123 456 7890

Kerho kompuroi finaalissaan
SJK – OLS 1-2 (0-0)

52 min 0-1 Jukka Puurunen (rp)
63 min 1-1 Tommi Haanpää
75 min 1-2 Mamadou Konate

Seinäjoen Jalkapallokerholla oli mahdollisuus ottaa voitto kauden viimeisessä ottelussaan kun Jouppilanvuoren Tekonurmelle saapui vastaan jo sarjasta pudonnut Oulun Luistinseura. Niin paljon ei kuitenkaan löytynyt paukkuja, että kausi olisi saatu saunottua voitollisissa tunnelmissa historiaan.

Ottelun ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue oli selkeästi niskan päällä luoden muutaman aivan loistavan maalipaikan. Jo parin minuutin jälkeen Tommi Haanpää oli nokikkain OLS:n veskarin, Ville Körkön, kanssa, mutta tuoreen varusmiehen ruuti oli märkää ja Körkkö torjui laukauksen jaloillaan.

Vaihteeksi avauksessa ollut Samir Bouroussi puolestaan pääsi kolme kertaa toinen toistaan parempiin paikkoihin hukaten ne yhtä usein. Lisäksi Bouroussilla olisi ollut mahdollisuus päästä useamminkin vetopaikkaan, mutta vielä piti yrittää harhautusta tai kikkaa ja pakki ehti väliin.

Kaksikko olisi todellakin voinut herkutella maaleilla, jos maltti olisi riittänyt, mutta nyt tuloksena oli nippu suutareita ensimmäiseltä jaksolta.

Ottelun tuominnut jyväskyläläinen Martti Melin ei ollut hänkään vireessä, elleivät olleet joukkueetkaan. Kesällä varsin hyvin puhaltanut Melin oli aivan yhtä kohmeessa nyt kuin nurmi varjon puolella Joupiskan reunamilla.

Melin antoi vieraille varsin helpon rankkarin 52. minuutilla, eikä varsinaisena itkupillinä kunnostautuneella ja itse lähes alituiseen väärin pelaavalla Jukka Puurusella ollut ongelmaa pistää palloa ohi Petri Välimäen.

Oli oikeastaan vähintä, mitä Samir Bouroussi ja Tommi Haanpää saattoivat tehdä paikatakseen ensimmäisen puoliajan haaskailunsa kun kaksikko värkkäsi tasoituksen reilun tunnin pelin jälkeen. Bouroussi tarjoili hienon syötön Haanpäälle, joka laukoi Ville Körkön käsien kautta tasoituksen viimeistellen samalla kauden kymmenennen maalinsa.

Siihen loppuivat kotijoukkueen ilon hetket kauden viimeisessä pelissä. Sen sijaan OLS tuntui saavan lisää sähköä jäseniinsä ja ratkaisikin kamppailun Mamdou Kontaen uskomattoman komealla osumalla vartti ennen pelin loppua.

Konate karkasi Kerhon alakerralta ja teki huikean tempun täydestä vauhdista viimeistellen voittomaalin, joka oli, valitettavaa kyllä, täysin ansaittu.

Pelillisesti kauden viimeinen kamppailu ei huikeuksia tarjonnut pois lukien Konaten maali. Ensimmäisellä puoliajalla isännillä oli saumansa taputella homma pakettiin, mutta siihen ei löytynyt malttia, ei rauhallisuutta, eikä kylmähermoisuutta.

Kerho sijoittui sarjassa viidenneksi, mikä on toki kolmen sijan parannus viime kauteen. Pisteitä joukkue keräsi kuusi enemmän kuin viime kaudella. Sen sijaan maaleja tehtiin vähemmän ja päästettiin aivan törkeän paljon enemmän. Toki maalit ne pelin suola ovat.

Arvovaltainen Veikkausraati palkitsi ottelun hahmona kolmella sakaraisella Tiitus Lehtisen. Vieraista taivaankappaleita saivat kotiin viemisiksi kahden tähden verran Olli Vilppola ja yhden sakaraisen Sampo Saukkonen. Tähdet menivät todellakin harvinaisen kohdilleen.

On kyllä syytä ihmetellä OLS:n putoamista Kolmoseen. Jos joukkue olisi tällaisia otteita esittänyt läpi kauden, ei sillä olisi ollut mitään tuskaa säilyä sarjassa. Ehkä hommassa kävi niin, että peli alkoi vapautua vasta kun tuomion kello oli kajahtanut. Joka tapauksessa Jari Jäväjän suojatit saattoivat lähteä rinta kaarella kohti kotia ja valitettavasti myös kohti Kolmosta.

SJK: Petri Välimäki, Mikko Väänänen, Jukka-Pekka Salminen (v), Tiitus Lehtinen, Jaakko Lampi, Toni Kujala (v, 70. Ville Kukkanen), Ville Pajula, Samir Bouroussi (64. Marko Huttu), Johannes Saranpää (75. Timo Rauhala)

Kuvagalleria