123 456 7890

SJK isännöi OmaSp Stadionilla perjantai-iltana klo 18:30 alkavassa ottelussa FC Lahtea. Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK Shopissa arkisin klo 9-16 ja verkkokaupassa. Portit ja palvelut aukeavat klo 16:30, lisätietoja tämän ottelun järjestelyistä voit lukea tämän ennakon loppuosasta.

SJK voitti edellisen kotiottelunsa viime torstaina TPS:aa vastaan. Voitolla oli suuri merkitys putoamiskamppailuun, kun SJK sai sillä pienen kaulan takana tuleviin IFK Mariehamniin, TPS:aan ja PS Kemiin. Sen jälkeen kaikki joukkueet pelasivat kuitenkin uudet ottelut ja SJK kärsi maanantaina kirvelevän 1-0-tappion juuri IFK Mariehamnin vieraana. