123 456 7890

Kuvassa hyökkääjä Endrit Rrustemi kaudella 2021.

Ykkösen kauteen valmistautuva SJK Akatemia kohtaa sunnuntaina VIFK:n harjoitusottelussa Wallsport Areenalla. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta kaikilta paikalle tulevilta katsojilta vaaditaan viranomaisten määrittämä koronapassi. Ottelu alkaa sunnuntaina 19.12. klo 13:15.

Sunnuntain harjoituspeli on koko seuran kauden ensimmäinen avoin ottelutapahtuma kotihallissa, ja vallitsevan koronatilanteen vuoksi Seinäjoen alueella on voimassa kokoontumisrajoituksia. Tästä johtuen sunnuntain ottelutapahtumassa on käytössä koronapassi, ja sisäänpääsyn yhteydessä tarkastetaan henkilöllisyys sekä koronapassin voimassaolo. Tämä kannattaa huomioida paikalle tullessa.

SJK Akatemialle sunnuntain ottelu on niin ikään ensimmäinen ottelu, ja siinä pääsee SJK Akatemian valmentaja Brian Page näkemään joukkueen nuorempaa pelaajaryhmää laajasti.

Sunnuntain ottelu päättää meidän joulukuun harjoitujakson. Meillä on ollut hyvät pari viikkoa tässä, ja pelaajat lähtee tämän ottelun jälkeen pienelle joululomalle. Palaamme harjoituksiin sitten taas joulun jälkeen, kertoo SJK Akatemian johtaja ja valmentaja Brian Page.

Meillä on paljon pelaajia nyt mukana edustuksen harjoituksissa, joten käytämme varmasti melko nuorta ryhmää sunnuntaina. Jopa nuorempaa, kuin normaalisti olemme. On hyvä saada myös B-nuoret ajettua nopeasti mukaan meidän systeemeihin, päättää Page.

SJK:n B-nuoret aloittavat oman SM-karsintaurakkansa tammikuussa, mutta joukkue kävi voittamassa Kuortaneella järjestetyn, ikäluokan harjoitusturnauksen viime viikonloppuna. Arttu Aromaan valmentamasta SJK U17-joukkueesta nähdään siis pelaajia mukana sunnuntaina SJK Akatemian riveissä.

Uusina mukaan tulleista pelaajista, ainakin Noa Lehtonen, Samson Ebuka ja Tuomas Pöyhönen ovat olleet mukana edustuksen talven harjoitusringissä. Viimeisimpinä julkistetut Tuomas Kaukua sekä Borry Sabally, liittyvät harjoituksiin vasta tammikuun alussa.

Ensimmäinen kilpailullinen ottelu tulee SJK Akatemialle tammikuussa, kun se osallistuu Ykkösen Cupiin ja todennäköisesti helmi-maaliskuun taitteessa pääsee joukkue testaamaan kykyjään uusiutuneessa Suomen Cupissa. Ykkösen Cupin tai Suomen Cupin otteluohjelmista ei ole vielä tietoa, ja niistä kerrotaan lisää heti kun ohjelmat ovat selvät.

SJK Akatemian pelaajisto ja taustaryhmä löytyy SJK:n nettisivuilta, tästä linkistä. Lisäksi talven ja kauden aikana mukana nähdään varmasti useampia B-nuoria ja edustuksen pelaajia. Ykkösen kauden 2022 kausikortit myynnissä SJK Storessa ja Lippu.fi-kanavissa. Voit myös ostaa yhdistelmäkausikortin SJK:n Veikkausliigassa pelaavan edustusjoukkueen kanssa.