123 456 7890

Tälle kaudelle SJK:n riveihin liittynyt maajoukkuepuolustaja Niko Markkula ja SJK:ssa jo vuodesta 2016 vaikuttanut, U21-maajoukkueen puolustaja Ville Tikkanen haastatteluissa.

Veikkausliigan kauden kahdella nollapelillä aloittanut SJK on kerännyt neljä pistettä ensimmäisistä otteluista ja ensi perjantaina 17.6. vastaan tulee OmaSp Stadionilla IFK Mariehamn klo 18:30 alkavassa ottelussa. Lippuja peliin saa ennakkoon SJK Shopista sekä Lippu.fi -kanavista. Nuori Ville Tikkanen on pelannut molemmat ottelut avauksessa keskuspuolustajana, ja laitapuolustaja Niko Markkula vasta toisessa ottelussa, kärsittyään ensimmäisessä viime kaudelta siirtynyttä pelikieltoa. Molemmat viihtyvät SJK:ssa juuri nyt mainiosti ja molemmilla on myös kova usko hyvään kauteen.

Oli tottakai heti alunperinkin mukava siirtyä tähän seuraan. Oon tiedostanut, että kaikki fasiliteetit on SJK:ssa kunnossa Suomen mittakaavalla, kertoo SJK-puolustaja Niko Markkula heti alkuun.

Talvi meillä oli kuitenkin vähän vaikea Suomen Cupin karsintojen osalta. Meillä oli niin paljon uusia äijiä ja ei saatu peliä oikein rullaamaan. Ja osa oli kokoajan pois loukkaantuneena, niin se meni vähän pilalle.

Mutta sitten kun Honsu (Jani Honkavaara) sai avukseen Kinyn (Joaquin Gomez) siihen, niin se helpotti myös hänen taakkaansa, kertoo Markkula.

Joaquin Gomez liittyi SJK:n valmennusryhmään Suomen Cupin karsintojen jälkeen, vain vähän ennen koronapandemian pysäyttäessa koko maailman ja jalkapallon. SJK ei kuitenkaan lomauttanut missään vaiheessa pelaajiaan, vaan sinä aikana tehtiin yhdessä töitä videopalaverein sekä yksilöharjoituksien, ja myöhemmin pienryhmäharjoituksien muodossa.

Koronatauolla me käytiin tosi paljon läpi meidän pelaamista. Miten halutaan pelata, prässätä, missä vaiheessa puolustaa ja näin poispäin. Sen jälkeen harjoituspelit ja nämä kaksi ensimmäistä Veikkausliigapeliä, on näyttänyt ihan hyvältä.

TPS-peli olisi voinut olla suurinumeroisempi voitto. FC Lahti pelissä heillä oli muutama tontti, mutta mielestäni meillä oli paremmat maalintekopaikat, että meidän olisi pitänyt vaan naulata se. Positiivista on kuitenkin se, että molemmissa pidettiin nolla ja molemmista otettiin pisteitä.

Puolustaminen meillä on hyvin hallussa tällä hetkellä. Meidän pitää kuitenkin vielä ehkä vähän viimeisellä hyökkäyskolmanneksella rauhoittaa meidän peliä, löytää parempia ratkaisuja ja sitä kautta niitä maalejakin rupeaa tulemaan.

Mutta erittäin hyvä fiilis on tällä hetkellä ja oli kiva päästä pelaamaan tässä toisessa matsissa, ensimmäisessä pelissä pelikieltoa kärsinyt Markkula kertoo.

Koronasta huolimatta, SJK sai pidettyä joukkueessa hyvän hengen päällä kaiken aikaa ja pelaajille pyrittiin keksimään paljon mukavaa aktiviteettiä ja pitää siten mieli virkeänä. Tämä on näkynyt selvästi yhteisöllisyytenä joukkueen keskuudessa. Joukkueesta kasvoi joukkue, vaikka he eivät kunnolla nähneetkään toisiaan alkukevään aikana.

Meillä on ollut talvesta asti tosi hyvä joukkuehenki päällä. Meillä on joukkueessa kokeneita liidereitä, kuten Mehmet Hetemaj ja Tero Mäntylä, itseni siihen myös mukaanlukien. Meidän pitää näyttää mallia omalla tekemisellä. Mutta sillä ei ole mitään väliä, että oletko 18-vuotias vai vanhempi. Ihan samalla tavalla me pyritään ottamaan kaikki mukaan ja neuvoa heitä. Opettaa tavallaan talon tavoille, kertoo Markkula.

