123 456 7890

Kerho kukisti sarjakärjen
FC Santa Claus – SJK 0-2 (0-0)
67 min 0-1 Mikko Ylihärsilä
93 min 0-2 Mikael Muurimäki

Seinäjoen Jalkapallokerho aiheutti kierroksen yllätyksen kaatamalla sarjan kärkijoiukkueen, rovaniemeläisen FC Santa Clausin, vieraskentällä ansaitusti Kakkosen Lohko C:n kamppailussa.

Vierasjoukkueella ei ollut ottelussa missään vaiheessa suuren suuria ongelmia isäntäjoukkueen kanssa, vaan sarjaa ylivoimaisesti johtava kotijoukkue riisuttiin totaalisesti aseista tiiviillä koko joukkueen puolustuspelaamisella ja raa’alla työnteolla. Eipä ihme, että isokokoisella kentällä lämpimässä säässä pelatun ottelun jälkeen aika moni pelaajista oli todellakin sen näköinen, että oli jättänyt kentälle kaiken, mitä oli annettavissa.

Voitto nosti 15 pisteeseen nousseen Kerhon ainakinm väliaikaisesti sekä seuraavassa ottelussa vieraaksi saapuvan JBK:n, että GBK:n ohi sarjataulukossa kuudennelle sijalle. Tokikaan tuo sijoitus ei vielä voi, eikä saa tyydyttää, vaan tarkoitus on kavuta edelleen kohti kärkipäätä ja juuri tämänkaltaisella pelillä se kyllä tulee onnistumaan.

Kokonaan punaisissa pelannut kotijoukkue aloitti ottelun ehkä hieman vieraitaan terävämmin ja Simo Roiha pääsi pari kertaa yrittämään maalintekoa siinä kuitenkaan onnistumatta. Vastaavasti toisessa päässä maalivahti Kari-Pekka Syväjärvi pystyi kahdesti pelastamaan omansa takaiskulta Juha Etelä-Ahon puskun ja Ville Pajulan lähettämän kierteisen pallon muutettua vaarallisesti suuntaa.

Samainen Syväjärvi olisi ansainnut myös punaisen kortin ottelun 18. minuutilla, jolloin Mikko Ylihärsilä pääsi läpi ja Syväjärvi torjui ilmiselvästi pallon parinkin metriä rangaistusalueen ulkopuolella käsillään jopa kotiyleisön mielestä. Ottelun sangen epävarmasti tuominnut Harri Siniaalto ei uskaltanut kuitenkaan nakata Syväjärveä ulos, eikä edes lähellä ollut avustava viitsinyt liputtaa tilannetta. Onneksi moinen ei kuitenkaan osoittautunut olennaiseksi ottelun päätyttyä vierasvoittoon.

Santa Clausin ote alkoi alkurynnistyksen jälkeen kuitenkin hyytyä Kerhon pelattua erittäin kontrolloitua peliä siirrellen palloa mallikkaasti maata pitkin. Nyt varsinkin keskikentän pohjalla pelanneet Ville Ylinen ja Toni Kujala olivat loistavasti pelissä mukana unohtamatta kentän ehkä parasta pelaajaa, Ville Pajulaa, joka onnistui jälleen aivan upeasti vasempana pakkina pokaten myös yhden Veikkaustähden suorituksestaan.

Toisella puoliajalla vieraat pystyivät edelleen eliminoimaan kotijioukkueen kaikki aseet ja kun tehokas työnteko tylsytti työkalut, pääsi Kerho iskemään. Ottelun avausmaali nähtiin 67. minuutilla, jolloin Ville Pajula nousi vasemmalta hienostyi keskittäen kerrassaan loistavan käytäväpallon, johon Mikko Ylihärsilä iski ensimmäisenä tulittaen vieraat johtoon ansaitusti.

Maalin jälkeen kotijoukkue oli pakotettu nostamaan omaa peliään ja niinpä alussa topparina pelannut Santeri Viitasaari nostettiinkin kärkeen tuomaan pääpelivoimaa ja voittamaan pitkiä palloja, joita Santa Claus ei alussa juurikaan viljellyt. Santa Claus oli muutenkin erittäin pirteä tuttavuus siinä mielessä, että Matti Hiukan valmentama joukkue tosian yrittää pelata ja pelaa peliään ihan kotimaisin voimin.

