123 456 7890

SJK loi tekopaikkoja, mutta ei onnistunut maalinteossa ja FC Lahti teki voittomaalin rangaistuspotkusta pelin viime minuuteilla. SJK johti 30 asteen helteessä pelattua ottelua ensimmäisen puoliajan jälkeen, Jake Jervisin maalilla. Tilanteita oli tehdä useampikin lisäosuma, mutta pallo ei vain uponnut ja tolpatkin kolisivat. Toisen puoliajan alussa FC Lahti tasoitti, mutta SJK jatkoi voiton hakemista. Lopulta, kun peliä oli jäljellä vain pari minuuttia, antoi erotuomari Petri Viljanen kotijoukkueelle rangaistuspotkun, josta syntyi myös voittomaali. FC Lahti meni voitolla SJK:n ohi neljänneksi, pisteen erolla. Ensi viikolla SJK saa pienen huilaustauon, mutta pelit jatkuvat taas perjantaina 16.7. vierasottelulla Tampereen Ilvestä vastaan. SJK-väelle on peliin oma lippulinkki ja omat katsomopaikat. Seuraava kotipeli on lauantaina 24.7. klo 17:00 ja silloin OmaSp Stadionille saapuu vieraaksi AC Oulu.

FC Lahti – SJK 2-1 (0-1)
0-1 19 min Jake Jervis
1-1 56 min Macoumba Kandji
2-1 88 min Jason Assehnoun rp.

Ensimmäinen vartti mentiin tasaisesti tunnustellen.SJK pääsi kertaalleen vetämään ja antamaan kulmaa. Ja kun eteenpäin mentiin, alkoi SJK saamaan enemmän tilanteita. Ensin Rodrigo Arciero pääsi vetämään kovaa, mutta kaukaa, ja Lahden maalivahti Antonio Reguero nappasi vedon syliinsä.

SJK juhlii maalia. Kaikki kuvat Juha Tamminen. Luvaton käyttö kielletty.

Pyry Hannola järjesteli seuraavan tilanteen Denys Oliinykille, kun Lahden puolustuslinja oli noussut keskialueelle. Oliinyk pääsi yksin linjan taakse, mutta Reguero tuli hyvin Hannolan keskitykseen vastaan ja katkaisi hyökkäyksen.

SJK sai nopean hyökkäyksen, jonka käynnisti Jesse Öst, napattuaan Lahden keskityksen käsiinsä. Öst heitti pallon laitaan Murilolle, joka juoksi pienen hetken pallon kanssa eteenpäin ja keskitti pallon pilkun kohdille. Siellä Jake Jervis tuli palloon hyvin ja pökkäsi sen verkkoon. Maali oli Jervisille kauden kolmas. Östin avauksesta meni alle 10 sekuntia, kun pallo oli jo maalissa.

Pallo pienessä kulmassa takatolpalla. Kuva Juha Tamminen. Luvaton käyttö kielletty.

Puolen tunnin pelin jälkeen SJK sai jälleen hyvän paikan, FC Lahden oman puolustuspään sivurajaheiton jälkeen. Pallo tuli Jervisille, joka jatkoi sen ykkösellä Tucolle. Tuco pääsi vetämään, mutta Reguero pelasti FC Lahden toiselta takaiskumaalilta, hyvällä jalkatorjunnalla. Vielä ennen taukoa SJK sai hyvän tilanteen Nikko Boxallin pitkästä sivurajaheitosta, mutta pallo meni lopulta liian pieneen kulmaan ja päädystä yli. SJK kontrolloi ensimmäistä puoliaikaa, ja vain Regueron torjunnat pitivät tilanteen 0-1:ssa.

Toisen puoliajan alussa Murilo sai pallon laidasta Denys Oliinykiltä, ja jatkoi sen kuudentoista kaarella olevalle Tucolle. Tuco koitti sijoittaa taka-alakulmaan, mutta pallo otti pienen osuman Lahden puolustajasta ja meni niukasti ohi maalin.

50 minuutin kohdalla Arciero jäi kentän pintaan reittään loukanneena. Hän sai reiteensä iskun ensimmäisellä puoliajalla Jasin Assehnounilta, joka sai siitä tilanteesta myös keltaisen. Arcieron tilalle kentälle tuli Niko Markkula.

FC Lahti onnistui tasoittamaan 56. peliminuutilla. Tilanne lähti Kari Arkivuon keskityksestä takatolpalle, minne oli ehtinyt vapaaksi Pyry Lampinen. Lampinen jatkoi keskityksen päällään maalin eteen, minne oli ehtinyt Macoumba Kandji. Maali haiskahti hieman paitsiolta, kun Kandji näytti olevan paitsiossa Arkivuon keskityksen lähtiessä. Mutta avustavan lippu pysyi alhaalla ja tasoitus hyväksyttiin. FC Lahti sai heti perään pallon toistamiseen maaliin, mutta tällä kertaa lippu oli ylhäällä ja maalia ei hyväksytty.

Oliinyk pääsi irti toisessa päässä, ja yksin vastatusten Regueron kanssa. Oliinyk ajautui hieman pieneen kulmaan, mutta koitti nostaa pallon tsipillä yli vastaan tulleen maalivahdin. Pallo tippui kuitenkin harmillisesti ylärimaan ja maalin katolle. Oliinyk oli kuitenkin pelipäällä, ja tuli hetken päästä toiselta laidalta hyökkäykseen, ohittaen ensin Timi Lahden boksin rajalla. Oliinyk syötti pallon takaviistoon päätyviivalta, mutta maalin eteen ei ollut kuitenkaan ehtinyt omia ja tilanne kuivui kasaan.

75. minuutin kohdalla Oliinyk pamautti Hannolan kulman ristikkäiseen tolppaan. Hän pääsi vielä koittamaan uudelleenkin, mutta nyt puolustus ehti väliin. SJK piti kuitenkin paineen kotijoukkueen päädyssä. Oliinyk oli mukana seuraavassakin tilanteessa, kun hän syötti pallon hyvin eteen Murilolle, ja tämän syöttö oli löytää maalin edestä Daniel Håkansin. Puolustaja ehti kuitenkin siivota tilanteen kulmaksi.

Vaikka SJK vei ottelua, sai FC Lahti pari minuuttia ennen loppua rangaistuspotkun. Tilanteessa FC Lahden Geoffrey Chinedu ensin hieman pökkäsi selästa SJK:n Ville Tikkasta, mutta heti perään Tikkanen itse rikkoi rangaistusalueen viivalla Eemeli Virtaa. Erotuomari Petri Viljanen näytti samantien pilkkua. Jasin Assehnoun upotti pallon, vaikka Jesse Öst aavisti tilanteen oikeaan kulmaan. Ottelu päättyi vain hetki maalin jälkeen.

SJK: Jesse Öst MV, Ville Tikkanen, Nikko Boxall, Cristhian Valencia, Rodrigo Arciero (51’ Niko Markkula), Murilo, Nooa Laine (90’ Hope Akpan), Pyry Hannola (90’ Gustaf Backaliden), Denys Oliinyk, Jake Jervis (70’ Daniel Häkans) ja Ariel Tuco Ngueukam (70’ Joonas Lepistö).