123 456 7890

Ariel Tuco Ngueukam, ei jatka SJK:ssa kaudella 2022. Tucon sopimus päättyi kauteen 2021 ja hän jatkaa uraansa uusissa haasteissa. 33-vuotias kamerunilaishyökkääjä on pelannut SJK:ssa kahden eri jakson aikana yhteensä 133 ottelua ja iskenyt niissä yhteensä 36 maalia. Pelimäärä on hänen urallaan suurin missään seurassa, ja yhteismaalimäärä nostaa hänet SJK:n toiseksi eniten maaleja tehneeksi hyökkääjäksi.

SJK-kannattajille ja seuraväelle Tuco tulee jatkossakin olemaan tärkeässä asemassa, sillä hän on ollut SJK:ssa voittamassa Suomen mestaruutta 2015, Suomen Cupia 2016 sekä sekä viime kaudella pronssimitaleita.

Koko SJK-väki kiittää Tucoa urallaan SJK:ssa vietetyistä neljästä kaudesta, sekä toivottaa lämpimästi onnea tulevaan.

Tuco on pelannut urastaan Suomessa suurimman osan elämäänsä, edustaen SJK:n lisäksi KuPS:a, FC Lahtea, Ilvestä ja ensimmäistä suomalaisseuraansa Joensuun Jippoa. Kaikkiaan pelejä Veikkausliigassa on yhteensä 188 ja näistä suurin osa SJK:ssa. Kaudella 2021 hän iski SJK:lle yhteensä 14 maalia, ja sillä maalimäärällä hän jakoi Veikkausliigan maalikuninkuuden yhdessä FC Interin Benjamin Källmanin kanssa. Maalikuninkuus oli hänelle uran ensimmäinen Veikkausliigassa. Tuco myös palkittiin kauden jälkeen Palloliiton Captain’s Ball -gaalassa Veikkausliigan parhaana hyökkääjänä kaudella 2021.