Muutama minuutti maalin jälkeen juuri Viitasaari ajeli melko härskisti päin korkean pallon pois nyrkkeillyttä Petri Tuomelaa ja kaikki olettivat tilanteen johtavan vähintään vieraiden vapariin, mutta erotuomari yllätti jälleen kaikki ja antoikin isännille moisesta suorituksesta palkinnoksi kulmurin, joka ei onneksi tuottanut sen suurempaa vaaratilannetta. Silti kovin outoa, että maalivahtia päin sai surutta ajella, sillä yleensä moiset tempaukset puhalletaan automaattisesti ja suojellaan veskareita. Siniaallon papereissa näin ei ole.

Kerho kesti kuitenkin isäntien rypistyksen ja kuinka ollakaan, kun pelattiin jo kamppailun lisäajan kolmatta minuuttia pääsivät Kajaanissa takareitensä loukannut ja nyt kentälle palannut Miikka Tuovila, sekä Mikael Muurimäki karkuteille haastaen Santa Clausin alakerran. Vaikka Tuovilalla oli jo selkeä tekopaikka, syötti “Mise” vielä “Mikille”, joka iski pukkien arkkuun lopullisen naulan tulittamalla pallon vasemmalla ulkosyrjällä aivan takayläkulmaan ja juhlat olivat Kerhon leirissä valmiit alkamaan.

Peli oli Kerholle vedenjakaja. Jos tästä olisi tullut tappio, kaikki haaveet kapuamisesta kohti sarjataulukon kärkipäätä olisi voitu haudata. Tasapelikin olisi esityksen jälkeen maistunut karvaalle, sillä sen verran hyvin joukkue pelasi. Kentällä ei tänään huonoa kerholaista näkynyt. Nyt asenne oli sitä, mitä on kaivattu. Jokainen pelimies täytti paikkansa laadukkaasti. Jopa paikallinen raati katsoi vieraiden olleen selkeästi parempi joukkue kentällä, sillä “Vipin” saaman yhden sakaraisen lisäksi “Mikki” pokkasi kaksi tähteä ja Mikko Ylihärsilä kolme sakaraista.

Kerho on kohdannut FC Santa Clausin nyt sarjapeleissä kolme kertaa ja poistunut joka kerta kentältä voittajana. Rovaniemellä voitot ovat irronneet 2-1 ja nyt 2-0, sekä kotikentällä selvin 7-1 -numeroin. Syystä tai toisesta rovaniemeläisten pelitapa sopii Kerholle aivan loistavasti.

Voitto oli Kerholle toinen peräkkäinen ja siinä sivussa Petri Tuomelan vartioima maali on pysynyt koskemattomana 270 peräkkäistä minuuttia. FC Santa Clausin kahdeksan peräkkäisen voiton putki sai tylyn lopun ja vielä joukkueen omalla kotikentällä. Huippusuoritus vieraskentällä sai joukkueen jokaisen jäsenen myhäilemään tyytyväisenä.

Päivä oli myös siinä mielessä mieluisa, että todellinen seuraikoni ja taannoin Kerhon ensimmäisen pelaajasopimuksen allekirjoittanut Petri Huttu palasi tositoimiin kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua 13 kuukauden tauon jälkeen. Ehkä oli ihan hyvä, ettei mies lähtenyt eilen Karhun mukaan, vaan tuli junalla perässä ja sai tehtyä kauden ensiesiintymisensä voitollisessa ottelussa. Vaikka penkiltä löytyikin tällä erää vain neljä vaihtopelaajaa, sai valmentaja Tomi Kärkkäinen vihdoin jalkeille mm. koko hyökkäyskalustonsa. Toki riveistä oli nytkin pelaajia pois, mutta vähitellen joukkue alkaa saada miehet terveeksi ja hyvää kilpailua syntyy.

Voitto antoi myös uskoa tekemiseen. Oikealla reitillä ollaan. Kun oman pään peli ja joukkuepuolustaminen on tätä luokkaa, usein riittää yksikin maali voittoon. Niitä syntyi nyt kaksi ja oikeasti jatkossa on lupa odottaa enemmänkin osumia Mikko Ylihärsilän ja Mikael Muurimäen saatua maalihanat auki. Näinhän se sangen usein on, että kun se ensimmäinen tulee, niitä tulee jatkossa enemmänkin.

SJK: Petri Tuomela, Mikko Väänänen, Petri Niemi (68. Anssi Syrjämäki), Tiitus Lehtinen, Ville Pajula (v), Toni Kujala (v), Ville Ylinen, Juha Etelä-Aho (55. Miikka Tuovila), Timo Rauhala, Mikko Ylihärsilä (80. Petri Huttu), Mikael Muurimäki