123 456 7890

Santa Claus is coming to town
Lauantai-iltana nähdään evakkokentällä Prunttimäessä, onko Seinäjoen Jalkapallokerhon väki ollut kilttejä. Joulupukit tulevat nimittäin joukolla kylään, vaikka jouluun on aikaa rapiat neljä kuukautta.

Kerholla on alla viikko-ottelu tiistailta Vaasasta, jossa tuli kauden toinen vierastappio VIFK:lle rankkarimaalilla numeroin 1-0 (1-0) TP-Seinäjoen kasvatin, Mikko Ylihärsilän upotettua kaveriporukkansa pilkulta.

Tuossa ottelussa oltiin hieman perässä kotijoukkuetta pallon- ja jalkojenliikuttelussa, mutta nyt on oivallinen sauma ryhtyä suorittamaan kotisaldon lisäehostelua, joka alkoi Lapuan Virkiä kustannuksella puolitoista viikkoa sitten Keskuskentällä numeroin 2-0 (1-0).

FC Santa Claus pelasi viimeksi torstaina pistäen sarjaa johtavan FC OPA:n tiukille Oulun Castrnissa. Vekkulia muuten tuo FC-epidemia. Melko moni suomalainenkin seura on keksinyt liittää nimeensä peräti ihan ulkomaalaisia sanoja sen sijaan, että härmänkieli kelpaisi.

Joukkueet kohtasivat toukokuussa Saarenkylän tekonurmella ja siellä Kerho oli Football Clubia vahvempi numeroin 2-1 (1-1). Tuo ottelu onkin ainoa näiden kahden joukkueen välinen kohtaaminen seurojen lyhyiden historioiden aikana. Ottelussa maalinteon aloitti vierailija Ville Pajulan toimesta vartin pelin jälkeen. Aiemminkin seinäjokelaisseuroja maaleillaan ahdistellut Jussi Vatanen tasoitti ottelun 27. minuutin kohdalla. Pitkään saatiin elää piinassa ennen kuin Petri Huttu ratkaisi voiton vieraille 85. minuutilla.

Tiistaina Kerhon riveistä olivat sivussa pitkäaikaispotilaat Johannes ja Henri Saranpää, Jukka Ahola, Petri Huttu, sekä pelikiellossa huilannut Tiitus Lehtinen. Oikeastaan kaikki muut alkavat jo olla enemmän tai vähemmän pelikuntoisia. Täysin varmaa ei ole, pystyykö Vaasassa tällin saanut Toni Kujala pelaamaan.

Kotijoukkueen loppukauden tavoitteena on takuulla kääntää kotisaldo positiiviseksi. Toki pitää muistaa, että tässä vaiheessa viime kaudella pinnoja oli kasassa kymmenkunta vähemmän kuin nyt. Jos loppukausi pystytään viemään läpi samalla tahdilla, sekä pistemäärä, että sijoitus kohentuvat kyllä viime kaudesta.

Se on tietenkin melko pieni ilon aihe siinä mielessä, että kärki karkasi jo aikaisessa vaiheessa omille teilleen. Oululaiskaksikko menee menojaan, se on ihan selvää, mutta sijat 3.-5. ovat edelleen jaossa FC YPA:n, VIFK:n ja Kerhon kesken, ellei sitten hurjassa vireessä oleva JBK pysty kapuamaan mukaan taisteluun.

Vierailijaksi saapuva FC santa Claus ei ole oikein vieraissa juhlinut. Kotonaan joukkue on pärjännyt kyllä ihan pois tiehensä. Samaa voisi sanoa käänteisesti Kerhosta. Kotona on kontattu, mutta vieraista on napsittu makeitakin voittoja.

Vieraiden pelaaja-valmentaja, Matti “Bägi” Hiukka on saanut kauden mittaan joukkoihinsa apuja Rovaniemen Palloseuran liigamiehistöstäkin ja jääkin nähtäväksi, millaisella arsenaalilla pukit Prunttimäkeen rynnivät.

Jos Mikael Muurimäki onnistuu iskemään maalinkin huomisessa ottelussa, tarkoittaa se sitä, että maalien valossa tämä kausi on “Mikille” paras sitten vuoden 2006, jolloin hän tykitti 16 osumaa. Tällä kaudella vierasjoukkueen tehokkaimmat maalitykit ovat olleet yhdeksän maalia viimeistellyt Matti Kutila ja kahdeksan kertaa osunut Ville Ylipaavalniemi. Vastaavasti kotijoukkueen tykkejä ovat Muurimäen lisäksi olleet kuusi osumaa mieheen tehneet Marko Huttu ja Ville Pajula.

Veikkauksen tähtiraadit ovat lämmenneet kahdeksantena sarjataulukossa olevan Santa Clausin Matti Kutilan esityksistä yhdeksän tähden verran ja Santeri Viitasaaren edesottamuksista kuuden taivaankappaleen edestä. Kotijoukkueesta Ville Pajulalla on tähtiä 14 ja Mikael Muurimäellä kymmenen.

Ottelu alkaa poikkeuksellisesti klo 18.00 Prunttimäessä, joten ei muuta kuin keula kohti ikuisen tuulen stadionia.