123 456 7890

SJK Akatemia otti viimein voiton Ykkösessä, kun se kaatoi MP:n 1-0 tuloksella OmaSp Stadionilla. Voittomaalin iski Jeremiah Streng, kun ensin Kuutti Matila puski pallon tolppaan. SJK Akatemia on pelannut jo useamman ottelun hyvin ja olisi ansainnut voiton tai edes tasapelejä otteistaan, mutta nyt viimein hyvä esitys palkittiin myös kolmella pisteellä. Joukkue juhli voittoa vapautuneesti päätösvihellyksen jälkeen. SJK Akatemia pelaa kaksi seuraavaa ottelua vieraissa, kun se matkustaa ensin sunnuntaina Pietarsaareen Jaron vieraaksi ja seuraavalla viikolla Kouvolaan MyPa:n vieraaksi. Seuraava kotiottelu on sunnuntaina 30.8. klo 15:00 ja silloin OmaSp Stadionille saapuu AC Kajaani. Ottelun liput myynnissä SJK Shopissa ja Lippu.fi-kanavilla.

SJK Akatemia – MP 1-0 (0-0)
1-0 72 min Jeremiah Streng

SJK Akatemia aloitti ottelun, saamalla ensimmäisen hyvän maalipaikan. Omar Adawi puikkelehti hyvin laidasta sisään ja keskitti matalana maalille. Pallo tuli taakse Oskar Pihlajalle, jonka veto meni kuitenkin harmillisesti yli maalin.

Reilun kymmenen minuutin jälkeen SJK Akatemia oli vahingossa laittaa pallon omiin, kun kova ja matala keskitys tuli aivan maalin edustalle. Pallo meni onneksi omasta puolustajasta ohi, SJK Akatemian kannalta oikealta puolelta. Vähän tämän jälkeen MP hyökkääjä pääsi koittamaan vetoa etuyläkulmaan, mutta se meni hieman ohi.

Pelissä nähtiin ikävä loukkaantuminen, kun Irfan Sadik oli päästä maalintekoon, mutta hän ja SJK Akatemian maalivahti meni molemmat samaan irtopalloon ja Sadik väänsi tilanteessa polveaan. Peli oli useamman minuutin poikki ja Sadik joutui tulemaan vaihtoon. Tilalle tuli kaudella 2018 SJK Akatemiassa muutaman pelin pelannut Layon Dantas. Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisella puoliskolla SJK Akatemia alkoi saamaan tilanteita enemmän ja lopulta onnistuminen tuli maalin muodossa, kun pelattiin jo 72. peliminuuttia. Ensin Kuutti Matila puski pallon keskityksestä tolppaan, mutta paikalle ehti ensimmäisenä Jeremiah Streng, seuraten palloa loppuun asti ja tehdän ottelun avaus- ja voittomaalin. Maali toi hirmuisen boostin SJK Akatemialle ja se puolusti hyvin, iskien vastaan vierailijaa.

SJK Akatemia kesti helposti pelin loppuun saakka ja ensimmäinen voitto oli tosiasia. Voitto nosti SJK Akatemian myös sijalle 10. ohi Gnistanin ja vastaan parin viikon päästä tulevan MyPa:n.

Tämä oli lopulta suuri helpotus saada viimein nämä kolme pistettä. Ei mitään pois itse ottelulta tai meidän joukkueelta. Se halu ja intohimo mitä halusin heiltä tähän peliin, he antoivat kaiken sen kentällä. He antoivat kentällä mitä tarvittiin ja pistivät itsensä jälleen kerran täysillä peliin. Mielestäni tämä oli palkinto heille kaikesta siitä työstä, mitä he ovat tehneet jo aiemmissakin otteluissa. Meidän olisi pitänyt jo monta kertaa tehdä peleissä maaleja tai ottaa pisteitä, mutta olemme olleet mielestäni hieman epäonnekkaitakin, sanoi SJK Akatemian vastuuvalmentaja Tommy Dunne pelin jälkeen.

Pojat olivat fantastisia tänään. Alusta loppuun. He puolustivat hyvin ja hyökkäsivät vaarallisesti, juuri oikeilla hetkillä. Joten kokonaisuutenakin, tämä oli todella hyvä esitys. Me puhuimme näistä asioista jo viikolla. Nämä ovat aivan pelin kulmakiviä ja kun ne ovat hallussa, olet valmis ottamaan pisteitä myös pelissä. Ja tässä me onnistuimme tänään. Ja me olimme nimenomaan joukkue tänään. Jokainen esiintyi hyvin. En voi mainita yhtään pelaajaa, joka olisi ollut tänään toistaan parempi, jatkoi Dunne.

Nyt menemme sunnuntaina Pietarsaareen, missä Jaro on ollut hyvässä iskussa. Tämän esityksen jälkeen, meidän pojat kuitenkin odottaa sitä innolla. Uskon, että he odottavat hyvillä mielin sitä haastetta, mikä meitä siellä odottaa. Tämä tulos auttoi heitä siinä. Ja tämä tulos oli heiltä myös täysin ansaittu. Olen todella ylpeä joukkueesta. Ja mielestäni me olemme nyt näyttäneet, että me kuulumme tähän sarjaan myös. Me emme ole lähteneet passiivisina yhtenkään otteluun ja nyt näytimme, että pystymme sillä tavoin olemaan parempia ja saamaan pisteitä. Mutta meidän pitää myös muistaa, että emme voi tyytyä yhdessäkään ottelussa hyvään 40 minuuttiseen, vaan pelata kuten tänään, koko 90 minuuttia hyvin, päätti Dunne.

SJK Akatemia: Mehdi El Moutacim MV, Oskar Pihlaja (83’ Kaarlo Rintamäki), Joona Lautamaja, Robbie Malolo (69’ Arttu Aromaa), Kuutti Matila, Omar Adawi, Jeremiah Streng, Sami Sipola, Joel Laitinen, Juuso Takanen (55’ Arjanit Krasniqi) ja Valtteri Olsbo.