Mutta erittäin hyvä joukkuehenki on kyllä meidän joukkueessa. Mukava olla tässä joukkueessa ja muutenkin mukava nähdä näitä jätkiä pitkästä aikaa.

Koronan aikana se oli kuitenkin sitä, että ei oikein nähnyt ketään. Ja kun pienryhmätreenejä vedettiin, niin siellä näki kolmea tai neljää samaa ihmistä joka päivä, naurahtaa Markkula.

Joukkueessa on myös paljon nuoria pelaajia ja he samalla toimivat kokeneemmille pelaajille haastajina sekä heidän seuraajinaan. Miten Markkula näkee tämän roolimallin roolin? Ja tarttuuko nuorten innostus sekä nälkä myös kokeneisiin pelaajiin?

Tottakai tarttuu. Ja kyllä nämä meidän nuoret on semmoisia, että he kuuntelevat meidän kokeneiden neuvoja ja ohjeita, ja pyrkivät niitä sen jälkeen toteuttamaan siellä kentällä. Se on kiva nähdä, ettei se mene silleen, että mä puhun ja sitten he eivät kuuntelisi yhtään mitä neuvoja mä heille annan, sanoo Markkula.

Tietty niillä on hirvee höyry päällä joka treeneissä ja tottakai se tarttuu sitten meihin jokaiseen.

Niin sen pitää mennäkin, että siellä on tietyt tyypit jotka näyttää esimerkkiä ja sitten se tarttuu ensin yhteen pelaajaan, sitten toiseen ja lopulta se on kollektiivisesti kaikilla pelaajilla. Se on hyvä. Ja se joukkuehenki pysyy siten hyvänä.

Siellä on kilpailuhenkisyyttä, ja samalla nuorille se on iso näytönpaikka. Siellä on nytkin monia hyviä nuoria, jotka saa myös vastuuta ja heidän pitää myös ottaa se vastuu vastaan. Kaikki työkalut heille on käytössä. Ihan varmasti pääsevät urallaan eteenpäin ja se riippuu sitten vain heistä itsestään, että haluaako miten paljon ja miten pitkälle mennä, painottaa Markkula.

– Vaikka me Suomessa ollaan maailmanlaajuisesti vielä ehkä ihan vähän perässä, niin kyllä tämä tilanne on nyt paljon parempi kuin silloin kun itse olin junnu. Ei silloin ollut fasiliteetit ja muut läheskään yhtä hyvät kuin on täällä. Silloin vedettiin hiekkakentillä ja muuta. Joten kyllä nuorten pelaajien pitää tajuta myös se, että jos he tulevat tällaiseen ympäristöön, niin se ei ole ihan itsestään selvyys kaikille. Kyllä heidän pitää tehdä paljon hommia sen eteen, että he ensinnäkin pysyy täällä, ja ymmärtää, että he kilpailevat paikasta.

Olen ihan varma, että jokainen näistä junnuista keitä meillä on täällä mukana, niin he tämän asian myös ymmärtävät. Mutta samalla heitä pitää aina välillä muistuttaa siitä, että ei tämä ole ihan aina ollut tällä tavoin Suomessa.

Itselle tämä johtavan pelaajan rooli, on silleen vähän uusi, ja olen siihen alkanut sopeutumaan nyt viimeiset pari vuotta. Olen ollut aiemmin itse vähän semmoinen, että olen ollut siellä taka-alalla. Kuunnellut itse vanhempia pelaajia ja koittanut ottaa heiltä itse oppia. Joten tämä on vähän itselläni mennyt siinä mielessä päälaelleen ja uusi tilanne.

Olen vähän luonteeltani semmoinen, että mulla on saattanut välillä mennä kuppi nopeasti nurin, niin olen sitä alkanut enemmän miettimään, että miten tuon oman itseni esiin, ja että mun ulosanti on tilanteessa oikea. Pelaajatyyppejä on kuitenkin niin erilaisia. Joidekin kohdalla sä tiedät, että voit huutaa heille paljon ja toiset taas semmoisia, että he eivät ota sitä oikealla tavalla vastaan ja heille pitää löytää eri tapa puhua ja keskustella asioista. Siinä mulla on vielä vähän oppimista, myöntää Markkula.

