa ennen SJK:ta mukaan on lähtenyt Helsinki REDS, joka pelaa HIFK:n väreissä ja toistaiseksi Overwatch-pelisarjaa. SJK kuitenkin on ensimmäinen seura, joka nostaa Suomessa eSportsin perinteisten joukkueidensa rinnalle ja päälajina on jalkapallopeli FIFA.

Jalkapallopeli FIFA on SJK eSports-joukkueen päälaji.

OmaSp Stadionista myös eSports-areena

Oman eSports-joukkueen lisäksi, OmaSp Stadionista tehdään
virtuaalinen eSports-stadion, jossa järjestetään talvisin alan
kilpailutapahtumia. Paikka on siihen ihanteellinen ja se tarjoaa
tapahtumiin viimeisimmän teknologian sekä valmiit palvelut.

Kesäkaudella stadion täyttyy jalkapallofaneista, ja talvikaudella
visioimme Suomen ja jopa pohjoismaiden johtavasta eSports-keskuksesta.
Jos Seinäjoki tähän asti on tunnettu vaikkapa rytmimusiikkikaupunkina,
voin nähdä meidät parin vuoden sisällä eräänlaisena eSportsin mekkana.
Tarkoituksena on tarjota pelikokemuksia niin ammattilaisille kuin
harrastelijoillekin,
kertoo SJK eSportsin tapahtumatuottaja Mikko Jokipii.

Yksi merkittävä tekijä kokonaisuudessa on, että tällainen toiminta
yhdistää kaikkia ihmisryhmiä ja ikäluokkia, joita klassinen kilpaurheilu
ei välttämättä tavoita. Tavoitteenamme on yhteistoiminnan kautta
nuorten aktivointi ja täten esimerkiksi syrjäytymisen ehkäiseminen,
kertoo SJK eSports-joukkueen pelaajarekrytoinnista vastaava Matteus Markko.

OmaSp Stadion luo loistavat puitteet järjestää erilaisia
eSports-tapahtumia, joiden kautta OmaSp Stadion saadaan entistä paremmin
ympärivuotiseen käyttöön. eSports-kausi on kuumimmillaan loppusyksystä
alkukevääseen, jolloin Veikkausliiga sen sijaan on tauolla. OmaSp
Stadionilla tullaan järjestämään jo tulevan kevään aikana
tryout-turnauksia, joiden kautta kuka tahansa elektronisesta urheilusta
kiinnostunut pelaaja voi raivata tiensä aina SJK:n eSports Teamiin
saakka.

Osa SJK:n edustusjoukkueen pelaajista pelaa vapaa-ajallaan aktiivisesti
FIFA:a ja turnauksissa on mahdollista haastaa myös heitä.

Kilpapelaamista en ole kokeillut itse koskaan, mutta pelaamme
pelaajien kesken paljon verkossa ja pelaan omien kavereideni kanssa
nimenomaan netissä
, kertoo SJK:n keskikenttäpelaaja Matej Hradecky.

Hradecky on yhdessä hyökkääjä Elias Ahteen kanssa SJK:n
joukkueen sisäisessä FIFA-rankingissa se kovin kaksikko. He ovat jopa
valmiita haastamaan pelaamisessa tulevan SJK:n eSports joukkueen.

– Me olemme valmiina haastamaan kaikki. Uskoisin, että voisimme jopa pärjätä, kommentoi Elias Ahde Itsevarmana ja kertoo että joukkueen pelaajat pelaavat yleensä aina pitkillä bussireissuilla tai pelireissuillla hotelleissa.

Jalkapallomaailman supertähdistä ainakin Lionel Messi, Neymar ja Zlatan Ibrahimovic tunnetaan aktiivisina elektronisten pelien pelaajina.

OmaSp Stadion pystyy tarjoamaan erinomaiset tilat alan tapahtumien käyttöön. Voit tutustua tiloihin virtuaalisesti SJK:n nettisivuilta, tästä linkistä.

Yhteystiedot ja tiedustelut:

SJK eSports

Joukkue SJK:n nettisivuilla:
eSports

Sähköposti:
esports@sjk2007.fi

Pekka Riihimaa
Manageri
044 565 3421

Mikko Jokipii
Tapahtumatuottaja
050 584 8284

Matteus Markko
Pelaajarekrytointi
040 031 4186