SJK kannattaja Lari Paski muistelee Seinäjoen Keskuskenttää ja sen upeita hetkiä. Samalla sivutaan kannattajien- ja koko Seinäjoen jalkapallohistoriaa. Keskuskentän viimeinen Veikkausliiga ottelu pelataan torstaina 9.6. kun SJK isännöi siellä PS Kemiä klo 18.30 alkavassa ottelussa.
Seinäjoen Keskuskenttä on itselleni rakas ja tärkeä osa elämääni. Olen syntynyt Keskarin välittömään läheisyyteen ja olen oppinut kävelemään sen viereisillä alueilla. Jalkapalloinnostuksenikin on lähtöisin sieltä ja siellä olen oppinut itsekin pelin salat – juniorina, katsojana ja kannattajana.
Keskuskentältä riittää valtavasti tarinoita meillä kaikilla. Onhan se ollut Seinäjoen jalkapalloilun kehto 50-luvulta asti. Täällä on pelattu jalkapalloa jo 30-luvulta lähtien ja ennen Keskuskenttää pelit pelattiin mm. vanhalla Lyseon kentällä. Keskarista tuli kuitenkin Seinäjoen Palloseuran koti. Samoin sinne kotiutui myöhemmin Törnävän Pallo-55, eli tutummin TP-Seinäjoki. Molempien tarina on tärkeä osa SJK:n historiaa.
Itse aloitin jalkapallon Sepsin pallokoulussa 80-luvun alussa. Seinäjoen Palloseura oli muuttanut muutama vuosi aiemmin nimensä konkurssin myötä muotoon Sepsi-78 ja kannoin ylpeänä heidän rahisevaa sinistä tuulitakkiaan. Treenejä pidettiin Keskuskentän viereisellä harjoituskentällä ja tuohon aikaan seura eli nousukauttaan.
Sepsi-78 nousi Mestaruussarjaan vuonna -80 ja se pelasi kotipelinsä Keskuskentällä. Juniorina pääsin silloin tällöin peleihin pallopojaksi, tai muuten vaan avustamaan tapahtuman järjestelyissä. Kävimme myös isän kanssa katsomassa siellä pelejä ja istuimme yleensä aika lailla samassa paikassa Keskuskentän pääkatsomossa. Ison kiven päällä oli kiva kiipeillä puoliajalla ja makkarantuoksu tulee vieläkin tuttuna muistoihin. Kannattajaryhmä Huutokööri lauloi katsomossa joululauluista väännettyjä kannatuslaulujaan ja toivotettiin lisää maaleja Sepsille. Se vaikutti lapsen mieleen pelitapahtumien lisäksi ja näitä lauluja sitten hoilattiin myöhemmin isän kanssa saunanlauteilla.
Muutimme myöhemmin Nurmon puolelle Hyllykalliolle, missä ei jalkapallo ollut samanlaisessa asemassa kuin Seinäjoella. Jalkapallo pysyi omana rakkaana harrastuksena aina teini-ikään saakka, mutta jossain vaiheessa musiikki ja tytöt veivät voiton ja omat vierailuni Keskuskentällä vähenivät. Samaan aikaan Seinäjoen jalkapallo kävi aallonpohjassa ja pelit Keskuskentällä eivät vetäneet enää 80-luvun malliin väkeä. Tunnustan, että tuohon aikaan jalkapallokiinnostukseni myös kääntyi ulkomaisiin sarjoihin ja siellä lähinnä Englantiin.
