123 456 7890

Pistettäiskö putki poikki
Seinäjoen Jalkapallokerho matkustaa huomenna Ouluun Castrnin tekonurmelle ottamaan mittaa kolmannesta Kakkosen Lohko C:ssä pelaavasta oululaisjoukkueesta, Oulun Luistinseurasta.

Vahvana juniorikasvattajana tunnettu OLS on parin viime kauden aikana pelannut Kakkosessa Ykkösessä pelaavan AC Oulun farmijoukkueena, mutta takana on kausia Ykkösessäkin.

Lauantain otteluun kotijoukkue starttaa viimeiseltä säilyjän paikalta, eli sijalta 11. Vierailijana esiintyvä Kerho puolestaan on taulukossa neljäntenä. Asetelma on siinä mielessä selvä, että OLS tarvitsee pisteitä huomattavasti sarjanousuun mahdollisuutensa hukannutta Kerhoa kipeämmin.

Vaikka Kerho onkin taulukossa neljäntenä ja kasassa on jo 21 pistettä, ei ole mitään syytä tuudittautua mihinkään pehmeän pumpulisiin harhakuvitelmiin siitä, että homma on kaikin puolin taputeltu. Ihan ilman mitään kauhuskenaarioita sen suuremmin seinille sivelemättä, pisteitä tarvitaan vielä noin 10, että sarjapaikka on ensi kaudelle ihan idioottivarma.

Vaikka Kerho on noususaumansa hukannutkin kolmen peräkkäisen tappion myötä, eivät asiat kuitenkaan ihan niin huonossa jamassa ole kuin voisi ajatella. Tietenkin tappioputki on saatava nopeasti poikki ja poimittava lisää pisteitä. Se on päivän selvää, sillä on aina mieluisampaa sijoittua paremmin kuin sarjan häntäpäähän.

Viime kaudella tässä vaiheessa pinnoja oli Kerholla kasassa 14. Nyt niitä on siis 21 kappaletta, eli siihen verrattuna tilanne on huomattavasti parempi. Vieraissa saldo oli tässä vaiheessa kaksi voittoa ja neljä tasapeliä. Nyt se on viisi voittoa ja yksi tappio, eli pisteitä on kasassa viisi enemmän kuin viime kaudella näihin aikoihin.

Vaikka kotona on hävittykin jo neljä kertaa, pisteitä on silti enemmän kasassa kuin viime kauden kuudesta ensimmäisestä ottelusta. Tuolloin saldo oli voitto, tasapeli ja neljä tappiota. Nyt voittoja on kaksi ja tappioita mainitut neljä.

OLS:n kanssa kohdattiin myös viime kaudella. Kahdesti otettiin sarjassa mittaa ja niistä otteluista Kerho korjasi neljä pistettä päästämättä maaliakaan. Kotona otettiin kolme pinnaa numeroin 2-0 (1-0) 6. heinäkuuta kippari Petri Niemen maalattua 24. minuutilla ja FF Jaroon lainalle siirtyvän Tommi Haanpään sinetöityä loppunumerot kamppailun 93. minuutilla.

Nykyjoukkueesta tuossa kamppailussa nähtiin kehissä Johannes Saranpää, Petri Niemi, Tiitus Lehtinen, Petri Huttu, Jukka-Pekka Salminen, Toni Kujala, Marko Huttu, Henri Saranpää ja Juha Etelä-Aho.

Syyskierroksen ottelu puolestaan pelattiin Castrnin keinonurmella 21. syyskuuta. Maalittomassa kamppailussa tolppa pelasti isännät hyväkuntoisen Kerhon jouduttua tyytymään tasapeliin. Ensimmäisessä ottelussa esiintyneiden lisäksi nyt nähtiin kehissä edelleen Kerhoa edustavat Jere Jääskeläinen, Jukka Yli-Renko ja Ville Pajula.

OLS:n joukkueesta Veikkausraateja ovat miellyttäneet neljä tähteä kerännyt Jarno Rova, kolmen sakaraisen Ville Karhunen, kaksi tähteä mieheen poimineet Jon Jonke, Juho Keskinen ja Jukka Puurunen, sekä yhden tähden saanut Chijioke Festus. Yhteensä joukkueelle on annettu 14 tähteä. Kerhon puolella ahneimpia ovat olleet kahdeksan taivaankappaletta mieheen saalistaneet Ville Pajula ja Tommi Haanpää. Mikael Muurimäellä tähtiä on puolestaan kuusi ja Petri Hutulla neljä. Juha Etelä-Aho ja Mikko Väänänen ovat kumpikin saaneet kolme tähteä. Aki Lyyski, Petri Välimäki ja Tiitus Lehtinen ovat kukin napanneet yhden sakaraisen.

Maalinteosta OLS:ssa ovat vastanneet viidesti osunut Jussi Fredriksson, neljä maalia tehnyt Puurunen, kahteen osumaan päässeet Iyam Friday, Jarno Rova ja Simo Myllymäki, sekä kertaalleen viimeistelleet Henri Hanhela, Lasse Pohjola, Miika Nurkkala ja Sampo Saukkonen. Vastaavasti Kerhon paras viimeistelijä on ollut kuudesti laukaissut Mikael Muurimäki. Tommi Haanpään saldoksi jää neljä osumaa. Ville Pajula on tehnyt kolme maalia ja kaksi osumaa on viimeistellyt Hutun veljesten lisäksi Juha Etelä-Aho. Toni Kujala ja Tiitus Lehtinen ovat kumpikin tehneet maalin mieheen.

Joukkueiden kuntokäyrät ovat sen verran poikkeavat, että OLS:lla on tilillään viimeisistä kolmesta matsista saldona 3-3 -vierastasapeli FCJ Blackbirdin kanssa, 3-0 -vierasvoitto PK-37:sta ja 2-0 -ktoitappio OPS-jp:lle. Kerho puolestaan on hävinnyt kolme viimeistä otteluaan FC OPA:lle kotona 3-1, FCJ Blackbirdille vieraissa 3-0 ja FC YPA:lle kotona 3-0. Näiden tulosten valossa voisi olettaa, että vaikea matsi on Kerholla edessään etenkin kun Tommi Haanpää siirtyy siis FF Jaroon ja sivussakin on pelaajia edelleen.

Miika Asunmaa ja Henri Saranpää ovat taatusti edelleen telakalla, mutta myös viikolla polveaan treeneissä loukannut Jukka-Pekka Salminen saattaa joutua jättämään pohjoisen reissun väliin. Petri Huttu, Juha Etelä-Aho, Jaakko Lampi ja Mikko Väänänen olivat edellisestä ottelusta sivussa, eikä kaikkia saada mukaan nytkään. Luultavimmin kehissä nähdään “Etsku” ja “Jaska”. Toivottavasti myös “Väänä” on pelikuntoinen. Sen sijaan “Teukka” saattaa joutua odottamaan vielä tovin. Edellä mainittujen lisäksi olkapään sijoiltaan telonut Jukka Ahola on seuraavat 2-4 viikkoa sivussa.

On mahdollista, että tässä ottelussa nähdään jälleen yski nuori seinäjokelaislupaus kehissä. Jo viime kaudella Suomen Cupin ottelussa Kauhajoen Karhua vastaan vieraissa debytoinut Juho Pajula on mahdollisesti lähdössä mukaan pelikiellosta vapautuvan veljensä seuraksi.

Ottelu alkaa Castrnissa klo 16.00, joten siitä sitten sinne vain.