123 456 7890

SJK:n kausi 2020 päättyi dramaattisesti, kun 2-3 voitto-osuma syntyi ottelun kolmannella lisäaika minuutilla, kapteeni ja SJK-legenda Mehmet Hetemaj’n toimesta. Vain hetkeä aiemmin RoPS oli tasoittanut ottelun. SJK hallitsi erityisesti ottelun ensimmäistä puoliaikaa, mutta toisella myös RoPS pääsi paremmin mukaan. Ensin Emmanuel Ledesma vei SJK:n johtoon, mutta RoPS tuli tasoihin. SJK meni uudelleen johtoon rangaistuspotkusta, mutta jälleen RoPS tuli tasoihin, kun pelattiin jo ottelun yliaikaa. SJK ei kuitenkaan luovuttanut ja lopulta Hetemaj nousi esiin, kuten niin monta kertaa aiemmin SJK-urallaan. Ottelu päättyi välittömästi voittomaalin jälkeen. Koska loppusarjoja ei koronatilanteen vuoksi pelata, on kausi nyt päättynyt. Pelit jatkuvat taas myöhemmin talvella harjoitusotteluiden sekä Suomen cupin karsintojen myötä. Koronatilanteen vuoksi, ei tänä vuonna myöskään järjestetä perinteistä kauden päätösjuhlaa, mutta juhlitaan sitten keväällä uuden kauden avausta sitäkin isommin, yhdessä koko SJK-perheen voimin. Kiitos koko SJK-väelle, että olette olleet tukena kaudella 2020.

RoPS – SJK 2-3 (0-0)
0-1 54 min Emmanuel Ledesma
1-1 64 min Eetu Muinonen
1-2 74 min Ariel Tuco Ngueukam rp.
2-2 90+1 min oma maali
2-3 90+3 min Mehmet Hetemaj

Viiden minuutin kohdalla SJK sai ensimmäisen hyvän paikan. Serge Atakayi tuli boksiin oikealta laidalta ja syötti maalin eteen Jake Jervisille. Jervisin veto meni RoPS-pelaajan kautta päädystä yli. SJK sai kulmasta useamman tilanteen, kun ensin Atakayi pääsi vetämään, seuraavasta kulmasta Nikko Boxall pääsi puskemaan, mutta jälleen tuloksena kulma. Kolmannesta kulmasta Mehmet Hetemaj pääsi vielä koittamaan, mutta RoPS kuitenkin kesti. SJK:n vyörytys kuitenkin jatkui, ja lisää paikkoja tuli jatkuvasti.

Ensimmäiset puolituntia SJK hallitsi peliä ja sai aikaan 10 vetopaikkaakin. RoPS:n Enoch Banza oli kuitenkin päästä yllättämään, saatuaan pitkän pallon linjaan ja siitä Banza veti, mutta päin Walter Viitalaa SJK-maalissa. Viitisen minuuttia ennen taukoa, Atakayi keskitti hyvin Joonas Lepistölle takatolpalle, mutta Lepistön pusku meni tolpan väärältä puolelta ohi. Kun pelattiin jo ensimmäisen puoliskon lisäaikaa, sai RoPS sivuvaparin, se kuitenkin katkaistiin ja SJK sai vastahyökkäyksen sekä hyvän tilanteen. Tauolle mentiin kuitenkin 0-0 tilanteessa.

Toinen puolisko alkoi sekaisemmin kuin ensimmäinen, ja vaikka SJK edelleen hallitsi peliä, ei se enää päässyt samaan tapaan paikoille. 54. peliminuutilla SJK sai keskialueelta vapaapotkun. Emmanuel Ledesma nosti siitä pallon vasempaan laitaan Murilolle ja lähti itse juoksemaan maalia kohti. Murilolta tuli erinomainen keskitys RoPS-maalille ja Ledesma itse liukui pallon sisään. Myös Jervis oli hyvin tilanteesa mukana. Maali oli Ledesman kauden viides ja sillä hän myös voitti SJK:n sisäisen maalipörssin kaudella 2020.