– Onneksi mullakin on tässä vielä pelaajia, joita voin pitää roolimallina, ja katson esimerkiksi paljon, miten Mehu Hetemaj puhuu nuorten kanssa. Ja koitan ammentaa siitä itselleni oppia. Sitä kautta saan tulevaisuudessa paremman mallin toimia itselleni.

Entä näkeekö Markkula nuoret pelaajat uhkana omalle pelipaikalle? Kuinka kilpailutilanne oman mentoroitavan pelaajan kanssa menee?

No lähtökohtaisesti mä pidän tietenkin kynsin ja hampain kiinni siitä, että mä pelaan kokoajan. Mulla on semmoinen kilpailuvietti, joten mä haluan pitää sen niin, että minä pelaan ja ihan sama mitä se toinen tekee. Mutta samalla mun pitää tottakai ymmärtää se, että kun esimerkiksi Sami Sipola, nuori pelaaja joka pelaa mun kanssa samalla paikalla, niin mun rooli on opettaa häntä tietyissä tilanteissa. Olla hänelle roolimalli, että hän osaa sitten ottaa sen pelipaikan oikein vastaan ja osaa hyödyntää sitä oppia tulevaisuudessa hänen urallaan, kertoo Markkula.

Mutta jos me ollaan treeneissä, niin tottakai mä yritän voittaa hänet sata kertaa sadasta. Mutta niin se pitää ollakin nuorille. Mitään ei pidä tulla heille ilmaiseksi, vaan heidän pitää oikeasti ansaita se pelipaikka. He pääsevät treenaamaan meidän kanssa ja jossain vaiheessa sitten pääsevät myös pelaamaan. Mutta kyllä siihen pitää hommia tehdä.

Lähtökohtaisesti ajattelen, että jos me kaksi kilpailemme pelipaikasta, niin minä pelaan aina, sanoo Markkula.

Millaisena Markkula sitten näkee SJK:n mahdollisuudet tämän vuoden Veikkausliigassa?

No jos resurssien perusteella ajattelee, niin lähtökohtaisesti HJK:n pitäisi voittaa Suomessa aina mestaruus. He ovat kuitenkin se Suomi-futiksen lippulaiva maailmalla tavallaan. Mutta korona-aika on vähän sekoittanut pakkaa ja uskon, että on monta joukkuetta, jotka on nyt aikalailla samoilla lähtöviivoilla. Siksi olenkin joukkueenkin keskuudessa koittanut painottaa, että nämä alkupelit on semmoisia, että niistä pitää kerätä vain mahdollisimman paljon pisteitä ja yrittää luoda semmoista hyvää fiilistä. Saada sitä kautta semmoinen flowtila päälle. Uskon, että se voi kantaa tosi pitkälle, Markkula arvelee.

Se mikä tekee juuri SJK:sta muille vaarallisen nyt, on se, että täällä on viimeisen kahden vuoden aikana vaihtunut paljon ja tapahtunut vähän kaikenlaista. Mutta uskon, että nyt Honsun tulon myötä moni asia on muuttunut täällä taas ammattimaisemmaksi. Hän on saanut tuoda tänne myös pelaajia, jotka ovat hitsaantuneet nopeasti yhteen.

Tottakai Honsullakin on tässä oma prosessi, ensimmäinen vuosi menossa. Ja aika harvassa maailmallakaan heti uudessa joukkueessa, mihin tulee paljon uusia pelaajia, hommat hitsaantuu samantien paikoilleen. Se on tietynlainen prosessi.

Mutta kyllä mä uskon, että vastustajat jotka katsoo nyt meitä, niin ei ne ole enää samanlaisilla ajatuksilla kuin ehkä vuosi, kaksi aiemmin, kuvitellen, että asiat olisi jotenkin sekaisin seurassa. Tai kuvittele meitä minään pisteautomaattina.

Me ollaan nyt paljon ammattimaisempia. Meillä on täällä hyvä sekoitus nuoria ja kokeneita pelaajia, niin ties miten pitkälle tällä mennään tällä kaudella, heittää Markkula ajatuksen ilmaan.

