123 456 7890

Kerho jätti ratkaisun loppuun
Närpes Kraft – SJK 1-2 (1-0)

37 min 1-0 Zoran Bogesic
70 min 1-1 Johannes Saranpää
77 min 1-2 Juha Etelä-Aho

Seinäjoen Jalkapallokerho otti aikamoisen askeleen kohti sarjavakanssinsa uusimista kaatamalla vaatimattomasti pelanneen Närpes Kraftin vieraskentällä niukasti, mutta erittäin ansaitusti. Mikäli kotijoukkue olisi kyennyt ottelusta pisteenkin nappaamaan, olisi sitä voinut luonnehtia suoranaiseksi oikeusmurhaksi.

Vaikka Kerho voitti ottelun vain yhdellä maalilla, oli joukkueen pelillinen esitys vieläkin vakuuttavampi kuin Vaasassa viikko sitten. Siellä joukkue käytti paikkansa hyväkseen tuhlattuaan nyt jo ensimmäisellä puoliajalla puolentusinaa selkeää tekopaikkaa. Tommi Haanpää, Juha Etelä-Aho ja Henri Saranpää olisivat kukin voineet viimeistellä yhden tai useammankin osuman ratkaisten kamppailun jo heti alkutekijöissään. Nyt ei sihti ollut samaa luokkaa kuin Hietalahdessa, mutta tärkein tavoite saavutettiin, eli mukaan lähti kolme pistettä.

Kotijoukkueella oli ottelussa oikeastaan vain yksi kristallinkirkas maalintekopaikka ja sen isäntien Veikkausliigassakin Rovaniemen Palloseuran ja FC KooTeePeen riveissä 32 ottelua pelannut ammattimies Zoran Bogesic käytti hyväkseen vieden isännät johtoon ottelun 37. minuutilla täysin pelin kulun vastaisesti.

Maali ei onneksi lamaannuttanut vierasjoukkuetta, vaan mustapaitaiset jaksoivat edelleen dominoida ottelua ja luoda paikkoja. Palkinto tuli lopussa, mutta sitä ennen ehti Kraftin toinen entinen Veikkausliiga-ammattilainen, TP-47:n riveissä 22 ottelua pelannut Zoran Peic, hölmöillä itsensä kahdella keltaisella kortilla suihkuun.

Miltei heti Peicin ulosajon jälkeen vieraat iskivät tasoituksen. Kraftin puolustus, joka joutui otteluun ilman kahta luottomiestään, Miroslav Rajkovicia ja Jukka Rajalaa, sai purettua pallon ulos rangaistusalueelta, mutta se tuli loistavan ottelun pelanneelle Johannes Saranpäälle, joka laukoi pallon vastustamattomasti ohi huikean ottelun pelanneen Vladan Zlatkovicin. Pelikello, jos se olisi toiminut, olisi näyttänyt 70. minuuttia.

Kerho pystyi pelaamaan rauhassa saatuaan miesylivoiman, eikä isäntäjoukkue päässyt hätyyttelemään maalivahti Jyri Niemistä oikeastaan ollenkaan. Sen sijaan vieraiden kärkimiehistä Tommi Haanpää taisteli epäonnisen Zlatkovicin pudottaman pallon haltuunsa ja petasi loistavan paikan Juha Etelä-Aholle, joka iski voittomaalin 77. minuutilla jatkaen siitä, mihin viikko sitten Vaasassa ilotulituksensa päätti. Maali oli todellakin ansaittu, sillä vaihtoaitioiden puoleinen avustava oli rahtusen unella liputustensa kanssa varastaen Kerhon Tommi Haanpäältä ja Etelä-Aholta maalit erittäin omituisilla paitsiotulkinnoilla. Onneksi näillä liputuksilla ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä ottelun lopputuloksen kannalta. Erotuomarina toiminut Suad Lulic puolestaan hoiti homman ilman suurempia moitteita.

Voitto nosti Kerhon kertaheitolla ohi Kraftin, JBK:n ja PK-37:n. Pisteitä on nyt kasassa 30 ja sijoitus sarjataulukossa seitsemäs. Käytännössä tuon pistemäärän kuvittelisi riittävän säilymiseen, mutta jäljellä on edelleen tärkeät kamppailut OLS:aa ja PK-37:aa vastaan seuraavan kahden viikon aikana. Neljästä jäljellä olevasta ottelusta on maksimissaan mahdollisuus poimia 12 pistettä. Siinä riittääkin haastetta joukkueelle loppukaudeksi.

Jälleen voi sanoa, kuten viikko sitten, että on täysin käsittämätöntä, miten Kerhon on onnistunut hävitä Kraftille. Joukkue ei kyennyt pelaamaan alkuunkaan samalla tasolla vieraittensa kanssa. Nyt Johannes ja Henri Saranpää, sekä Jukka-Pekka Salminen saivat mellastaa keskikentällä mielin määrin. Tilaa ja aikaa oli pyörittää peliä aivan oman halun mukaan. Ei siis mikään ihme, että Saranpään veljekset kuittasivat yhteensä viisi Veikkausraadin jakamaa tähteä “Jossun” saatua niitä kolme ja “Hönön” kaksi. Yhden tähden sai tililleen isäntäjoukkueen Kris Huckstepp, vaikka todellisuudessa suurin syy niukkaan tappioon oli joukkueen paras pelaaja, maalivahti Vladan Zlatkovic, joka esitti muutaman todella ilmiömäisen torjunnan.

Vaikka joukkue oli matkassa flunssa-aallon kourissa, löytyi tälläkin kertaa asennetta ja halua. Ikävämpi juttu oli hyvin ottelun aloittaneen Mikko Väänäsen loukkaantuminen ja sen myötä ambulanssikyyti Seinäjoelle sairaalaan. Mikko väänsi samassa tilanteessa nilkkansa ja loukkasi myös kätensä. Käytännössä kausi taisi epäonnen soturilta päättyä tähän, joka on todella sääli.

SJK: Jyri Nieminen, Mikko Väänänen (12. Ville Pajula), Petri Niemi (75. Toni Kujala), Tiitus Lehtinen, Jani Asuintupa (v), Henri Saranpää, Johannes Saranpää (79. Mikko Kärki), Jukka-Pekka Salminen (v), Tommi Haanpää, Petri Huttu, Juha Etelä-Aho

Kuvagalleria op”