123 456 7890

Tervetuloa Kerhoon Joona Lahdenmäki ja Emie Olsen. SJK Akatemia vahvistuu vielä kahdella nuorella lupauksella, kun Italian Bolognasta Suomeen palaava puolustaja Joona Lahdenmäki ja norjalaishyökkääjä Emie Olsen allekirjoittivat sopimukset. Kaksikko aloittaa SJK-uran SJK Akatemiassa Ykkösessä ja antaa siellä näyttöjä tulevaisuutta varten SJK:n edustusjoukkueessa.

20-vuotta juuri täyttänyt Lahdenmäki, on Rovaniemen Palloseuran kasvatti, ja siirtyi viime vuoden tammikuussa Italian Bolognaan. Pelipaikaltaan Lahdenmäki on keskuspuolustaja.

Joona liittyi mukaamme jo jokin aika sitten, ja hän on ollut mukana myös harjoituksissamme. Hänestä huomasi heti alusta lähtien miten rauhallinen ja varma hän on pallollisena tai puolustaessa. Uskon, että hän auttaa meitä eteenpäin ja Joonalla itsellään on tulevaisuus tässä seurassa. Hän osaa pelata ja puolustaa, ja hän on juuri sen tyylinen pelaaja, joka sopii SJK:n pelityyliin. Siksi Joona on mielestäni hyvä kiinnitys, ja tämä on hyvä paikka hänelle viedä uraansa eteenpäin, pohtii SJK Akatemian johtaja ja valmentaja Brian Page. 

Norjalainen, 18-vuotias hyökkääjä Emie Alexandre Olsen tulee SJK Akatemiaan testijakson jälkeen, minkä aikana hän vakuutti SJK Akatemian valmennusjohdon.

Emie on 2003-syntynyt hyökkääjä, joka on varsin kookas ja voimakas ikäisekseen. Hänellä on uskomaton vasen jalka, ja viimeistely todella hyvällä tasolla. Meidän pitää saada hänet nopeasti mukaan meidän intensiteettiimme, sopeutumaan pelitapaan ja tietenkin myös pelikuntoon, mutta kun hän tuli antamaan meille näyttöjä, hän teki heti vaikutuksen viimeistelytaidoillaan. Emie on myös loistotyyppi, joka tuli heti hyvin toimeen kaikkien kanssa. Hän on vielä kuitenkin nuori pelaaja, jolla on hyvin aikaa kehittää osaamistaan entisestään, yhdessä meidän muiden nuorten ja lahjakkaiden hyökkäyspään pelaajien kanssa. Samalla hän kuitenkin lisää siihen heti kilpailua, arvioi Brian Page Olsenia.

Nyt hänen pitää kuitenkin ensin päästä hyvään kuntoon ja murtautua joukkueeseen loppukauden aikana. Jos hän sen tekee, on hän meille ensi kaudelle erittäin kova vahvistus ja kenties jopa jo edustusjoukkueelle. Olen erittäin innoissani hänen kiinnityksestänsä. Hän on iso ja voimakas hyökkääjä, jolla on kaikki mahdollisuudet lyödä itsensä läpi täällä, Page jatkaa.

Kaksikko täydentää SJK Akatemian ryhmän, johon on siirtoikkunan aikana liittynyt nyt viisi uutta pelaajaa. Hyökkääjät Weslen Junior, Aleksi Heino ja Emie Olsen, sekä puolustajat Babacar Fati sekä Joona Lahdenmäki. Samalla SJK Akatemian puolustaja Lukas Eloranta siirtyy lainasopimuksella Ruotsin Hammarbyn akatemiaan, antamaan heille näyttöjä syyskuun loppuun asti. SJK Akatemian sopimuspelaajista Kaapo Kotila ja Aapo Heikkilä jatkavat lainalla Porin MuSa:n riveissä ja Elias Machaal on lainalla JBK:ssa Pietarsaaressa.

