123 456 7890

Alueellisena sarjana pelattava miesten Kolmonen alkaa tiistaina 25. huhtikuuta, ja SJK Akatemia pelaa tuolloin kotiottelun Pietarsaaresta tulevaa Esse IK:a vastaan. Mielenkiintoa avausotteluun tuo se, että Esse IK:n valmentajana toimii entinen SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko.

SJK Akatemia osallistuu tällä kaudella Ykkösen pelien lisäksi Kolmoseen. Joukkuetta ei varsinaisesti jaeta kahteen eri pelaajaryhmään, vaan ajatuksena on, että kaikki SJK Akatemian pelaajat saavat joka viikko peliaikaa sopivalla tasolla yhteisten harjoitusten lisäksi. Joukkue siis harjoittelee yhtenä ryhmänä yhdessä, mutta viikon aikana pelaajat jaetaan peleihin kunkin pelaajan yksilöllisen tarpeen ja tason mukaisesti. Molemmissa sarjoissa valmentajina toimii samat SJK Akatemian valmentajat, mutta joukkueilla on omat joukkueenjohtajat.

Kolmonen pelataan kaksinkertaisena 12 joukkueen sarjana lohkoittain, ja SJK Akatemia pelaa Kolmosen läntisen alueen C-lohkossa. Se on itseasiassa ainoa joukkue Etelä-Pohjanmaalta Kolmosessa, kun kaikki muut lohkon joukkueet ovat joko Pohjanmaan tai Keski-Pohjanmaan alueelta. Lohkon voittaja nousee suoraan Kakkoseen kaudeksi 2024, ja sijoille 10. tai sitä alemmaksi sijoittuneet, tippuvat Neloseen.

Kolmosen C-lohkossa on SJK Akatemian lisäksi mukana FF Jaron, KPV:n, Kraftin ja VPS:n kakkosjoukkueet, joten tuttujakin vastustajia löytyy. Heidän lisäkseen on useita uusia tuttavuuksia, joita vastaan SJK:n miesten joukkueet eivät ole koskaan aiemmin vielä pelanneet.

SJK Akatemia pelaa omat kotipelinsä pääosin tiistaisin klo 19:00 OmaSp Stadionilla, joka helpottaa pelaajien liikkumista joukkueiden välillä. SJK Akatemian Ykkösessä pelaava joukkue sekä SJK U17-joukkue B-nuorten SM-sarjassa, pelaavat ottelunsa pääosin viikonloppuna, joten B-nuoret ja vähemmälle peliajalle Ykkösessä jääneet pelaajat saavat isot minuutit Kolmosessa viikon aikana. Kaikkiin Kolmosen kotiotteluihin on vapaa pääsy. Stadionilla ei ole ravintolapalveluita ilman erillistä ilmoitusta.

SJK Akatemia pelaa Ykkösen ja Kolmosen lisäksi myös Suomen Cupissa ja aloittaa sen 3.kierrokselta. Samalta kierrokselta aloittaa myös SJK:n edustusjoukkue. Tuon kierroksen arvonta on 14.4. ja Ykkösen sekä Veikkausliigan joukkueet pelaavat kierroksen ottelunsa keskitetysti keskiviikkona 26.4. Löydät kaikki SJK Akatemian tulevat ottelut Ykkösessä ja Kolmosessa, sekä myöhemmin Suomen Cupissa, SJK:n nettisivujen otteluohjelmasta.

SJK AKATEMIAN OHJELMA KOLMOSESSA:
Ti 25.04. klo 19.00 SJK Akatemia – Esse IK
Ti 02.05. klo 19:00 SJK Akatemia – Sundom IF
To 11.05. klo 19:00 Korsnäs FF – SJK Akatemia
Ti 16.05. klo 19:00 SJK Akatemia – FC Kiisto
Ma 22.05. klo 18:30 KPV Akatemia – SJK Akatemia
Ti 30.05. klo 19:00 SJK Akatemia – Nykarleby IK
Ti 06.06. klo 19:00 SJK Akatemia – FF Jaro U23
Ti 13.06. klo 20:00 VPS Akatemia – SJK Akatemia
Ti 20.06. klo 19:00 SJK Akatemia – Sporting Kristina
To 29.06. klo 19:00 SJK Akatemia – Närpes Kraft / 2
To 06.07. klo 19:00 VPV – SJK Akatemia
Ti 18.07. klo 19.00 Esse IK – SJK Akatemia
To 27.07. klo 19:00 Sundom IF – SJK Akatemia
Ti 01.08. klo 19:00 SJK Akatemia – Korsnäss FF
To 10.08. klo 19:00 FC Kiisto – SJK Akatemia
Ke 16.08. klo 19:00 SJK Akatemia – KPV Akatemia
Ti 22.08. klo 19:00 Nykarleby IK – SJK Akatemia
Ma 28.08. klo 19:00 SJK Akatemia – VPV
Ke 06.09. klo 18:00 Närpes Kraft / 2 – SJK Akatemia
La 16.09. klo 15:00 Sporting Kristina – SJK Akatemia
Ti 19.09. klo 19:00 SJK Akatemia – VPS Akatemia
La 30.09. klo 14:00 FF Jaro U23 – SJK Akatemia