90-luvulla TP-Seinäjoki alkoi tehdä omaa nousuaan. Kaverini oli kova TP-fani ja hän houkutteli minut takaisin rakkaan Keskuskentän katsomoon. Pyhästi vannoin, että Sepsin miehenä en voi TP:tä kannattaa, mutta koska se oli kuitenkin paikallinen joukkue, toivoin heille menestystä ja kävimme yhdessä peleissä. Tutulle Keskuskentälle oli mukava palata. Samaan aikaan vietimme kavereidemme kanssa jokaisen lauantain katsellen Englannin sarjoja ja ihaillen heidän kannatuskulttuuriaan. Ihmettelimme, miksei Suomessa ole mitään vastaavaa. Muistin kuitenkin Sepsin Huutoköörin ja tuntui pahalta, ettei kukaan kannata samaan tapaan katsomoissa. Joukkue ja Keskuskenttä ansaitsi mielestäni parempaa yleisöltään. Todellista tukea.
TP pelasi Ykkösessä, mutta tippui Kakkoseen 90-luvun alussa. Me olimme kaveriporukkamme kanssa kuitenkin alkaneet juuri käymään otteluissa ja emme aikoneet luovuttaa tippumisen myötä. Itsekin huomasin ihastuneeni tuohon oranssipaitaiseen joukkueeseen, vaikka olin niin kovasti koittanut sitä vastustaa. Joukkueeseen oli hommattu taitavia brasilialaispelaajia ja Suomifutiksessa brasilialaiset olivat tuohon aikaan kova sana ihan Veikkausliigatasolla asti. Pelit keräsivät Keskuskentän lehtereille mukavasti yleisöäkin. Lopulta nousu takaisin tapahtui muutaman vuoden tauon jälkeen ja Seinäjoelta lähti junalastillinen katsojia nousun ratkaisseeseen otteluun. Tuo oli alkusysäys todellisen kannattajakulttuurin alkamiseen Seinäjoella. Emme voineet enää olla hiljaa katsomossa ja perustimme oman kannattajaryhmän – yhden ensimmäisistä nykymuotoisessa kannattajakulttuurissa.
Oranssi Armeija nimellä kutsuttu kannattajaryhmämme otti paikakseen Keskuskentän pääkatsomon toisen sisääntuloportin yläpuolisen alueen. Edessä olevaan kaiteeseen oli hyvä kiinnittää itse tehtyjä banderolleja ja mukaan otettu rumpu kaikui kovaa alla olevasta rappukäytävästä. Keskuskentästä tuli paikka, jonne vastustajan oli ikävä tulla pelaamaan ja jokainen siellä vieraillut muisti pelien lisäksi kovaäänisen rummun ja kannattajaryhmän. Keskuskentälle oli kiva tulla jo hyvissä ajoin ennen pelin alkua, käydä kioskilta hakemassa makkarat ja kahvit, sekä kiinnitellä banderollit paikoilleen.
Vuonna 1996 koettiin jo toistamiseen Keskuskentällä sarjanousu Suomen pääsarjaan. TP-Seinäjoki nosti Seinäjoen futiksen siellä 14 vuoden tauon jälkeen kukoistukseensa. Me kannattajat rynnättiin kentälle Hangon IK:ta vastaan pelatun ottelun jälkeen. Ilma oli syksyisen kylmä ja pimeä. Ennen peliä kenttä oli ollut jopa huurteesta valkoinen. Kuuluttajana toiminut Jukka Saarijärvi kutsui koko yleisön kentälle juhlimaan sarjanousua ja yleisö teki työtä käskettyä. Itsetehdyt TP-liput heiluivat kentällä ja pelaajat suihkuttivat shampanjaa. TV-kameroiden valot toivat valoa pimeyteen. Haaveilimme myöhemmin lehdissä yli 200 kannattajan laumoista ja uskoimme, että tulevaisuudessa koko Keskuskenttä raikaa kannatuslaulujen tahdissa.
Toiveet eivät kuitenkaan toteutuneet ja 2000-luvulle tullessa Seinäjoella oli taas kaksi seuraa Kakkosessa, syömässä toistensa mahdollisuuksia. Katsomossa kävi molempien otteluissa samat ihmiset, jotka olivat olleet mukana jo 80- ja 90-luvun aikoina. Keskuskentän puisten penkkien lahotessa aurinkokatsomossa, pääkatsomo oli korkeintaan puolillaan. Jo TP:n Veikkausliigavisiitillä meidän rakkaalle Keskuskentälle oli naurettu ympäri Suomen. Se taidettiin jopa silloin valita Suomen huonoimmaksi kentäksi. Eikä toisaalta ihme, sillä kentälle ei ole tehty oikeastaan mitään sitten sen valmistumisen 50-luvulla. Se oli auttamatta liian pieni ja juoksuradat kentän ympärillä estivät kentän laajentamisen.