Markkula kiittelee myös joukkueen valmennusta, joka käy pelaajien kanssa asioita paljon läpi yhdessä keskustellen, ja uskoo sen olevan merkittävässä asemassa joukkueen kehittymistä.

Honkavaara ja Gomez ovat sellaisia, että he käyvät todella paljon meidän kanssa asioita läpi, ihan päivittäin. Katsotaan todella paljon videoklippejä, että mitä voisi tehdä paremmin ja missä voisi kehittää pelaamista. Olin kuitenkin itse kolme vuotta Interissä, missä pelattiin vähän eri systeemillä ja mulle tulee vielä vähän automaationa ne liikkeet sieltä, joten on tosi tärkeää, että koutsien ja pelaajan välinen suhde on semmoinen, että jos koutsi näkee jotain, niin se pystyy heti napata siihen kiinni.

Se on itseasiassa ihan elintärkeää. Eihän muuten pelaaja voi oppia, sillä ei sitä itse näe miten sitä liikkuu kentällä. Mekin kuvataan joka treenit, niin siitä on helppo katsoa koutsien kanssa, että nyt olen sijoittunut vähän väärin. Ja keskustellaan se ennen seuraavaa treeniä kuntoon. Koen, että mulle se on ehdottomasti tosi tärkeää.

Kyllä pelaajan ja valmentajien välinen suhde pitää olla sellainen, että voimme yhdessä käydä asioita läpi. Että myös mä pystyn sanomaan Honsulle, jos mietityttää joku asia ja he pystyvät sanomaan asiat mulle. Uskon myös, että varsinkin nuorille pelaajille se on aivan ehdottoman tärkeää, sanoo Markkula.

Miten Markkula sitten rentoutuu jalkapallon ulkopuolella?

Olen kuitenkin urheilija 24/7, joten palautuminen pitää olla aina kunnossa. Mutta Tero Mäntylän kanssa ollaan käyty tosi paljon kalassa.

Se on mulle semmoinen yksi tapa saada aivot narikkaan ja rauhoittua, saada ajatukset pois jalkapallosta. Sitä on tullut täällä tehtyä ehkä vielä enemmän kuin muilla paikkakunnilla missä olen ollut ja se kyllä toimii mulle tosi hyvin. Joten jos meillä on vapaapäivä, niin me saatetaan lähteä kalaan ja olla siellä jopa neljä tai kuusikin tuntia, riippuen vähän missä ollaan ja millaiset kelit on.

Tässä on itsellekin tapahtunut uran aikana vähän kaikkea, niin on tärkeää saada välillä ajatukset kokonaan pois jalkapallosta. Tällä hetkellä olen terveenä ja mieli on hyvässä kunnossa, niin se on mulle tärkeä juttu.

Erittäin hyvin viihdyn Seinäjoella kyllä tällä hetkellä, sanoo Markkula vielä lopuksi.

Ville Tikkanen tuli Seinäjoelle nuorena keskikenttäpelaajalupauksena Oulusta talvella 2016. Alku meni huonosti, sillä Tikkanen loukkaantui joulukuun viimeisissä harjoituksissa ja oli sivussa kuukauden vuoden 2017 alusta. Samalla SJK:ssa alkoi iso myllerrys. Kausi 2017 päättyi kuitenkin vielä mukiinmenevästi, joukkue oli Suomen Cupin finaalissa ja taisteli mitaleista vielä aivan kauden loppuun saakka. Kaudet 2018 ja 2019 menivät penkin alle kunnolla, mutta samalla Tikkanen nousi isoon rooliin SJK Akatemiassa sekä Suomen U19-maajoukkueessa, jossa hän pelasi vuoden 2018 kotikisoissa keskuspuolustajana. Kolmessa vuodessa Tikkasesta oli tullut SJK:n edustusjoukkueen vakiomiehistöä ja pelipaikaltaan puolustaja.

Kausi 2020 on alkanut molemmissa Veikkausliiga-peleissä avauksessa ja uusi päävalmentaja Jani Honkavaara on siten osoittanut luottoa Suomen U21-maajoukkuerinkiin kuuluvaan Tikkaseen.

