123 456 7890

SJK:n elektronisen urheilun joukkue SJK eSports, laajentaa Counter-Strike pelisarjaan. Ennestään SJK eSportsin lajeina ovat olleet konsoli ja -urheilupelipuolen FIFA ja NHL -pelisarjat, mutta nyt otetaan hyppäys maailmanlaajuisesti suuremman ja perinteisemmin tunnetun eSports-puolen sarjoihin.

SJK eSports CS:GO -joukkue nostetaan reservijoukkueena toimivan Rynnäkköviiksien puolelta ja ryhmä saavutti jo menestystä Helsingissä Assembly Winter 2017 -tapahtumassa, sijoittuen turnauksen parhaaksi suomalaiseksi joukkueeksi. Pelit televisioitiin suorana YLE TV2:n kanavilla. Joukkuetta vahvistettiin Assemblyn jälkeen ja nyt siihen kuuluu: Christian ”EYELESS” Bruun, Joonas ”doto” Forss, Henri ”henkka” Mattanen, Jesse ”JESMUND” Terävä ja Olli ”sLowi” Pitkänen.

SJK on mielettömän kova taustavoima, joka on futiksen puolella jo iso nimi ja nyt he tulevat CS:n puolelle tukemaan meitä. Nyt me voimme jatkossa keskittyä pelkästään pelaamiseen ja tämä tuo yhden asteen vakavuutta lisää meidän toimintaan. Koskaan ei pelaamista pidä ottaa liian ryppyotsaisesti, mutta silti me pelaamme tosissaan ja meillä on selkeä pitkäjänteinen tavoite missä me haluamme joukkueena olla, kertoo SJK eSports CS:GO -joukkueen kapteeni ja In-Game leader Christian ”EYELESS” Bruun.

SJK mahdollistaa sen että meidän ei tarvi itse huolehtia muusta kuin siitä, että kehitymme paremmiksi pelaajiksi ja paremmaksi joukkueeksi. Siinä meillä on ajatusmaailma SJK:n jalkapallopuolen kanssa täysin samalla aaltopituudella, eli me haluamme pitkäjänteisesti koko ajan kehittää omaa toimintaamme, ”EYELESS” jatkaa.

Joukkue oli vielä Rynnäkköviiksien nimellä mukana Assemblyilla, joissa joukkue oli melkoinen sensaatio, yllättäen monet Suomen ja Euroopan kovimmat pelaajat omalla ennakkoluulottomalla meiningillään. Mukana oli monia Suomen kovia ammattipelaajia, mutta silti Rynnäkköviikset sijoittui parhaana suomalaisjoukkueena. Tuon jälkeen joukkue koki muutoksia ja nyt se on valmiina haastamaan Euroopan kärkijengit tulevissa turnauksissa.

Assemblyillä me olimme vielä tavallaan kaveriporukka ja huomasimme että homma toimi hyvin, mutta nyt halusimme nostaa meidän kattoa korkeammalle. Jos me aiemmin pystyimme yllättämään joukkueita Suomen tasolla, niin tällä joukkueelle kun me vielä harjoittelemme lisää yhdessä, pystymme yllättämään Euroopan parhaita joukkueita. Lähitulevaisuuden tavoite onkin päästä Euroopan toiseksi parhaiden joukkueiden joukkoon ja vakinaistaa oma paikkamme siellä. Sekä tietenkin yllättää siitä parempia joukkeita silloin tällöin. Maailman kovimmalle tasolle meistä ei aivan vielä ole, mutta pitkäntähtäimen tavoitteemme on olla myös siellä, kommentoi kapteeni ”EYELESS” varmana.

CS:GO, eli Counter-Strike: Global Offensive on taktinen ensimmäisen persoonan ammuntapeli, joka on yksi suosituimpia ammuntapelejä ja sisältää paljon kilpailullisia elementtejä. Sitä pelataan vastakkain joukkueina, joihin kuuluu viisi pelaajaa kerrallaan ja kaikilla on tarkat pelisuunnitelmien mukaiset tehtävät. CS:GO on hyvin suosittu elektronisen urheilun peli, kenties suosituimpia kilpapelejä maailmanlaajuisesti. Siinä järjesteään satoja turnauksia vuosien aikana ja palkintorahaa jaetaan useiden miljoonien dollarien edestä joka vuosi. Suomessa pelejä lähetetään suorana televisoissa sekä YLE:n kanavilla että Viasatin puolella. Maailmalla juuri Counter-Strike turnaukset keräävät miljoonayleisöjä.

Meille oli luonnollista aloittaa eSports SJK:ssa jalkapallopeli FIFA:lla ja laajentaa sen jälkeen urheiluseurana NHL-puolelle. Nyt siirrymme lajin pariin joka on maailmalla tunnettu ja todella seurattu, jossa pelataan viikottain isoja turnauksia, isoista summista. Ja nyt meillä on siihen sellainen joukkue, jolla on samat tavoitteet ja halut kehittyä entisestään. Rynnäkköviiksien puolella olemme nähneet että heillä on potentiaalia kehittyä Euroopan huipulle ja he ovat todella taitavia kavereita, joten siirtyminen SJK:n väreihin oli luontevaa, kertoo SJK eSportsin pelaajarekrytoinnista vastaava Matteus Markko, joka on itsekin aikoinaan pelannut ammattilaisena juuri Counter-Strike -pelisarjan Source puolella, nikillä “Sheizu”.

