123 456 7890

Perjantaina 12.5. klo 20:00 SJK pelaa jälleen kotiottelun, kun Jyväskylän JJK saapuu ensimmäistä kertaa OmaSp Stadionille. Viime viikonloppuna SJK koki pettymyksen, hävittyään vierasottelun FC Lahtea vastaan. Nyt perjantain ottelu mukaan laskettuna, SJK:lla on kaksi seuraavaa ottelua kotistadionilla ja niistä on ainoana tavoitteena täydet pistesaaliit.

Meidän täytyy luottaa siihen, että saamme itseluottamuksemme takaisin. Ja meidän pitää päästä takaisin voittokantaan. Uskon, että kun saamme voiton, niin itseluottamus palaa sitä myötä koko joukkueeseen ja alamme voittamaan lisää otteluita. Samalla saamme muiden kuromaa etumatkaa kiinni. Se on niin yksinkertaista, sanoo SJK:n hyökkääjä Billy Ions, joka on ollut toistaiseksi joukkueen tehokkain pelaaja.

SJK:n hyökkäävä keskikenttäpelaaja Facundo uskoo voiton tulevan kotikentän ja omien kannattajien tuella.

Meidän täytyy dominoida peliä. Pelaamme kotona ja meillä on meidän yleisö takanamme. Se motivoi meitä. Meidän täytyy myös hallita palloa, ja tietää milloin ja miten pelaamme väleihin, murtaen heidän puolustuksen. Siten saamme pelistä täydet kolme pistettä, uskoo Facundo.

Facundo on ollut Seinäjoella nyt helmikuusta lähtien ja hän on ollut mukana johdattamassa SJK:ta ennen Veikkausliigan alkua Suomen Cupin finaaliin.

Olen rakastunut Suomeen. Täällä tuntuu olo jo varsin kotoisalta ja ihmiset ovat kohdelleet minua hyvin. Täällä on todella rauhallista ja kaunista. Veikkausliiga on myös tasoltaan hyvä. On tietenkin asioita, joissa tarvitaan kehitystä, mutta pelin taso on hyvää. Meidän pitäisi oppia pelaamaan myös pienemmillä kentillä ja huonommassa kunnossa olevilla kentillä, sillä oma kotikenttämme on loistava ja siellä meidän pitää hallita jokaista vastustajaa, sanoo Facundo lopuksi.

SJK:n päävalmentaja Sixten Boströmin kommentit tulossa torstaina videoennakon muodossa.

Perjantaina OmaSp Stadionin Carlsberg Sports Bar aukeaa jo klo 18:00 ja se palvelee ottelun jälkeen kaikkia asiakkaita vielä pitkään. Tervetuloa kannustamaan SJK voittoon JJK:sta. Nyt sitä kannustusta todella tarvitaan! Ennakkoliput myynissä SJK:n verkkokaupassa sekä OmaSp Stadionin SJK Shopista.

SJK – JJK perjantaina 12.5. klo 20:00 OmaSp Stadionilla. Ottelu näkyy suorana maksullisista ISTV:n ja Ruutu+:n palveluista

Sarjanousija Jyväskylän Jalkapalloklubi kylään

JJK voitti viime kaudella Ykkösen hieman yllättäen ja se nousi siten suoraan Veikkausliigaan. Sarjannousijan kaudesta on povattu tuskaista ja JJK tuomittiin ennen kauden alkua kaikissa ennakoissa varmaksi putoajaksi. Lopulta lähteneiden pelaajien lista ei kasvanutkaan niin suureksi. Niko Markkulan ja Iiro Järvisen lähdöt kuitenkin tuntuvat. KuPSiin lähtenyt Saku Leppänen palasi kauden alla takaisin ja myös Gael Etock teki sopimuksen Kettupaitojen kanssa hieman ennen kauden alkua.

Nuoresta joukkueesta löytyy muutama kokeneempi pelaaja. Tommi Karin, Tomi Petrescun, Mikko Mannisen ja SJK:ssa neljä kautta pelanneen Matti Lähitien johtajuutta tarvitaan. Myös KuPS:sta takaisin kasvattajaseuraansa tullut Patrick Poutiainen kuuluu varmoihin liigatason pelaajiin. Maalivahtiosastolla Jere Pyhäranta korvasi Ville Viljalan. Torjuntatöitä onkin tarjolla aikamoinen määrä. Alkukauden torjuntavastuun on kuitenkin hoitanut juuri 20 vuotta täyttänyt Teppo Marttinen.

JJK:n iskun paikka on erikoistilanteissa. Tommi Kari ja Tomi Petrescu pystyvät ratkaisuihin kauempaakin. Yhdysvalloissa lähes koko elämänsä asunut Verneri Välimaa omaa myös kovan potkun. JJK:n viidestä maalista kaksi on tullut Tomi Petrescun erikoistilanteista. FC Lahtea vastaan Petrescu teki maalin suoraan kulmapotkusta.

Viime hetkellä tullut Gael Etock on erittäin tärkeä joukkueelleen. Legendaarisen Barcelonan La Masian kasvatti teki Ykkösessä keskenkuntoisenakin 11 ottelussa tehot 6+2 ja käänsi maaleillaan useita pelejä JJK:lle. Hyvän maalintekotaidon lisäksi Etock pystyy suojaamaan palloa hyvin ja jakamaan palloja muille.

JJK:n päävalmentaja Juha Pasojan tehtävää ei käy kateeksi. Jokainen piste on kovan työn takana, mutta toisaalta hävittävääkään ei ole.

SJK:sta lainalla kesäkuun alkuun asti JJK:ssa oleva Elias Ahde ei pelaa perjantain ottelussa. Matti Lähitie on ollut loukkaantuneena, mutta tehnee paluunsa juuri perjantaina SJK:ta vastaan.