On kyllä tosi hyvä, että olen onnistunut vakuuttamaan valmennuksen ja sain avauksen paikan. Nyt pitää vain jatkaa hyviä esityksiä, että saan pitää sen ja saan minuutteja myös tulevaisuudessa, sanoo SJK-puolustaja Ville Tikkanen.

Toki tuo korona-aika oli vähän hankalaa, mutta onneksi me saatiin jatkettua harjoittelua silleen, että pysyttiin kaikki hyvässä kunnossa ja oltiin sitä kautta ehkä vähän valmiimpia, mitä ehkä jotkut muut joukkueet olivat.

Eli mun mielestä on alkanut kausi tosi hyvin, ainakin siihen nähden millainen tilanne talvella oli. Ja olen kyllä iloinen, että Veikkausliiga alkoi. Tosi hyvin on alkanut myös yhteistyö Jani Honkavaaran kanssa kyllä.

Tikkanen on pelannut keskuspuolustuksessa yhdessä Tero Mäntylän kanssa, joka liittyi joukkueeseen täksi kaudeksi.

Teron kanssa on helppo pelata. Me ollaan semmoisia, että me puhutaan paljon keskenään. Eli on hyvä kommunikaatio ja kemiatkin toimii, niin ei ole mitään ongelmia ollut sen suhteen.

Muutenkin, kun oon oppinut tuntemaan Teron, niin se auttaa kentän sisällä ja mun mielestä meidän yhteispeli toimii oikein hyvin, kertoo Tikkanen.

Tikkanen on ehtinyt näkemään SJK-urallaan jo monta valmentajaa, mutta Honkavaara tuntuu tällä hetkellä hyvältä ja yhteistyö sujuu hänen kanssaan. Joaquin Gomez taas on Tikkaselle ennestään tuttu jo Suomen U21-maajoukkueesta.

Tällä hetkellä vaikuttaa kyllä tosi hyvältä. Treenit varsinkin on mulle se ykkösjuttu, mikä on mennyt eniten eteenpäin. Honsun (Honkavaara) ja Kinyn (Gomez) kanssa on ollut todella hyviä treenejä. Meillä on myös paljon palavereja ja erilaisia pikkujuttuja, mitä käydään läpi ihan yksilötasolla. Saan heiltä hyviä neuvoja kokoajan. Sekä kehuja myös. Se on tärkeää, että tietää jos menee hyvin. Ja tietenkin jos tekee jotain väärin, niin siitä kyllä kuulee, mutta samalla myös oppii hyvin.

– Kiny ehti olla meidän kanssa yhdellä U21-maajoukkueleirillä mukana jo aiemmin ja hän vaikutti jo silloin hyvältä sekä pätevältä valmentajalta. Silloin ei tietenkään ehtinyt olla kuin 5-6 päivää yhdessä. Nyt SJK:ssa huomaa sen saman energisyyden ja hyviä neuvoja hän antaa varsinkin nuoremmille pelaajalle.

Molemmat hoitaa yhdessä oikeastaan kaikkea, välillä tottakai jaetaan joukkuetta silleen, että puolustajat tekee omia juttuja ja hyökkääjät omia juttujaan. Honsu on ollut nyt lähiaikoina puolustajien kanssa enemmän, mutta kyllä heidän vastuunsa jakautuu harjoituksissa aika tasaisesti, ja Honsu ja Kiny on molempien mukana, vaikka jaettaisiinkin joukkuetta välillä. Heidän yhteispeli toimii hyvin.

Taktisesti he ovat myös hyviä. Meillä on nyt hyvä pelisysteemi ja hyviä juttuja ollut meidän pelissä. Mun mielestä paljon selkeämpi pelitapa, kuin mitä joskus aiemmin on ollut täällä. Ja hyvässä vaiheessa ollaan mun mielestä joukkueena, sanoo Tikkanen.

SJK on pitänyt kauden molemmissa Veikkausliigan peleissä oman pään puhtaana ja koronatauon jälkeen pelatuissa neljässä ottelussakin se pysyi puhtaan kahdessa ottelussa. Ilves onnistui kotonaan kahdesti ja FC Haka Seinäjoella kerran. Kaikkiaan SJK:n perättäisten tappiottomien pelien putki on jo seitsemän ottelun mittainen, jos lasketaan mukaan myös ennen koronataukoa pelattu KPV-harjoitusottelu.

