Harjoituspelinä pelattava Pohjanmaan derby SJK - VPS pelataan lauantaina 30.1. klo 14:30 Wallsport Areenalla.
123 456 7890

Harjoituspelinä pelattava Pohjanmaan derby SJK – VPS pelataan lauantaina 30.1. klo 14:30 Wallsport Areenalla. Ottelu pelataan vallitsevien koronarajoituksien vuoksi suljetuin ovin, eikä yleisö pääse otteluun. Peli on samalla SJK:n viimeinen harjoitusottelu, ennen lauantaina 6.2. alkavaa Suomen cupin karsintaa.

SJK sai tällä viikolla ensimmäistä kertaa koko joukkueen kasaan, kun lomiltaan palanneet ja koronakaranteeneista vapautuneet pelaajat pääsivät viimein yhdessä tositoimiin. Lisäksi SJK on saanut kaikki neljä uutta pelaajavahvistusta mukaan joukkueeseen, ja joukkue alkaa olemaan sitä myöden kasassa. Lauantain ottelu onkin talven ensimmäinen missä päävalmentaja Jani Honkavaara pääsee näkemään lähes koko pelaajaryhmänsä kentällä.

Tiistaina oli ensimmäistä kertaa koko joukkue koolla. Samalla kaikki akatemian pelaajat ovat tästä eteenpäin nyt akatemian mukana, sanoo Honkavaara.

Meillä on ollut 19 pelaajaa harjoituksissa, ja tällä hetkellä poissa treenivahvuudesta on Hetemaj, Tikkanen ja Sid. Tiistai tuntuikin siltä, että nyt kausi vasta varsinaisesti alkaa, kun koko porukka on saatu koolle, Honsu jatkaa.

Olemme saaneet nyt enemmän 11 vs. 11 harjoituksia, mikä on tietenkin hyvä, koska emme ole niitä aiemmin päässeet tekemään pelaajien vähyyden vuoksi. Eli hyvä treeniviikko on menossa. Varmasti toki tämä VPS-peli ja vähän seuraava viikko menee vielä tutustuessa, ja opetellaan toistemme nimiä. Mutta hyvä on tilanne, ja samalla haasteellinen tilanne, sillä tästä kaikki vasta alkaa.

SJK sai pidettyä joukkueen viime kauden lopulta hyvin koossa, ja siihen hankittiin muutama uusi pelaaja täydentämään poislähteneitä pelaajia, tai pelipaikkoja, joista viime kaudella oli pulaa.

Kun kaikki pelaajat ovat mukana ja kunnossa, on SJK:lla edustusjoukkueessa käytettävissä 22 pelaajaa. Kokoonpanoon mahtuu kuitenkin kerrallaan vain 18 pelaajaa ja ulkomaalaisiakin pelaajia on nyt mukana yksi enemmän kuin viime kaudella.

Omasta näkökulmastamme olemme hankkineet vain pelaajia, kansalaisuudesta riippumatta. Viime kauden alussa pelaajarinkimme oli todella kapea loukkaantumisten vuoksi, joten halusimme myös varautua siihen, sanoo Honkavaara.

Ja tietenkin kilpailu pelipaikoista kovenee, Honkavaara jatkaa.

Aina se aiheuttaa murhetta jättää pelaajia kokoonpanon ulkopuolelle, mutta pitää ajatella siten, että meillä on pitkä kausi ja tilanne voi näyttää ihan erilaiselta, kun tosipelit alkaa. Varmasti tulee loukkaantumisia ja pelikieltoja. 

Vastaan lauantaina tuleva VPS on vahvistunut ja hakee nousua Veikkausliigaan.

Meillä on lauantain peliin hyvin yksinkertaiset tavoitteet; koko joukkueen hyökkäys- ja puolustuspeli, kertoo Honkavaara.

Joka osa-alueella on parannettavaa, ja nyt kun koko joukkue on jalkeilla, niin käydään aika lailla läpi kokonaiskuvaa meidän pelaamisestamme. Tavoitteena on saada vain ehjä esitys.

Nyt kun kaikki ovat maisemissa, niin nämä ovat tärkeitä hetkiä pelaajille, että he pääsevät yhdessä pelaamaan. Kaikki treenit ja pelit pitää käyttää hyödyksi. 

