123 456 7890

SJK ja HJK pelasivat maalittoman tasapelin Helsingissä lauantaina. Ensimmäisellä puoliajalla SJK oli pelissä vahvempi, ja loi muutaman hyvän maalipaikan. Toisella peli muuttui tasaisemmaksi, ja aivan lopussa HJK sai vielä kovan paineen SJK-maalille. Jesse Öst kuitenkin piti maalinsa koskemattomana. SJK:llakin oli omat hyvät paikat tehdä voittomaali toisellakin nelivitosella. Piste oli kuitenkin SJK:n historiassa vasta kolmas HJK:lta vieraskentällä, ja kelpaa kotiin tuomiseksi. SJK:n seuraavakin ottelu on tarkoitus pelata Helsingissä ensi viikon perjantaina, ja silloin kohdataan HIFK. HIFK:n tälle päivälle merkitty peli peruttiin IFK-leirissä olleen koronaepäilyn vuoksi, ja ensi viikon pelin pelaaminen on vielä tällä hetkellä epävarmaa. SJK tiedottaa mahdollisesta peruuntumisesta alkuviikosta. Oletuksena on kuitenkin, että ottelu pelataan. Seuraava kotiottelu on lauantaina 14.8. klo 17:00 ja silloin OmaSp Stadionille saapuu vieraaksi FC Honka. Ottelun liput myynnissä Lippu.fi-kanavissa sekä Epstorin SJK Storessa.

HJK – SJK 0-0

SJK sai heti ensi minuuteilla tilanteen, kun Murilo keskitti vasemmalta laidalta boksiin ja Jake Jervis pääsi puskemaan. Pusku kuitenkin tippui vain HJK-maalin katolle. Muutenkin ensimmäinen vartti mentiin enemmän SJK:n kontrollissa. HJK:n pelaajista myös Valtteri Moren loukkaantui heti alkuminuuteilla, ja se sekoitti hieman heidän pelisuunnitelmaa.

20 minuutin kohdalla Murillo otti puhtaalla liukutaklauksella pallon Roope Riskiltä SJK:n boksin kulmalta ja sai hyvän vastahyökkäyksen aikaan. Daniel Håkans toi pallon HJK:n boksiin hyvällä kuljetuksella, mutta lopulta syöttöön ehti HJK-puolustus hieman väliin ja Denys Oliinyk ei päässyt yrittämään maalintekoa. Pelissä myös tunteet kävi tässä vaiheessa kuumina, varsinkin HJK-leirissä, kun SJK pelasi kovaa, mutta sääntöjen mukaisesti.

SJK:n paras tilanne tuli puolentunnin pelin jälkeen, kun ensin HJK:n Daniel O’Shaughnessy antoi sivurajaheiton keskialueella, mutta se oli huono ja tuli alas omaan puolustukseen. Siellä Denys Oliinyk nappasi pallon ja pääsi yksin hyökkäykseen. Lopulta hän ajautui hieman pieneen kulmaan, ja veto meni maalin sivuverkkoon.

Viisi minuuttia ennen taukoa HJK sai ensimmäisen maalipaikan, joka pelattiin boksissa Roope Riskille. Riski kuitenkin sutaisi pallosta ohi, eikä lopulta tilanteesta tullut edes vetoa. SJK sen sijaan sai hetkeä myöhemmin vedon aikaan toisessa päässä, kun Rodrigo Arciero voitti keskityspallon hyökkäysalueella ja antoi sen kuudentoista kaarelle Tucolle. Tuco veti hyvin, mutta HJK-maalivahti torjui.

Ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla HJK sai kulmapotkun ja sen hankki Filip Valencic, kun SJK-puolustus blokkasi hänen vedon kulmaksi. Kulmasta ei kuitenkaan syntynyt vaaraa SJK:n maalille.

Toinen puoliaika alkoi samalla SJK:n kontrollilla kuin ensimmäinenkin, mutta ensimäistä tilannetta saatiin odottaa lähes tunnin kohdille. Silloin Håkans ja Ville Tikkanen voitti pallon HJK:n Lingmanilta keskialueella ja pelasi sen eteenpäin Oliinykille. Oliinyk voitti vielä keskialueella kaksinkamppailun, ja eteni aina HJK:n boksiin saakka pienellä seinäsyötöllä Tucon kanssa. Pallo karkasi hieman ja Riku Riski pääsi estämään Oliinykin pääsemisen siihen. Pari minuuttia tuosta, Oliinyk itse pääsi nappaamaan keskialueelta HJK:n harhasyötön ja sai siitä kovan vedonkin, joka kuitenkin meni metrin verran yli HJK-maalin.

Tunnin pelin jälkeen ,HJK otti pallohallinnan, mutta pyöritteli sitä pääasiassa vaarattomasti keskialueen alapuolella, ja SJK pääsi kyttämään vastahyökkäyksiä. 70. minuutilla pallo napattiinkin omalla puolustusalueella, ja sieltä Arciero pelasi sen nopeasti laitaan ja ylös Murilolle. Tämän keskitys oli hyvä maalin eteen, ja Tuco pääsi puskemaan siitä kohti takakulmaa. Osuma ei kuitenkaan ollut tarpeeksi hyvä ja pallo meni vain hieman ohi maalin. Tilanne oli kenties koko ottelun paras maalipaikka.

74. minuutilla HJK sai kulman, minkä jälkeen HJK sai kaksi vetoa kohti SJK:n maalia. Ensimäisen veti kaukaa Dylan Murnane ja siitä tulleen irtopallosta pääsi vielä koittamaan Jair Silva läheltä maalintekoa, mutta Jesse Öst oli molemmilla kerroilla valmiina ja torjui molemmat yritykset varmasti. Vedot olivat myös HJK:n ensimmäiset kohti maalia ottelussa. Heti perään SJK prässäsi HJK:n maalivahtia toisessa päässä, ja tämä joutui laittamaan pallon hieman hätäisesti eteenpäin. Jälkitilanteesta Tuco voitti kaksinkamppailun kuudentoista kaarella, ja koitti sijoittaa takakulmaan. Veto meni kuitenkin jälleen ohi.

Kun viitisen minuuttia oli peliä jäljellä, sai HJK luotua painetta SJK:n päätyyn, ja siitä aikaan pari kulmaa. SJK kuitenkin kesti tämän paineen. Myös SJK sai oman paineen luotua kotijoukkueen päätyyn ennen loppua, kun Gustaf Backaliden syötti boksiin, ja Tuco jatkoi sen kantapäällä Jake Jervisille. Tämä pääsi pyörähtelemään boksissa, mutta tilaa vetoon ei löytyny, joten Jervis pelasi taka-alaviistoon Arcierolle, jonka veto meni reilusti yli ja ohi maalin.

Ottelun lisäajalla HJK sai vielä kulmapotkun ja siitä tilanteen SJK:n maalille. Lopulta Miro Tenho veti alueen ulkopuolelta ja Öst torjui. Siitä seuraanneesta kulmasta HJK ei enää saanut mitään aikaan ja erotuomari päätti ottelun maalittomana.

SJK: Jesse Öst MV, Ville Tikkanen, Nikko Boxall, Cristhian Valencia, Rodrigo Arciero, Murilo, Jude Arthur, Daniel Håkans (80’ Nooa Laine), Denys Oliinyk (68’ Gustaf Backaliden), Jake Jervis ja Ariel Tuco Ngueukam.