123 456 7890

Kerho sukeltaa tähtisumuun
Seinäjoen Jalkapallokerho syöksyy varsinaiseen tähtisumuun kohdatessaan tiistai-iltana Vaasassa Kaarlenkentällä paikallisen legendaarisen, perinteikkään ja erittäin vahvan Vasa IFK:n. Tähtiä näkyy paitsi komean historian omaavan seuran peliasun rinnassa, myös Kakkosen tasolla melkoisesti kentällä.

Kerho lähtee otteluun pelattuaan neljä viimeistä kamppailuaan ilman tappiota. Kuntopuntarin neljä viimeistä tulosta ovat olleet vierasvoitto FC Vaajakoskesta 4-2, kotitasapeli Norrvalla FF:n kanssa 4-4, vierasvoitto OPS-jp:stä 2-1 ja kotivoitto Virkiästä 2-0.

Vieraskentillä Kerho on esiintynyt huomattavasti enemmän edukseen kuin kotona ja se on luonnollisestikin toiveena myös huomenna. Tähän mennessä joukkue on pelannut yhdeksän kertaa ja onnistunut ottamaan niistä peräti kahdeksan voittoa. Tuliaisina on vain kertaalleen ollut tappionmakuisia mahanpuruja. Niitä saatiin heikon esityksen jälkeen Jyväskylästä, missä FCJ kaatoi aneemisen Kerhon 3-0. Sen jälkeen on vieraissa pistäydytty voitokkaasti kolme kertaa, joista kaksi reissua on tehty aina niin ihanaan Oulun Castrniin.

Huomionarvoisaa Kerhon tilastoja katsellessa on paitsi mainio vieraskunto, myös se, että joukkueella on kasassa kymmenen pistettä enemmän kuin viime kaudella tähän aikaan. Vuosi sitten 18 ottelun jälkeen tilillä oli kuusi voittoa, kuusi tasapeliä ja kuusi tappiota. Vaikka jo viime kaudella vieraissa peli kulki hienosti, on tällä kaudella vierasotteluista kasassa jo piste enemmän kuin koko viime kaudella saatiin tuliaisiksi. Viime kauden päätteeksi Kerholla oli yhteensä kasassa 37 pistettä, eli kahdeksasta viimeisestä ottelusta pitäisi tuohon saldoon saavuttaa yksi voitto. Toki toiveena on kohentaa viime kauden tilastoja tällä rupeamalla.

Sarjan ehdottomiin ennakkosuosikkeihin yhdessä oululaisten ammattilaisjoukkueiden ja FC YPA:n kanssa kuulunut VIFK on kauden suurimpia alisuorittajia materiaaliinsa nähden. Vielä viime kaudella Ykkösessä tiukasti säilymisestä taistellut joukkue konttasi alkukaudesta samaan malliin kuin Kerho rämpi kotosalla. VIFK on kuitenkin pelannut viimeiset kuusi otteluaan ilman tappiota. Niistä joukkue on ottanut neljä voittoa ja pelannut kahdesti tasan. Kotikentällään tähtirinnat eivät ole koko kaudella hävinneet kuin kerran, FC OPA:lle 3-0, eli luvassa on sangen haasteellinen kamppailu Kerhon kannalta katsottuna.

Sarjassa kahden pisteen päässä Kerhosta olevaa VIFK:ta valmentaa todella kokenut kaksikko. Christoffer “Toffe” Kloo pelasi urallaan niin Veikkausliigaa kuin Ruotsin Allsvenskaniakin, eikä toisena koutsina hääräävä Tommi “Auge” Kautonen ole meriiteiltään yhtään vähäisempi. Reippaan kasvatti ehti pelata urallaan Hakan, MyPan, VPS:n ja FC Lahden väreissä 377 liigaottelua viimeistellen niissä 21 maalia. Kaulaan ripustettiin myös kahdesti SM-hopeaa. Tietotaitoa on siis tyrkyllä enemmän kuin riittävästi.

Itseään kasvattajaseurana pitävä VIFK on Vaasan Piirin suurimpia seuroja pelaajien määrässä mitattuna. Kasvattajaseura se todellakin myös on, sillä omia kasvatteja pelaa Veikkausliigassa niin VPS:n kuin muidenkin seurojen väreissä. Myös poikien maajoukkueisiin on aina ollut tyrkyllä VIFK:n nuorukaisia siihen nähden todella paljon, että joukkueina tähtirinnat eivät ole mainetta ja kunniaa viime aikoina oikein niittäneet. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö seurassa tehtäisi laadukasta junnutyötä.

Edustusjoukkueen avauksessa VIFK:lla vilisee melko paljon myös muualta hankittuja pelimiehiä. Maalipuiden väliin tuotu ammattimies ihan USA:sta saakka Brian Popen muodossa ja linkiksi/pakiksi apuja Puolasta todella vaarallisen Artur Lemanowiczin muodossa.

Keskikentän ratkaisija on TP-Seinäjoen kasvatti Mikko Ylihärsilä ja alakerran päällikkö Kraftista maailmalle lähtenyt Tomas Nygå;rd, jonka tavoin liigakokemusta löytyy Jan-Christian Westermarkilta. Kärkeen on nakata niin VPS:sta tullutta Males Lomboa, Norrvallasta hankittua Thomas Johanssonia kuin VPS:sta napattua Rami Loukettakin. Ennen kauden alkua joukkueesta pistettiin kilometritehtaalle VPS:sta hankittu Jani Uotinen, mutta taitoa ja tasoa löytyy toki muutenkin.