Jotain piti tehdä myös seuratasolla, eikä kummankaan seuran johdossa tuntunut olevan keinoja muutokseen. Tarvittiin uusi alku. SJK perustettiin 2007 ja tuolloin kaksi Keskuskentän edellistä hallitsijaa yhdistettiin. Alettiin puhumaan myös uudesta pelipaikasta, uudesta stadionista. Me entiset Oranssi Armeijalaiset olimme välittömästi valmiita mukaan uuteen nousuun ja perustimme niin ikään uuden kannattajaryhmän.
SJK:n alku oli yhdistymisestä ja kovista puheista huolimatta hankala. Joukkue meinasi tippua Kolmoseen heti ensimmäisillä kausillaan. Yleisö ja kannattajat kuitenkin uskoivat uuteen seuraan. Keskuskenttä keräsi katsojia ja me kannattajat reissasimme kaikkialle joukkueen mukana. Sama vanha rumpu, joka oli jo 90-luvulla kaikunut Keskuskentän rappusissa, paukkui jälleen tutussa paikassaan, porttikongin yläpuolella. Uusi sukupolvi rakastui jalkapalloon ja Keskuskenttään, kiipeillen Ison Kiven laella, samoilla paikoilla satojen aiempien lasten tapaan. Keskuskentällä lapsiperheillä oli aina hyvä olla, siellä tilaa riitti päätyjen isoilla nurmialueilla ja juoksuradoilla. Pomppulinna nousi kulmaukseensa ja vanhemmat saivat keskittyä rauhassa otteluun. Vanhat SePS-legendat alkoivat järjestää tapaamisiaan SJK:n peleissä ja heille oli oma kunniapaikkansa aurinkokatsomossa. VIP-vieraille rakennettiin omat tilat kaupunginpuoleiseen päätyyn. Seinäjoen legenda Eki Vierikin löysi keskuskentältä oman baarinsa kuten hän nimitti kaupunginpuoleisessa päädyssä olevaa koivunjuuressa olevaa vakiopaikkaansa. Sieltä kaikuivat Ekin kannustukset koko kenttäalueelle.
Klopit ja SJK pääsivät juhlimaan koko kaupungin kanssa ensimmäistä kertaa kauden 2011 päätteeksi, kun SJK nousi Ykköseen. Keskuskentän puiset penkit olivat saaneet seuran hommaamina sinne kuppi-istuimia ja kannattajamäärän kasvaessa Klopit siirtyivät ahtaasta paikastaan pääkatsomon Ison Kiven puoleiseen laitaan. Sinne ei kuppi-istuimia asennettu ja siten Klopit saivat pääkatsomoon oman seisomakatsomonsa. Nousukarsintapelejä pelattiin Seinäjoella kaksi, ensin Ilvestä vastaan kaksiosainen ottelu ja sitten toisen lohkon voittanutta karjaalaista BK-46:sta vastaan. Ratkaiseva ottelu pelattiin vasta Karjaalla, joten Keskuskentällä ei päästy juhlimaan varsinaista nousua. Mutta voitto kauniina syyspäivänä Ilveksestä sinetöityi siellä.