Mutta vain kymmenen minuutin päästä Ledesman maalista, RoPS tuli tasoihin. Maalintekijänä oli RoPS-kapteeni Eetu Muinonen, joka pääsi iskemään boksista pallon maalin kattoon. RoPS:n maalin jälkeen SJK alkoi taas painamaan tilanteita RoPS:n päätyyn. Ensin Lepistö koitti jatkaa Jervisin vedon rinnalla sisään, mutta maalivahti torjui aivan tolpan juuresta. Seuraavassa tilanteessa Atakayi nosti pallon takatolpalle Jervisille, jota Juho Hyvärinen tuli kovaa selkään. Erotuomari ei virhettä tilanteessa nähnyt, vaikka se hieman haiskahti rangaistuspotkun paikalta. SJK sai kuitenkin pilkun vähän myöhemmin, kun RoPS-puolustaja Zourab Tsiskaridze osui palloon kädellään Nikko Boxallin keskityksen jälkeen. Pilkusta pallon laittoi sisään vaihdosta hetkeä aiemmin mukaan tullut Ariel Tuco Ngueukam. Tucolle maali oli kauden neljäs. Denys Oliinykillakin oli paikka lisätä SJK:n johtoa, kun hän sai pallon kuudentoista viivalla, aivan vapaana. Veto kohti taka-alakulmaa meni kuitenkin metrin verran ohi.

RoPS nousi ottelun yliajalla ensin tasoihin, kun pilkun aiheuttanut Tsiskaridze nousi mukaan hyökkäykseen ja tykitti kohti takakulmaa. Pallo olisi mennyt päädystä yli, mutta harmillisesti se meni Matias Vainionpään kautta sisään. SJK ei kuitenkaan luovuttanut ja se sai vielä kulmapotkun lisäajalla. Siitä SJK kapteeni Mehmet Hetemaj puski pallon sisään ja ottelu päättyi samantien 2-3 SJK:n voittoon. Ehdoton SJK-legenda Hetemaj, on aina noussut esiin, kun joukkue sitä eniten tarvii. Niin myös tämän heikosti sujuneen kauden aikana ja sen päätteeksi.

On kyllä ollut haastava vuosi, sitä toivoo vain että tämä vuosi 2020 loppuisi mahdollisimman nopeasti. Välillä ei ole tiedetty, että pystyykö pelata koko sarjaa, välillä ollaan oltu karanteenissa, eikä olla pystytty treenaamaan joukkueen kanssa. Tää on ollut kyllä vaikea kausi kaikille. Voin sanoa rehellisesti, että onneksi tää on ohi nyt tämä kausi, sanoi SJK:n kapteeni Mehmet Hetemaj heti ottelun jälkeen Ruudun haastattelussa.

Sarjasijoitukseen ei voi olla tietenkään tyytyväinen. Tavoitteet on tällä seuralla olla aina siellä kärkisijoilla ja pelata europaikoista. Eli ei missään nimessä olla tyytyväisiä. Mutta on tässä ollut jotain positiivistakin, kun monta hyvää nuorta on pelannut paljon. Ja jos nostan muutaman, niin Atakayi, Vainionpää, Tikkanen ja monta muuta. Se on meidän positiivinen asia tänä vuonna. Varmasti saadaan tulevaisuudessa heistä hyviä pelaajia ja joku päivä nähdään vielä ulkomailla heidät, Hetemaj jatkoi.

Hetemaj’n oma sopimus päättyy tähän kauteen, mutta mies ei osaa vielä sanoa mitä tapahtuu nyt kun kausi päättyi.

En osaa sanoa. Nyt tekee hyvää pieni tauko, kerätä ajatuksia ja miettiä tulevaisuutta. Vielä en osaa sanoa tuohon tämän enempää. Pitää miettiä… Pitää miettiä kunnolla mitä tässä nyt tulee tekemään, sanoi SJK-kapteeni, hieman nieleskellen sanojaan haastattelun lopuksi.

SJK: Walter Viitala MV, Nikko Boxall, Matias Vainionpää, Ville Tikkanen, Murilo, Serge Atakayi, Mehmet Hetemaj, Jude Arthur, Emmanuel Ledesma (72’ Denys Oliinyk), Jake Jervis ja Joonas Lepistö (72’ Ariel Tuco Ngueukam).