123 456 7890

Kauden 2018 Veikkausliigan otteluohjelma julkaistiin tänään. Kausi alkaa lauantaina 7.4. ja loppuu lauantaina 27.10. SJK pääsee aloittamaan ja lopettamaan kauden Seinäjoen OmaSp Stadionilla. Löydät otteluohjelman SJK:n nettisivujen otteluohjelma -osiosta ja voit lukea päävalmentaja Tommi Kautosen mietteet ohjelmasta omasta uutisestaan.

SJK kokeili viime kaudella myöhäisempiä alkamisaikoja arkipäivän otteluihin ja nämä aiheuttivat paljon keskustelua. Kokeilun pohjalla oli aiemmin tehty asiakaskysely, jossa sadat ihmiset, erityisesti maakunnasta, toivoivat myöhäisempiä alkamisaikoja ehtiäkseen paremmin ottelutapahtumaan. Samalla myöhäisempi alkamisaika palveli iltavuoroissa töissä olevia. Kokeilu sai paljon palautetta puolesta ja vastaan. Mediaväki koki myöhemmät alkamisajat haasteellisina omien julkaisujensa kannalta. Itse ottelutapahtuman kannalta ne taas palvelivat hyvin, sillä väki tuli nyt aiemmin tapahtumaan paikalle ja moni viihtyi vielä pitkään ottelun jälkeen OmaSp Stadionin ravintoloissa.

Katsojakeskiarvo tippui SJK:lla muutamalla kymmenellä katsojalla viime kaudella edelliseen kauteen verrattuna, mutta tämä johtui todennäköisesti enemmän heikosti menneestä kaudesta ja valmentajavaihdoksista kuin ottelujen alkamisajoista. Siitä huolimatta SJK:ssa on palattu vanhoihin otteluaikoihin ainakin osin.

Aika lähelle toiveittemme mukainen ohjelma ollaan saatu. Eihän otteluohjelma koskaan täysin 100-prosenttisesti ole semmoinen kuin haluttaisiin, mutta olemme tänä vuonna kuitenkin ihan tyytyväisiä, kertoo SJK:n toimitusjohtaja Teemu Virtanen.

Yli puolet kotiotteluista on viikonloppupelejä ja loput arkisin. Arkipelien osalta tulemme palaamaan vanhaan käytäntöön, eli ottelut alkavat kello 18:30. Kaksi perjantain ottelua alkaa kello 20:00 ja niistä haemme tarkoituksella isompia iltaottelutapahtumia, joissa ovet aukeavat jo entistä aikaisemmin, koitamme saada ihmiset silloin aikaisemmin sisään ja ottelun jälkeen on panostettu iltatapahtumaan stadionilla, jatkaa Virtanen.

SJK pelaa Pohjanmaan derbyistä vain yhden kotistadionilla ja kahdesti vieraissa. Derbyistä halutaan tehdä yhteistyössä VPS:n kanssa entistä isompia ottelutapahtumia. Molemmilla seuroilla on komeat uudet stadionit ja otteluohjelmaan oli asetettu toiveeksi derbyille hyvät pelipäivät.

Meillä on nyt ensimmäistä kertaa VPS:n kanssa tarkoitus toteuttaa sellainen yhteistyö, että he lahjoittavat meidän vierasotteluihin tietyn määrän lippuja heidän stadioniltaan ja me lahjoitamme saman määrän heille lippuja meidän kotipelistä. Lähinnä puhutaan molemmissa stadioneissa toisesta päädystä, joihin me itse rakennamme lippupaketin kuljetuksineen. Haluamme siten nostaa derbyjen arvoa ja rakentaa Pohjanmaan derbysta entistä isomman tapahtuman, kertoo Virtanen suunnitelmista.

Lauantaina 26. toukokuuta vietetään Kotijoukkue-päivää Seinäjoella. Silloin SJK kohtaa IFK Mariehamnin ja samana päivänä JymyJussit pelaa Superpesiksen puolella oman ottelunsa. Samalle päivälle rakennettaan seurojen yhteistyönä myös toritapahtumaa, jossa molempien lajien juniorit pääsevät esittäytymään laajasti, Virtanen kertoo.

Tänä vuonnahan lanseerasimme seurojen ja Kotijoukkueen yhteistyönä junioreille yhteisen kausikortin, jonka pelaajat saavat veloituksetta. Tämä on ensimmäinen kerta kun eri lajien, jalkapallon ja pesäpallon juniorit saavat tälläisen mahdollisuuden ja toivon todella, että juniorit käyttävät tätä mahdollisuutta mahdollisimman laajasti. Nyt on kynnys ainakin laitettu sen suhteen niin matalaksi, ettei tämän alemmas voi sitä enää laskea, sanoo Virtanen, esittäen toiveen alueen junioriväelle.