Ykkösessä pelattiin sen jälkeen pari kautta ja kaudella 2013 Seinäjoella päästiin juhlimaan. Nyt nousua Veikkausliigaan. Oli ehtinyt kulua 17 vuotta edellisestä pääsarjanoususta Keskuskentällä. Kun tuomari vihdoin puhalsi pilliinsä ikuisuudelta tuntuneen lisäajan päätteeksi, alkoi uskomaton juhlinta kentällä ja katsomossa. Ikuisesti on piirtynyt mieleeni katsomon juhlinta ja pelaajien juoksentelu ympäri kenttää joka suuntaan. Joukkueen kapteeni Chris Cleaver halaamassa Simo Valakaria ottelun jälkeen, ja lopulta Simo kannattajien kultatuolissa Keskuskentän nurmella. Se oli uskomaton unelma, joka oli tullut toteen. Kyllä SJK:n noususta Veikkausliigaan oli puhuttu seuran alusta alkaen, mutta lähinnä sille oli naureskeltu vähän kaikkialla. Pohjalaisena uhona sitä oli pidetty. Täkäläisessä luonteenpiirteessä uholle kuitenkin löytyy monesti katteita, joten SJK:sta tuli todellinen tekijä Suomen jalkapallokartalle.
Sarjanousu toi kuitenkin ongelman, joka liittyi Keskuskenttään. Vanhalla jalkapallopyhätöllä ei saisi kahta kautta pidempään pelejä pelata, jollei koko kenttä ja stadion laitettaisi täysin uusiksi. Keskuskentällä ei ollut edes valoja, jotka kuuluivat oleellisesti liigalisenssiin. SJK voitti heti ensimmäisenä kautenaan hopeaa Veikkausliigassa, mutta joutui pelaamaan sarjasijoituksen takaamat europelinsä kaukana Helsingissä, Keskuskentän jäädessä ilman eurolisenssiä. Siten jo aiemmin unelmina esitetyt stadionhaaveet saivat uutta tuulta purjeisiinsa.
Nyt rakas Keskuskenttä viettää viimeistä kauttaan Suomen pääsarjassa. Viimeinen pääsarjapeli pelataan siellä tulevana torstaina ja sen jälkeen SJK siirtyy uudelle OmaSp Stadionille. Oli mielestäni jotenkin sopivaa, että Keskuskenttä pääsi vielä viime kauden lopussa nauttimaan kirkkaimmasta kruunusta, kun SJK juhli siellä ensimmäistä Suomen mestaruuttaan, ennätysyleisön edessä. 6011 katsojaa jalkapallo-ottelussa oli Seinäjoen uusi ennätys ja ottelun päätyttyä kentällä oli satoja ja taas satoja seinäjokelaisia juhlimassa. Myös Suomen mestaruus oli kaupungille ensimmäinen – Seinäjoen jalkapallohistorian suurin saavutus koskaan. Keskuskenttäkin pääsi Suomen jalkapallohistoriaan, sillä se on nyt pohjoisin paikka missä on juhlittu Veikkausliigan mestaruutta. Ja vaikka Seinäjoella on nyt uusi komea jalkapallopyhättö, ei siellä tulla lyömään Keskuskentän yleisöennätystäkään, sillä yleisökapasiteetti on siellä tuota pienempi.
Keskuskenttä ei katoa minnekään ja siellä tullaan jatkossakin pelaamaan jalkapalloa. Olen melko varma, että joskus itselläni tulee ikävä myös sinne ja Ison kiven juurelle. Keskuskenttä on Seinäjoen ja oman jalkapallohistoriani peruskallio ja vielä pitkälle tulevaisuuteenkin täkäläisten jalkapallokannattajien pyhiinvaelluspaikka.
Tulkaa mukaan juhlistamaan torstaina Keskuskentän viimeistä Veikkausliigaottelua. SJK isännöi silloin sarjanousija PS Kemiä ja portit sekä palvelut aukeavat klo 17.00. Itse ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.30. Itse olen taatusti paikalla. Tulen paikalle hyvissä ajoin, käyn koskettamassa kentän vieressä olevaa Isoa Kiveä ja seison pääkatsomon puisilla penkeillä laulamassa Kloppien mukana tuttua laulua.
Lari Paski
SJK kannattaja
ja jalkapalloromantikko.