Olemme puhuneet paljon puolustamisesta ja olemme siihen kiinnittäneet huomiota. On paljon helpompi voittaa pelit, kun pidetään nollat omissa. Siihen me ollaan nyt tähdätty ja jatkossa pitää saada ne maalit sitten aikaan toisessa päässä, kertoo Tikkanen.

Tikkasen kanssa puhuessa unohtaa helposti, että hän on vasta 21-vuotias. Pelejä SJK:ssa on kertynyt 31 ja niistä 21 Veikkausliigassa. Varsinaista läpimurtoa ei ole vielä kuitenkaan tullut.

Se on joskus itsellekin vähän outoa, kun olen ollut täällä jo monta vuotta. Olen viihtynyt täällä tosi hyvin, nähnyt kaikennäköistä, on ollut huonoja ja hyviä aikoja, mutta nyt vaikuttaa tosi hyvältä. Ja uskon, että nyt kun saan vain minuutteja alle ja pelit jatkuu joukkueena hyvin, niin läpimurto on varmasti mahdollinen tällä kaudella. Ja siihen myös tähtään sekä teen kaikkeni sen eteen, Tikkanen sanoo.

Itselläni on tullut aina vähän huonoon paikkaan jotain pieniä loukkaantumisia. Ei yhtään isompaa loukkaantumista, maksimissaan kuukauden tai parin pieniä juttuja. Mutta juuri tuommoiset pienetkin voi vaikuttaa yllättävän paljon varsinkin nuorella pelaajalla.

Sitä pitäisi päästä pelaamaan ja sitten kun yhtäkkiä loukkaantuu, niin muut kaverit pääsee edelle. Sen paikan saaminen silloin on vaikeaa. Nyt kuitenkin olen pysynyt kunnossa, ja toivotaan että pysynkin myös mahdollisimman pitkään, Tikkanen kertoo.

Tikkanen kuuluu hauskasti myös SJK:n pitkäaikaisimpiin pelaajiin tällä hetkellä, yhdessä Mehmet Hetemaj’n ja omien kasvattien kanssa. Hänellä on siten perspektiiviä sanoa, mitä SJK:ssa on muuttunut viime vuosista.

Se minkä uskon muuttuneen eniten, on joukkuehenki. Mun mielestä nyt meillä on todella yhtenäinen porukka, joka tekee yhdessä hommia. Ollaan mun mielestä myös nyt vaarallinen joukkue. Uskon, että tämä on tosi yhtenäisesti töitä tekevä joukkue, jolla on todella hyviä juttuja myös taktisesti. Ollaan todella vahva ryhmä tänä vuonna.

Suomen U21-maajoukkueryhmä jatkaa koronan vuoksi keskeytyneitä EM-karsintoja syys- ja lokakuussa. Tikkanen kuului sitä edeltäneen U19-maajoukkueen avainpelaajiin, pelaten muun muassa kotikisoissa kaikki ottelut. U21-ryhmässä virallisia otteluita ei ole, mutta ryhmään hän on kuulunut koko ajan.

Kyllä se on itselleni yksi isoimmista tavoitteista päästä pelaamaan vakituisesti U21-maajoukkueessa. U19-joukkueessa olin isossa roolissa ja pelasin kisat mukana. Uskon kuitenkin työn tekoon, että kun treenaan hyvin ja pelaan hyvin, niin se paikka tulee myös U21-ryhmässä.

Olen semmoinen, että olen asettanut pelaajan tavoitteet korkealle, mutta mitään selvää yksittäistä tavoitetta ei tulevaisuudelle ole. Keskityn ennemmin tekemään töitä peli peliltä, pienin askelin, niin kauas kuin uralla rahkeet lopulta riittää. Eli teen kovasti töitä. Ulkomaat on tietenkin se mihin olen aina pyrkinyt. Se on mun uralla ollut aina se isoin tavoite minne olen tähdännyt, sanoo Tikkanen määrätietoisesti.

Nyt kuitenkin odotan innolla seuraavaa IFK Mariehamn peliä ja keskityn siihen, että otetaan siitä kolme pistettä, päättää Tikkanen.