123 456 7890

Suomen poikamaajoukkuepelaajat Robbie Malolo ja Ayuub Achenchab ovat tehneet sopimukset SJK:n akatemian kanssa. Molemmat ovat lukioikäisiä, eli tänä vuonna 17-vuotiaita ja he ovat kuuluneet Suomen eri ikäryhmien maajoukkuerinkeihin. Molempien kasvattajaseuroja on KäPa ja HJK. Nyt tehdyt sopimukset mahdollistavat pelaajien pitkäjänteisen kehittämisen SJK:n riveissä, aina huipulle saakka.

Haemme koko ajan motivoituneita, urallaan eteenpäin pyrkiviä nuoria pelaajia. Molemmat osoittivat testijaksolla olevansa erittäin hyvä lisä meidän akatemiaan ja meidän tehtävä on nyt kehittää heitä jatkossa eteenpäin omalla peliuralla kohti huippuaan, kertoo SJK:n akatemian johtaja Jani Uotinen.

Me haluamme että meillä pelaajan arki on mahdollisimman laadukas. Kuortaneen urheilulukion kanssa yhdessä syksyllä alkava jalkapallolukio antaa meille loistavan mahdollisuuden yhdistää jalkapallo, opiskelu ja urheilijaksi kasvaminen, SJK:n sekä Kuortaneen urheiluopiston loistavissa olosuhteissa, jatkaa Uotinen.

Robbie Malolo on pelipaikaltaan toppari tai puolustava keskikenttäpelaaja ja hän on syntynyt Helsingissä 3.5. 2001. Hän on aiemmin pelannut sekä KäPa:n että HJK:n nuorisojoukkueissa.

Valitsin SJK:n, koska olen kuullut niin paljon positiivisia asioita SJK:sta. Uskon että kehityn seurassa entisestään ja uskon että ainakin myöhemmin saan myös roolin joukkueessa, kertoo Robbie Malolo.

Robbie on SJK:ssa ennestään sopimuspelaajana olevan Obed Malolon pikkuveli. Aikoinaan veljeskolmikon vanhin, Jerry Malolo, oli hänkin SJK:ssa testijaksolla, mutta jäi silloin ilman sopimusta.

Ayuub Achenchab on syntyntynyt Tampereella 25.2. 2001. Hän on pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. ja hän aloitti peliuransa helsinkiläisen FC Viikinkien riveissä. Sieltä matka jatkoi Käpylän Palloon ja HJK:hon.

Täällä on tosi hyvät olosuhteet kehittyä pelaajana ja mennä eteenpäin uralla. SJK:ssa on laadukas valmennus ja muutenkin hyvä joukkue. Tämä on minulle myös hyvä mahdollisuus itsenäistyä ja kasvaa henkisesti, kertoo Ayuub Achenchab.

Molempien pelaajien sopimukset on SJK akatemian Kakkoseen valmistautuvan SJK U23 joukkueen riveihin. Molemmista pelaajista kaavailaan pelaajia SJK:n edustusjoukkueeseen pitkällä tähtäimellä.

SJK kiinnitti jo aiemmin saman ikäluokan poikamaajoukkuepelaaja Georg Westerlundin pitkällä sopimuksella ja hän on jo ehtinyt pelatakin muutamia otteluita SJK:n U17 joukkueessa. Myös Maximo Tolonen on syntynyt 2001.

Parhaillaan käynnissä oleva yhteishaku päättyy ensi viikon tiistaina 13.3. SJK:n ja Kuortaneen urheilulukion yhteistyössä perustama Jalkapallolukio on siinä mukana. Jalkapallolukio alkaa syksyllä 2018 ja yhteishaun jälkeen SJK akatemian johto valitsee hakijoista 15 ensimmäistä ensimmäiselle vuosikurssille. Kolmen vuoden päästä Jalkapallolukiossa on kaikkiaan 45 oppilasta.

Lisätietoa Jalkapallolukiosta tästä uutisesta sekä alla olevasta SJK TV:n videosta.