123 456 7890

SJK Akatemia jatkoi voittotahdissa Kakkosen C-lohkossa, kun se kaatoi Kemi City FC:n 1-0. Samalla voitolla se otti jo seitsemän pisteen kaulan lohkokärjessä. Ottelun ainokaisen teki Kingsley Ofori, jolle maali oli jo kauden yhdeksäs. Ofori myös johtaa Kakkosen maalipörssiä. Kokonaisuutena ottelu oli SJK Akatemialle yllättävän vaikea, kun vierailija puolusti hyvin ja todella alhaalla koko ottelun. SJK Akatemialla ei ensi viikolla ole pelejä, mutta maanantaina 2.8. se matkustaa Jyväskylään JJK:n vieraaksi. Seuraava kotiottelu on sunnuntaina 15.8. klo 18:30 ja silloin vieraaksi saapuu GBK. SJK U17 aloittaa ensi viikonloppuna B-nuorten syyskierroksen ja otteluohjelmat saadaan alkuviikosta SJK:n kanaville.

SJK Akatemia – Kemi City FC 1-0 (1-0)
1-0 26 min Kingsley Ofori

Vaikka ensimmäinen puoliaika päättyi SJK Akatemian yhden maalin johtoon, oli pelin kuva selvä. Kemi puolusti ja SJK Akatemia piti palloa luoden tilanteita. Kemi kuitenkin pelasi niin matalalla omalla puoliskollaan, että se onnistui pitämään kotijoukkueen maalittomana.

Lopulta puolentunnin kohdilla SJK Akatemia mursi kuparisen, kun Kingsley Ofori pääsi läpi puolustusmuurin. Ensimmäinen yritys kilpistyi maalivahtiin, mutta Ofori sai kuitenkin irtopallon ja pujotteli sen etutolpalta sisään.

SJK Akatemia sai pallon toistamiseenkin maaliin, kun Oliver Günes puski pallon takakulmaan. Avustavan lippu oli kuitenkin ylhäällä paitsion merkiksi ja tauolle mentiin 1-0 tilanteessa.

Toinen puoliaika sujui täysin samalla tavoin kuin ensimmäinen. Kemi vetäytyi lähes omalle vitosen viivalle asti, puolustaessaan SJK Akatemian hallintaa. Ja se myös teki sen hyvin. Välillä Kemi City sai vastahyökkäyksiä, mutta ne kilpistyivät SJK Akatemian puolustukseen.

75 minuutin kohdalla SJK Akatemia sai tilanteen, missä Ofori ja vaihdosta sisään tullut Topias Uusi-Autti pääsivät linjan taakse vapaaksi ja pallo keskitettiin sinne. Harmillisesti Uusi-Autti liukastui juuri pallon tullessa kohdalle, eikä hän saanut kunnon osumaa palloon. Myös mukana ollut Ofori kaatui, ja loukkasi itseään siten, että hänet otettiin vaihtoon. Ofori kuitenkin selvinnee ilman pelien missaamista.

Loppua kohden Kemi alkoi nostamaan hyökkäystään ja alkoi hakemaan tasoitusosumaa ja SJK Akatemia sai hieman enemmän tilaa hyökkäyspäässä. Se ei kuitenkaan näkynyt lisämaalien muodossa ja siten ottelu päättyi maalin voittoon.

SJK Akatemia: Topi Säilynoja MV, Kaarlo Rintamäki, Valtteri Olsbo, Matias Vainionpää, Tero Mäntylä, Mehmet Hetemaj (62’ Joel Laitinen), Robbie Malolo, Oliver Günes, Valentín Gasc, Omar Adawi (56’ Topias Uusi-Autti) ja Kingsley Ofori (78’ Endrit Rrustemi).