Missään nimessä valmista peli ei voi vielä olla, enkä usko, että se on vielä Suomen cupissakaan, mutta meidän pitää vain pitää huolta siitä, meillä on laatutekijät kunnossa ja pystymme sitä kautta olemaan parempia kuin vastustaja kaikissa näissä seuraavissa peleissä, jatkaa Honkavaara.

Vepsulla on käsittääkseni aika nuori joukkue, varmasti hyvä pelaava ja liikkuva joukkue. He ovat uudistuneet aika paljon, valmennusta myöden. Siellä on hyviä pelaajia. Esimerkiksi Vahtera ja Strandvall. Heilläkin on varmasti isot tavoitteet, joten VPS on meille erinomainen vastustaja tässä vaiheessa. 

Mutta tässä vaiheessa ei liiemmälti vielä vastustajaa tuijotella, päättää Honkavaara.

Lauantain ottelu pelataan siis suljetuin ovin ja ikävä kyllä ottelusta ei ole tulossa myöskään suoraa livestreamia. Peliä seurataan SJK:n Twitter-kanavalla aktiivisesti ja heti ottelun jälkeen pyritään saamaan kanaville videohaastattelut, otteluraportti sekä maalikooste. Tulevat Suomen cupin-karsintojen ottelut lähettää Ruutu-palvelu, ja mahdolliset maaliskuussa OmaSp Stadionilla pelattavat harjoitusottelut saadaan kuitenkin näkymään varmuudella.

Veikkausliigan kausi alkaa 10.4. klo 17:00, kun SJK kohtaa OmaSp Stadionilla Tampereen Ilveksen. Suomen cupin-karsinnat alkaa lauantaina 6.2. klo 16:00 vieraspelillä AC Oulua vastaan. Löydät talven ja tulevan kauden otteluohjelmat SJK:n nettisivujen Ottelut-kohdasta.

Kausikortit kaudelle 2021 myynnissä Lippu.fi-kanavissa sekä SJK Shopissa. SJK Shop auki helmikuun loppuun asti torstaisin klo 12-17, perjantaisin klo 9-12 ja lauantaisin klo 10-14.

VPS uudessa komennossa nousua havittelemaan

Vielä viime kaudella Ykkösessä VPS:aa luotsasi omalla peliurallaan myös SJK:ssa pelannut Christian Sund. Sundin pesti tuli päätökseen ja tilalle VPS kiinnitti Jukka Karjalaisen, jolla on valmennustaustaa Jarosta ja MYPA:sta. Vielä viime kaudella hän koutsasi Joutsenon Kultsua Kakkosessa. MYPA:n hän nosti Kolmosesta takaisin Ykköseen ja piti MYPA:n sarjassa kaudella 2019. Karjalaisen avuksi kiinnitettiin entinen maajoukkuepuolustaja Jussi Nuorela. 

Kaudella 2020 VPS sijoittui Ykkösessä kuudenneksi ja kokeneet Sebastian Strandvall sekä Steven Morrissey, vastasivat joukkueen tehoista, tehden molemmat yhdeksän maalia per mies. Kaksikko jatkaa myös tällä kaudella VPS:n pelintekijöinä. Alkavaan kauteen VPS on kuitenkin vahvistanut merkittävästi hyökkäystään, kun KPV:ssa pelannut Aleksi Pahkasalo ja Ykkösen kaikkien aikojen kovimpiin maalitykkeihin kuuluva Kalle Multanen kiinnitettiin. Lisäksi VPS sai mieluisan paluumuuttajan RoPS:sta, kun aikoinaan HJK:hon myyty Joonas Vahtera palasi nyt kasvattajaseuraansa. Maaliin VPS hankki KPV:sta lainalla SJK Akatemiassa viime kaudella pelanneen Teppo Marttisen. 

Kokonaisuutena VPS on tiukalla talouskuurilla, ja tästä johtuen mukana on paljon nuoria omia junioreita. Tavoite on kuitenkin tiukasti paluussa Veikkausliigaan ja SJK-lasien läpi tuo paluu sopisi mainiosti. Pelit VPS:aa vastaan ovat aina olleet kauden kohokohtia.

VPS kohtasi viime viikonloppuna Kakkoseen valmistautuva VIFK:n harjoitusottelussa ja voitti ottelun 7-1 luvuin. Ottelu oli VPS:n ensimmäinen harjoitusottelu tälle talvelle. Lauantain ottelu on puolestaan VPS:n viimeinen, ennen seuraavana viikonloppuna alkavaa Suomen cupin karsintaa.