Se mistä me puhuimme poikien kanssa tätä siirtoa tehdessä, mikä on tavallaan Suomen CS-skenen ongelma, että pitkäjänteisyys puuttuu. Monesti ollaan oltu vasta jonkin aikaa tiiminä, sitten kun kuherruskuukausi on ohi, tulee vastoinkäymisiä ja laitetaan joukkue vaihtoon. Sillä tavoin ei saada Suomen tasoa nousemaan, vaan se vaatii pitkäjänteisyyttä ja työtä joukkueen eteen. Pojat ovat siitä tietoisia että nyt aletaan treenaamaan ja alamme tekemään asioita yhdessä. Varmasti tulee vastoinkäymisiä, mutta niistä opitaan ja mennään yhdessä niiden yli. Emme halua olla pelkästään paras joukkue, vaan haluamme nostaa koko Suomen CS-pelaamisen tasoa. Haluamme olla Suomen paras joukkue, mutta samalla nostaa esiin koko lajia ja sitä että millä teoilla voit olla siinä Suomen sekä maailman paras, Markko jatkaa.

Tänä viikonloppuna SJK eSports viettää bootcampia, eli viikonloppua jossa kaikki pelaajat on koottu paikalle ja yhdessä käydään läpi seuran sekä pelaajien omia tavoitteita.

Sopimusten allekirjoittamisella aloitettiiin ja kävimme läpi yhteiset tavoitteet. Olemme varanneet pelaajille tilat kaupungista, missä on tietokoneet valmiina ja ne on sinne toimittanut yhteistyökumppanimme Jimm’s. Olemme hoitaneet kaikki asiat pelaajille niin että he saavat tänä viikonloppuna keskittyä ainoastaan pelaamiseen. Joukkueelle on tärkeää myös että he näkevät kasvokkain ja oppivat tuntemaan toisiaan paremmin. Tulemme katsomaan demoja ja videoita matseista. Katsomaan mitkä asiat toimii, mitkä ei toimi ja mitä pitää edelleen kehittää. Täydellinen treeniviikonloppu. Meillä on myös tapaaminen meidän mentaalipuolen valmentajan kanssa ja siellä puhumme siitä miten pääsee yli tilanteista jotka menevät pääkoppaan. Kaikessa urheilussa tulee tilanteita jolloin tekee helppoja virheitä, eikä homma meinaa toimia. Mutta se miten pystyt nollaamaan tilanteen ja pääset niiden yläpuolelle, niin näitä tulemme käymään paljon läpi, kertoo Matteus Markko viikonlopun ohjelmasta.

Samalla ihan muutenkin tulemme viettämään aikaa yhdessä koko organisaation kanssa ja tutustumaan toisiimme, sanoo Markko lopuksi.


Videon SJK eSportsille on tehnyt Antti “aNfeli” Lautamäki.

SJK eSports CS:GO -kokoonpano

– Joukkueen AWP-kiväärimies Joonas ”doto” Forss, on 21 vuotias ja kotoisin Jyväskylästä. Hän aloitti pelaamaan veljiensä kanssa kun oli viisi vuotias. Ensimmäiset pelit oli Doom, Quake ja Counter-Strike. ”doto” innostui CS:GO kilpapelaamisesta vuoden 2015 alussa.

– Joukkueen toinen AWP-pelaaja ja Riffler, Olli ”sLowi” Pitkänen, on 21-vuotias ja kotoisin Lahdesta. Pelaamiseen hän sai inspiraation vuonna 2006 veljensä kautta, hänen pelatessa CS-Sourcea. ”sLowi” aloitti CS:GO pelaamisen vuonna 2013 ja vuoden jälkeen halusi aloittaa ammattailaistasolla, huomatessaan omaavansa siihen kykyjä.

– Joukkueen Entry-Fragger, eli ensimmäisenä pommipaikalle menevä pelaaja, Jesse ”JESMUND” Terävä, on 21-vuotias liiketalouden opiskelija Porista. Pelaamiseen innostus tuli vuonna 2004, kun kaverit hehkuttivat Counter-Strike: Source peliä. CS:GO:sta ”JESMUND” kiinnostui heti kun peli julkaistiin ja samantien hän alkoi miettimään sitä mahdollisuutena omalle kilpapelaamiselle.

– Joukkueen All-Star -pelaaja, sekä Suomen paras Rifle-pelaaja, Henri ”henkka” Mattanen, on 23-vuotias ja kotoisin Oulusta. CS 1.6 ja Call of Duty 2 on löytynyt miehen hyllystä jo vuodesta 2003. Siitä lähtien hän on pelannut aktiivisesti CS:n kaikkia versioita. Sourcessa ”henkka” aloitti kilpapelaamisen ja pärjäsi hyvin maailman tasolla, edustaen joukkueita kuten Anexis eSports sekä BEASTS.fi. CS:GO:ssa ”henkka” on parhaiten tunnettu Conquer Gamingistä, jonka riveissä hän pelasi yli vuoden hyvin tuloksin.

– Joukkueen johtaja ja In-Game Leader, Christian ”EYELESS” Bruun, on 25-vuotias ja kotoisin Heinolasta. Pelaaminen alkoi sedän tietokoneella pienenä lapsena ja kaikki klassikot on pelattu läpi aina Doomeista Quakeihin. CS-pelaaminen alkoi sen ilmestyttyä ja on jatkunut aina tähän päivään välillä pienillä tauoilla.”EYELESS” on pelannut aiemmin vähemmän tunnetuissa tiimeissä ja toiminut yleensä niissäkin In-Game Leaderinä.