SJK Akatemian pelaajista on pysyvästi nostettu edustusjoukkueeseen kauden Ykkösessä aloittaneet Nooa Laine, Kingsley Ofori ja Samson Ebuka. Heidän lisäkseen ainakin Tuomas Pöyhönen, Valentin Gasc, Vertti Hänninen, Otto Kemppainen, Jonathan Muzinga ja Tuomas Koivisto ovat olleet viime aikoina mukana edustuksen ringissä, mutta jatkavat edelleen myös Ykkösessä. Pelaajaliikenne Veikkausliigassa pelaavan edustusjoukkueen ja Ykkösessä pelaavan SJK Akatemian välillä on sallittua farmisopimuksen puitteissa elokuun loppuun saakka. Sen jälkeen pelaaja lukittuu siihen joukkueeseen, jossa hän saa peliminuutteja syyskuun alkamisen jälkeen.

Hyökkääjä Samson Ebuka on viimeisin edustukseen SJK Akatemiasta noussut pelaaja.

Ykkösen runkosarja lähestyy loppuaan

 

SJK Akatemialla on ensi tiistain Pargas IF -kotipeli mukaan laskettuna kolme peliä jäljellä Ykkösen runkosarjassa. Runkosarja päättyy lauantaina 3.9. klo 16:00 pelattavalla PEPO – SJK Akatemia ottelulla.

Runkosarjan jälkeen, Ykkönen jakaantuu Veikkausliigan tapaan kahteen kuuden joukkueen loppusarjaan, joissa pelataan vielä yksinkertainen sarja. Loppusarjoissa runkosarjan pisteet ja maalit ovat edelleen voimassa. Ylemmän loppusarjan jälkeen ensimmäiseksi sijoittunut nousee suoraan Veikkausliigaan kaudeksi 2023 ja joukkueet sijoilla 3.-4. pelaavat jatkokarsintoja noususta. Alemman loppusarjan jälkeen sijoille 10.-12. sijoittuneet putoavat suoraan Kakkoseen kaudeksi 2023.

Kun kaikilla on 19 ottelua nyt pelattuna, on SJK Akatemia sijalla 8. kuuden pisteen päässä ylemmän loppusarjan paikoista. Eroa kolmantena olevaan Jaroon on vain 7 pistettä, joten joukkueet sijoilla 3.-10. ovat teoriassa vielä ennen runkosarjan päätöstä toisistaan iskuetäisyyksillä. Sopivasti ristiin pelaamalla, kolmen viime kierroksen aikana voidaan nähdä isojakin muutoksia. SJK Akatemian etuna edellä oleviin JäPS:n ja KPV:n joukkueisiin on myös parempi maaliero. Tasapisteissä sillä olisi iso merkitys. Loppusarjojen ohjelmat selviävät, kun runkosarja on pelattu loppuun.

Jos SJK Akatemia selviää runkosarjan jälkeen ylempään loppusarjaan, tarkoittaisi se samalla varmuudella Ykkösen paikkaa myös ensi kaudelle. Alemmassa loppusarjassa jännitettävää riittäisi kauden loppuun saakka.

Löydät SJK Akatemian kaikki tulevat ottelut ajan tasaisesti SJK:n nettisivujen otteluohjelmista. Ensi tiistaina 23.8. klo 18:30 pelattavan SJK Akatemia – Pargas IF -ottelun ennakkoliput myynnissä Lippu.fi-kanavissa ja SJK Storessa. Otteluennakko peliin ilmestyy SJK:n kanaville sunnuntai-iltana.

SJK:n akatemiatoiminnan alaisuuteen kuuluvan SJK U17-joukkueen seuraava ottelu B-nuorten SM-sarjassa pelataan lauantaina 20.8., kun SJK U17 matkustaa Helsinkiin PPJ:n vieraaksi. SJK U17 on B-nuorten SM-sarjassa parhaillaan toisena, kolmen pisteen päässä sarjaa johtavasta FC Hongasta. Sen takana tulee Helsingin isot junioriseurat KäPa ja HJK. B-nuorten SM-sarja päättyy 16.10. pelattavaan päätöskierrokseen. Sarjan voittaja on Suomen mestari. Ensimmäiset 11. joukkuetta osallistuu automaattisesti SM-karsintasarjaan seuraavana talvena ja 12. sijoittunut karsii paikastaan Ykkösen lohkojen parhaan toiseksi sijoittuneen kanssa. Löydät myös B-nuorten tulevat ottelut SJK:n nettisivujen otteluohjelmista.