VIFK:n omista kasvateista mielenkiintoisimpia nimiä ovat tulevaisuutta silmällä pitäen Andreas Strandvall, Robin Nordlund, Daniel Nordström ja Tobias Utriainen, joskin nuoremmissa ikäluokissa on tulossa lisää taattua laatua.

Joukkueen parhaat maalintekijät tällä kaudella ovat olleet kymmenen maalin “Myhi”, eli Mikko Ylihärsilä, viiden maalin Thomas Johansson, sekä kolme osumaa viimeistellyt Jonas Nygå;rd. Vastaavasti Kerhon kalustosta Mikael Muurimäellä on kymmenen maalia, Marko Hutulla ja Ville Pajulalla kummallakin kuusi osumaa.

Veikkauksen tähtiraadit ovat muistaneet joukkueiden pelaajia taivaankappaleilla siten, että VIFK:n pelaajille sakaraisia on annettu 60 kappaletta. Eniten niitä on nimiinsä hamunnut Tomas Nygå;rd, jolla on 13 tähteä. Thomas Johanssonilla tähtiä on 11 ja Mustafa Makilla kahdeksan. Joakim Södergå;rd on kerännyt kuusi tähteä ja kolmen tähden miehiä ovat sekä Jonas Nygå;rd, että Emil Strandback. Males Lombo, Brian Pope ja Jan-Christian “Westis” Westermark ovat kukin saaneet kaksi sakaraista Artur Lemanowiczin, Robin Nordlundin ja Marcus Nordmanin napattua yhden tililleen. Omituista on se, että kymmenen maalia paukuttanut Ylihärsilä ei ole saanut ainuttakaan tähteä.

Kerhon pelaajille puolestaan on jaettu 59 tähteä. Sisäisen pörssin kärjessä on 14 tähteä saalistanut Ville Pajula, kakkosena 10 sakaraisen Mikael Muurimäki ja kolmantena nyt JBK:ssa pelaava Tommi Haanpää kahdeksalla tähdellään. Oivalliseen vireeseen maaliteossa intoutunut Marko Huttu on saanut viisi tähteä Juha Etelä-Ahon ja valitettavasti edelleen sivussa olevan Petri Hutun pokattua neljä taivaankappaletta nimiinsä. Toni Kujala, Tiitus Lehtinen, Aki Lyyski ja Mikko Väänänen ovat kukin saaneet kolme tähteä Johannes Saranpään ja Petri Välimäen saatua yhdet sakaraiset.

Voisi kai sanoa jo, että kuten niin tavallista, Kerho lähtee otteluun taas kerran varsin rampana. Puolustuksen keskusta on melkoisessa käymistilassa, sillä Tiitus Lehtinen sai Virkiää vastaan kauden neljännen varoituksensa ja huilaa sen myötä huomenna. Petri Niemi odottaa jännityksellä, pitääkö laskettu aika paikkansa, vai kirmaako kippari kehiin. Jukka-Pekka Salminen puolestaan opettaa lapsosia Helsingissä, mutta haaveita miehen saamisesta Vaasaan ajoissa on toki olemassa.

Joka tapauksessa joukkosidontapaikalla ovat edelleen Johannes ja Henri Saranpää, Petri Huttu, Jukka Ahola ja koko kauden “Hönön” tavoin missannut Jarkko Mäki-Maunus. Petri Välimäki puolestaan puolustaa maamme itsenäisyyttä.

Ilahduttava uutinen oli se, että tähän saakka selkäänsä parannellut Miika Asunmaa palasi kentille maanantai-iltana TP-Seinäjoen väreissä iskien heti yhden maalin Norrvalla FF/2:n verkkoon. Talvella “Milli” oli melko mukavassa kunnossa tehden yhdeksässä harjoitusottelussa kuusi osumaa.

Joukkueet ovat muuten kauden mittaan kohdanneet yhteensä kolme kertaa kun mukaan lasketaan talvikaude
n treenipelit. Kerhon ensimmäisessä harjoitusottelussa Wallsport Areenassa joukkueet eivät saaneet selvää toisistaan, vaan matsi päättyi maalittomana. Mustasaaren Botniahallin tekonurmella pelatussa kamppailussa Kerho oli niukasti parempi 1-0 Mikael Muurimäen iskettyä maalin. Kauden ensimmäisessä sarjapelissä VIFK oli kuitenkin parempi Jouppilanvuoren tekonurmella napaten pisteet mukaansa lukemin 2-1 (1-0). Thomas Johansson aloitti ottelussa maalinteon jo kamppailun kuudennella minuutilla, eikä Juha Etelä-Ahon 77. minuutilla syntynyttä tasoitusta ehditty kunnolla edes tuulettaa, sillä vain minuuttia myöhemmin vieraiden Johansson pääsi tekemään vastahyökkäyksestä voittomaalin.

Toiveena Kerholla on luonnollisestikin revanssin ottaminen, mutta se vaatii täydellistä onnistumista puolustuspelissä. Kaksi viimeistä ottelua OPS:jp:tä ja Virkiää vastaan ovat toki antaneet moisesta toiveita, joten siinä mielessä mahdollisuuksia toki on. Helppoa Vaasassa voittaminen ei varmasti tule olemaan, mutta jos joukkue taistelee leijonan tavoin, kuten Oulussa, on se pieni oljenkorsi olemassa suursuosikkia vastaan. Veikkauksenkin papereissa VIFK on selvä suosikki, sillä kerroin sen kotivoitolle on 1,80. Tasapeli tuo rahat takaisin kertoimella 4,00 ja Kerhon vierasvoitto palauttaa pelureille rahat kertoimella 3,00.

Matsi alkaa Kaarlenkentällä klo 18.30, joten ei muuta kuin paikalle tunnustamaan väriä.