123 456 7890

Kujala tyytyväinen asenteeseen
Seinäjoen Jalkapallokerhon voitokas matka Iisalmen Sankarniemelle sai joukkueen päävalmentajan, Jari Kujalan, myhäilemään tyytyväisenä, vaikka parannettavaakin hän toki joukkueensa esityksestä löysi.

“Siinä nyt pyörähti kuppi sillä tavalla nurinpäin, että tähän saakka on pelattu ensimmäinen puoliaika hyvin ja toinen alakanttiin. Tällä kertaa pelattiin ensimmäisellä puoliajalla ajoittain ihan luokattomasti ja syöteltiin enemmän sinipaitaisille kuin mustapaitaisille. Siitä huolimatta meillä kyllä oli 2-3 erinomaista maalipaikkaa. Toisella puoliajallakin se näytti vaativan herätyksen, eli PK-37:n toisen maalin ennen kuin peli alkoi kulkea”, kertasi Kujala sunnuntain ottelun kulkua.

Todellakin vaikutti siltä, että John Keisterin osuman jälkeen mustapukuiset havahtuivat hereillä ja sen jälkeen alkoi tapahtua.

“Siinä teki sen jälkeen pallo työtä ja miehet liikkuivat. Nyt tullaan taas kerran siihen, että miksi me emme oikein pysty pelaamaan täyttä aikaa samalla lailla. Sitä tullaan pohtimaan ahkerasti ja toivotaan, että löydämme sen vastauksen ennen lauantain ottelua Norrvallaa vastaan”, jatkoi Kujala.

Vaikka tuo ensimmäinen puoliaika jättikin toivomisen varaa, oli kokonaisuus kuitenkin se, joka ratkaisi. Nyt kokonaisuus tuotti kolme arvokasta sarjapistettä. Voitto oli todella elintärkeä, sillä PK-37 on yksi niistä joukkueista, joka on ehdottomasti pystyttävä karistamaan kintereiltä mitä pikimmiten.

“Joukkue näytti nyt luonnetta tulemalla maalin tappioasemasta kahden maalin voittoon. Sitä haluan nähdä enemmän. Toisaalta, tälläkin kertaa olisi ollut mahdollista iskeä pari-kolme maalia jo aikaisemmin, niin ei olisi tarvinnut jännittää aivan niin kauan. Sitten olisi siinä sivurajalla voinut hiukan nauttia pelistä”, hymähti Kujala.

“Vaikka PK-37 kaksi maalia nyt tekikin, oli pelissä paljon hyviä elementtejä. En tiedä, miten olisimme sen ensimmäisen maalin voineet estää, mutta toinen tuli kyllä hieman helposti. Onneksi se ei kuitenkaan ratkaissut mitään”, tiivisti Kujala.op”