Ottelutapahtumaa kehitetään jatkossa myös entistä yhteisöllisempään suuntaan. Täysin uutena asiana ottelutapahtumien suhteen, SJK nostaa esiin alueen yhteisöjä ja yhdistyksiä ja nämä pääsevät esittelemään omaa toimintaansa ottelutapahtumissa. Ohjelmaa järjestetään koko perheelle vauvasta vaariin ja juniorijoukkueisiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Tämä kaikki on osa SJK:n myöhemmin julkaistavaa yhteiskuntavastuu -ohjelmaa.

SJK:n ottelutapahtumissa ihmisiä palvelee lähes sata työntekijää, useissa eri tehtävissä. Teemme SJK-leirissä kaikkemme, että ottelutapahtumasta tulisi kaikille katsojille ja kannattajille paras mahdollinen kokemus.

Ihmiset halutaan paikalle jo hyvissä ajoin ennen ottelua ja jatkamaan iltaa vielä pitkään ottelutapahtuman jälkeen. OmaSp Stadionilla ei säät vaikuta yleisön viihtymiseen, sillä katteen alla pysyy kuivana ja seinät jokaisen katsomon takana pitävät tuulet poissa. Yli tuhat ravintolapaikkaa lämpimissä sisätiloissa, takaa viihtyvyyden heikompienkin kelien sattuessa.

Jokaiseen otteluun alkavalla kaudella myydään numeroituja ennakkolippuja Pää- ja Eteläkatsomoon. Kannattajapäädyn paikat ovat numeroimattomia edellisen vuoden tapaan. Lisäksi numeroituja lippuja saa ostettua verkkosivuilta edelleen ottelun jo alettua ja lipunmyynti pysyy auki koko ottelutapahtuman ajan. Se, mikä muuttuu viime kaudesta, on että portilta ostetuissa lipuissa ei ole enää paikkanumeroa. Nämä liput oikeuttavat katsomokohtaisesti vapaalle paikalle, mutta jos jollain on siihen ennakkoon ostettu paikkalippu, joutuu porttilippulainen väistämään. Tällä tavoin pystymme estämään tehokkaasti tuplabuukkaukset, joita syntyi harmillisesti edellisellä kaudella.

Kausikortteja SJK on jo nyt myynyt toista tuhatta ja tavoitteet on pyrkiä lyömään jälleen vanhat ennätykset.

Rehellisesti voimme sanoa, että emme ole tässä vaiheessa vuotta aivan samoissa lukemissa kuin olimme viime vuonna, mutta uskomme että vauhti kiihtyy, kun menemme kohti kevättä. Lisäksi viime vuonna tässä vaiheessa meillä oli mukana kausikorttien myyntiluvuissa junioreiden seurakortit, jotka viime vuonna myytiin, ei lahjoitettu. Tänä vuonna näitä juniorikortteja ei ole kirjattu lukuihin, joten menemme tavallaan myynnissä samassa vauhdissa, jos se otetaan huomioon, valottaa Virtanen.

Ottelutapahtuman paikallaolijoiden kohdalla meillä käytetään hyvin yksinkertaista dataa portinlukijoista, eli ilmoitamme vain niiden kautta sisään tulleet katsojat, emme lisää niihin kausikorttilaisia päälle. Luotamme portilta saatuun lukuun, jonka saamme puoliajalla. Siihen lukuun lisätään OmaSp Stadionin yläkerrassa olevat VIP-vieraat, jotka eivät kulje sisään portinlukijan kautta. Emme siis laske ottelutapahtumaan mukaan kuin faktamäärän, joka sinne paikalle tulee, jos joku on sitä epäillyt, Virtanen kertoo.

Meillä on pienoinen haaste siinä, että meidän ravintolaolosuhteet on jo niin hyvät, että ihmiset tahtovat jäädä ottelun aikana niihin viettämään aikaa. Toivomme tietenkin, että kaikki siirtyisivät katsomoon ottelua katsomaan ja olemme miettineet tähän monia eri keinoja, joilla saisimme kaikki viihtymään niin katsomossa kuin ravintoloissamme, avaa Virtanen vielä lopuksi.

Kaikkiaan tämän kauden 17 kotiottelusta yhdeksän pelataan viikonloppuina, eli perjantaina tai lauantaina ja painotus näissäkin on lauantain puolelle. Sunnuntaisin SJK:lla ei ole ainoatakaan kotipeliä. Kahdessa perjantaiottelussa jatketaan viime kauden myöhäisempiä alkamisaikoja ja ne alkavat klo 20:00, muuten alkamisajat ovat edellisten vuosien mukaiset.

Kaikkien vierasotteluiden osalta palvelee viimevuotiseen tapaan OmaSp Stadionin Carlsberg Sports Bar ja kaikki vierasottelut näkee siellä, yhdessä muun SJK-väen kanssa. Suurimpaan osaan peleistä SJK-kannattajat järjestävät myös vierasbussireissuja.

SJK:n kausikortit ja yksittäiset otteluliput myynnissä SJK:n verkkokaupassa ja OmaSp Stadionin SJK Shopissa, joka palvelee arkisin klo 9-16. Kausikorteilla pääsee myös SJK U23-joukkueen otteluihin Kakkosessa sekä SJK:n Suomen Cupin kotiotteluihin.