SJK ja JJK ovat kohdanneet harjoitusotteluissa viime vuosina useasti, mutta perjantain ottelu on joukkueiden ensimmäinen kilpailullinen kohtaaminen. SJK ja JJK kohtasivat toisensa myös joulukuussa harjoitusottelussa ja tuolloin SJK oli parempi maalein 2-0. Veikkausliigan JJK on aloittanut kolmella tappiolla ja kahdella tasapelillä. Maaliero on pahasti pakkasen puolella luvuin 5 – 13.


Mehmet Hetemaj mukana harjoituksissa

Koko alkukauden missannut Mehmet Hetemaj on jälleen mukana harjoituksissa normaalisti ja todennäköisesti mukana perjantain ottelussa. Myös pitkään sivussa ollut Jarkko Hurme on jo palannut harjoituksiin, mutta hänen mukana olonsa perjantaina selviää vasta lähempänä ottelua. Joka tapauksessa positiivisia uutisia ja kaikki SJK-kannattajat pitävät varmasti peukkua, että kokenut kaksikko nähtäisiin kentällä mahdollisimman pian.

Aiemmin SJK tiedotti, että kamerunilainen Anatolé Abang ei jatka seurassa, joten hän ei ole siten enää mukana perjantaina. Pelikieltoja ei SJK:lla ole.

Viime matsissa SJK:n puolustaja Marc Vales iski päänsä kovaa yhteen FC Lahden keskikenttäpelaaja Hendrik Helmken kanssa ja molemmat joutuivat käymään sairalaalassa asti paikattavana.

Heti iskun jälkeen, halusin ensin jatkaa peliä, mutta Ulvila (fysioterapeutti Juha-Jaakko Ulvila) huomasi homman minua paremmin ja kertoi, että en pysty jatkamaan näin pahan haavan kanssa, kertaa Vales tilannetta.

Minä ja Helmke menimme sitten samalla ambulanssilla suoraan sairaalaan. Hän on brasilialainen, joten ymmärsimme toisiamme ja juttelimme hänen kanssaaan sairaalassa elämästä Suomessa sekä siitä, missä olemme aiemmin urillamme pelanneet. Lopulta lääkäri laittoi meille molemmille muutamat tikit ja pääsimme pois, jatkaa Vales muistelua.

Tikeillä siis selvittiin ja Vales on pelikelpoinen perjantaina. Tosin paksussa pään ympäri kulkevassa siteessä.

Ottelun lipunmyynti ja järjestelyt

OmaSp Stadionin toisen kerroksen Carlsberg Sports Bar palvelee jo kaksi tuntia ennen avauspotkua ja se on auki myös pitkään ottelun jälkeen. Jotta voimme palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin, pelin aikana ja puoliajalla Carlsberg Sports Bar palvelee ainoastaan pääkatsomon asiakkaita. Anniskelupisteitä löytyy myös muualta stadionilta.

Muut portit ja palvelut aukeavat tuntia ennen avauspotkua ja Eteläkatsomon palvelupisteet puolituntia aiemmin. Pelin jälkeen Carlsberg Sports Bar on jälleen auki kaikille asiakaille ja siellä on luvassa pelaaja- ja valmentajahaastatteluita.

Katsojat otetaan tähän otteluun sisään Kannattajapäädyn puoleisesta pääportista. Lisäksi paikalle tuleville JJK-kannattajille, on varattu oma sisäänkäyntinsä Itäpäädyn ja Eteläkatsomon kulmauksesta. JJK-kannattajat sijoitetaan Eteläkatsomon lohkoon 115. JJK-kannattajat voivat käyttää Eteläkatsomon palveluita. Itäpäätyä ei avata yleisölle.

Kaikille katsojille suoritetaan turvatarkastukset, ja otteluun ei saa tuoda kiellettyjä esineitä. Palloliiton ohjeistus kielletyistä esineistä sekä ottelutapahtuman säännöistä, löytyy tästä linkistä.

OmaSp Stadionin SJK Shop palvelee ottelupäivinä myös sisäpuolella, Pääkatsomon lohkon 103 alta löytyy toinen fanituotemyymälä. Tervetuloa ostoksille!

Parkkitilat ovat alueella rajalliset, joten kannattaa suosia julkisia kyytejä tai polkupyöriä. Pyöräparkit löytyvät OmaSp Stadionin tapahtumatorin laidalta. Parkkipaikkoina palvelevat Wallsportin ja jääurheilukeskuksen parkkipaikat, Joupiskan laskettelukeskuksen alue sekä Alaseinäjoenkadun varrella oleva lisäparkkipaikka. Parkkitiloja löytyy myös noin 300 metrin päästä Seinäjoki Areenan alueelta ja Framin parkkihallista.

Lippuja myydään Pääkatsomoon, Eteläkatsomoon sekä Kannattajapäätyyn. Liput ovat numeroituja istumapaikan mukaan, poislukien Kannattajapääty. Kannattajapäädyn keskiosan lohkot 125 ja 126 ovat varattu SJK:n kannattajaryhmän seisomakatsomoksi.

Ennakkoliput otteluun ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa sekä SJK Shopissa OmaSp Stadionilla.

Verkkokauppa palvelee lipunmyynnin osalta läpi ottelun. Jonotuksen välttämiseksi voit ostaa porttihintaisen lipun vielä ennen sisääntuloa verkkokaupasta suoraan puhelimeesi, vaikka varsinainen ennakkolipunmyynti loppuu jo ennen porttien aukeamista. Sitä aiemmin verkkokaupasta ostettu lippu on kuitenkin selvästi halvempi, joten kannattaa ostaa liput aina ennakkoon.

Tervetuloa viihtymään Seinäjoen OmaSp Stadionille!