123 456 7890

Jeremiah Streng kasvatti maalimääränsä yhteentoista tämän kauden Ykkösessä, kun SJK Akatemia haki Kajaanista kauden ensimmäiset vieraspisteet ja voiton. Ykkösessä säilymisestä edelleen taisteleva AC Kajaani jäi maaleitta, vaikka se sai rangaistuspotkunkin ottelussa. Teppo Marttinen torjui rangaistuspotkun ja puolustus hoiti mallikkaasti tilanteet omassa päässä. Hyvällä pelipäällä oli jälleen myös Oskar Pihlaja, joka oli lähellä viedä SJK Akatemian parin maalin johtoon toisella puoliajalla. Maalipaikkoja oli ottelussa myös Aatu Kujanpäällä, Kuutti Matilalla ja Valtteri Olsbolla. Vierasvoitolla SJK Akatemia varmisti sen, että se ei jää ainakaan sarjassa viimeiseksi, vaikka putoaminen Kakkoseen on jo varmistunut aiemmin. Ykkösen kausi päättyy ensi lauantaina 31.10. klo 16:00 kotiottelulla, kun OmaSp Stadionille SJK Akatemian vieraaksi saapuu MYPA.

AC Kajaani – SJK Akatemia 0-1 (0-1)
0-1 19 min Jeremiah Streng

SJK Akatemia sai verkkaisesti alkaneen ottelun ensimmäisen tilanteen. Se tuli vapaapotkusta, kun Jeremiah Streng kaadettiin reilun 20 metrin päästä maalista. Valtteri Olsbo koitti vapaapotkusta suoraa ratkaisua, mutta veto meni reilusti ohi. Streng sai vain parin minuutin jälkeen todella hyvän paikan, kun hän tuli läpi AC Kajaanin puolustuksen ja koitti sijoittaa taka-alakulmaan. AC Kajaanin maalivahti sai kuitenkin hyvän torjunnan.

Myös AC Kajaani sai tilanteen maalin edustalle, mutta pallo ei koskaan tullut kunnolla vapaana olleelle Christopher Bibakulle. SJK Akatemia sai heti perään oman tilanteen sivuvaparista ja siitä Kuutti Matila pääsi puskemaankin, mutta veto meni päin AC Kajaanin maalivahti Deni Kaksaa. SJK Akatemia näytti lähteneen otteluun paremmalla jalalla.

Seuraava SJK Akatemian tilanne tuli jälleen vapaapotkusta laidalta. Aatu Kujanpää, nosti pallon maalille ja Streng jatkoi sen päällään takatolpalle, missä odotti Olsbo. Jälleen kuitenkin Deni Kaksa ehti torjumaan maalintekoaikeet.

Lopulta SJK Akatemia sai pallon maaliin ja tekijänä kukapa muukaan, kuin Jeremiah Streng. Erinomaisen syötön aivan päätyviivalta keskitti Oskar Pihlaja ja Streng puski voimalla pallon vitosen viivalta sisään.

Maalin jälkeen AC Kajaanin pelaajat tuntuivat hieman kuumentuvan ja alettiin nähdä pientä tönimistä tilanteiden jälkeen. Emmanuel Appiah sai keltaisen, yritettyään ajaa kahden jalan liukutaklauksella Omar Adawia keskialueella. Onneksi taklaus meni ohi.

35. peliminuutin kohdalla AC Kajaani sai rangaistuspotkun. SJK Akatemian maalissa Teppo Marttinen kuitenkin torjui Mohamed Husseinin yrityksen ja torjui vielä jatkopaikankin, mutta loukkasi samalla itseään hieman. AC Kajaani sai ensimmäisen puoliajan loppuun hieman painetta, mutta ei vaarallisia paikkoja, ja tauolle mentiin nuoren SJK Akatemian johtaessa 0-1 tuloksella.

Heti toisen puoliajan alussa, SJK Akatemia sai paikan. Kujanpää syötti Pihlajan pystysyötöllä vetopaikkaan, mutta tämän sijoituksen Deni Kaksa torjui kulmaksi. Seuraavaa tilannetta saatiin odottaa aina tunnin kohdille asti, ja se tuli kotijoukkueelle. Erfan Zeneli keskitti hyvin pallon takatolpalle ja siellä vaihdosta sisään tullut Babacar Diop pääsi puskemaan. Pusku kuitenkin suuntautui yli ja ohi maalin.

Kun pelattiin ottelun 70.peliminuuttia, sai AC Kajaani sivuvapaapotkun jälkeen kovan paineen SJK Akatemian boksiin. Viimeistely-yritykset olivat kuitenkin huonoja ja ne jäivät joko SJK Akatemian puolustajiin tai lensivät reippaasti yli. Joka tapauksessa AC Kajaani haki vimmatusti tasoitusta.

SJK Akatemiakin sai paikan, kun Streng ja Pihlaja pelasivat hyvin yhteen boksin rajalla ja Pihlaja pääsi kokeilemaan. Veto meni kuitenkin hieman yli. Kymmenisen minuuttia ennen loppua AC Kajaanin Diop sai pallon maaliin, mutta hän oli paitsiossa ja maalia ei hyväksytty. Pihlaja oli hyvällä pelipäällä ja karkasi vasemmalta laidalta kotijoukkueen päätyyn, antoi pallon Strengille, joka jätti sen Kujanpäälle. Kujanpäältä lähtikin hyvä veto, mutta Kaksa torjui eteensä. Streng pääsi vielä mukaan, mutta pallo lopulta väljemmille vesille.

AC Kajaani sai hyvän tilanteen, kun pallo pomppi lähes maaliviivalla ja ainakin Diop pääsi yrittämään puskumaalia vain parin metrin päästä. Teppo Marttinen kuitenkin liimasi. Ja vähän tuon jälkeen, myös Streng pääsi linjan taakse vapaaksi ja yrittämään päivän toista, mutta nyt Kaksa tuli hyvin vastaan ja torjui. Kun pelattiin jo ottelun lisäaikaa, sai AC Kajaani vapaapotkun keskialueelta. Siitä seurauksena kulma, josta Diop pääsi puskemaan yläkulmaan. Se jäi ottelun viimeiseksi tilanteeksi ja SJK Akatemia otti kauden ensimmäisen vierasvoittonsa, kauden viimeisessä vieraspelissä.

SJK Akatemia: Teppo Marttinen MV, Kaarlo Rintamäki (46’ Robbie Malolo), Valtteri Olsbo, Joel Laitinen, Veeti Mustonen, Sami Sipola, Aatu Kujanpää, Omar Adawi, Oskar Pihlaja, Kuutti Matila ja Jeremiah Streng.