123 456 7890

SJK joutui nöyrtymään Suomen Cupin finaalissa, kun Akseli Pelvas iski ottelun ainokaisen 77-minuutilla. HJK oli ottelussa hallitsevampi osapuoli, mutta varsinaisia maalipaikkoja ei ottelussa nähty. SJK puolusti tiukasti ja piti HJK:n alueen ulkopuollella. Lopulta Pelvas pääsi murtautumaan vasemmalta kaistalta, kuten aikoinaan niin monesti SJK:ssa pelatessaan ja iski pallon taka-alakulmaan. Lopulta SJK joutui vielä vajaalle, kun erotuomari Marko Grönholm näytti toista keltaista keskikentällä raataneelle Obed Malololle. Alivoimalla SJK pääsi vielä kerran koittamaan erikoistilanteesta tasoitusta ennen ottelun loppua, mutta HJK kesti ja juhlii ensimmäistä pokaaliaan lähes kolmeen vuoteen. Onnittelut HJK:lle. SJK:n pelit jatkuu samantien ensi keskiviikkona Veikkausliigassa, kun se isännöi OmaSp Stadionilla Tampereen Ilvestä kärkipään kamppailussa. Ottelu alkaa keskiviikkona 27.9. klo 19.30. Ennakkoliput myynnissä SJK:n verkkokaupassa.

SJK – HJK 0-1 (0-0)
0-1 77 min Akseli Pelvas

Ensimmäinen puoliaika
oli kovaa vääntöä. HJK hallitsi peliä hienokseltaan, mutta
maalipaikkojen luominen oli sillekin vaikeaa. Kahdeksannella minuutilla
Rasmus Schüller laukoi läheltä, mutta pienestä kulmasta,
ja Mihkel Aksalu torjui vedon kulmapotkuksi.
Ensimmäisen puoliajan
paras paikka oli Akseli Pelvaksella, joka pääsi laukomaan erinomaisesta
paikasta Sebastian Dahlströmin syötöstä.
SJK sai ensimmäisellä jaksolla muutamia hyviä erikoistilanteita, mutta kovin vaarallisia tilanteita ei SJK saanut luotua.
54. minuutilla HJK sai
kulmapotkun. Akseli Pelvas pääsi laukomaan maalin edestä, ja pallo
pomppi sen jälkeen vapaaseen paikkaan Demba Savagelle, joka ei osunut
palloon. SJK pystyi blokkaamaan lähietäisyydeltä
lähteneitä vetoja huomattavasti paremmin kuin kauden aiemmissa peleissä.
SJK sai pelistä
paremmin ja paremmin otetta, ja hallitsikin ajoittain peliä melko
selvästi. Ongelmat alkoivat, kun Richard Dorman loukkaantui 66.
minuutilla. Jarkko Hurme joutui vaihtamaan laitaa, ja SJK joutui
suorittamaan suunnittelemattoman vaihdon.
HJK:n voittomaali
syntyi 77. minuutilla. Sebastian Dahlström syötti boksiin Akseli
Pelvakselle, joka onnistui ohittamaan Mihkel Aksalun. Lisää ongelmia
tuli pari minuuttia myöhemmin, kun Obed Malolo sai toisen
varoituksensa, ja lensi ulos. Todella kova tuomio cupin finaalissa. Sen
seurauksena SJK joutui suorittamaan kolmannen vaihtonsa, ja Marc Vales
tuli Billy Ionsin tilalle loppuhetkiksi.
81. minuutilla HJK:n
0-2-maali oli lähellä, kun Rafinha laukoi erinomaisen kaukovedon, ja
pallo kimpoili yläriman ja Aksalun käsien kautta kulmapotkuksi.
89. minuutilla Mehmet
Hetemaj ja Marc Vales voittivat taistelun Rasmus Schülleriä ja Anthony
Annania vastaan, minkä seurauksena Matti Klinga pääsi laukomaan. Thomas
Dähne torjui Klingan kudin eteensä, mutta ehti
paluupalloon niukasti ennen Aristote Mboma.
Ottelun viimeinen
tilanne oli SJK:n vapaapotku viidennellä lisäaikaminuutilla. Marc Vales
pääsi vielä puskemaan, mutta Thomas Dähne liimasi pallon näppeihinsä, ja
HJK:n juhlat alkoivat.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Joel Mero, Richie Dorman (66’ Timo Tahvanainen), Dani Hatakka, Johannes Laaksonen (75’ Matti Klinga), Billy Ions (83’ Marc Vales), Jarkko Hurme, Obed Malolo, Aristote Mboma, Mehmet Hetemaj ja Erfan Zeneli.

Ottelussa ei ollut lehdistötilaisuutta ja videokooste löytyy Palloliiton Huuhkaja-TV:stä. Lisää kuvia tulossa viimeistään sunnuntaina SJK:n sivuille ja Facebookiin.

SJK kohtaa seuraavaksi ensi keskiviikkona 27.9. klo 19.30 OmaSp Stadionilla ja kohtaa Veikkausliigan kärkipään ottelussa Tampereen Ilveksen. Ottelun ennakkoliput myynnissä SJK:n verkkokaupassa.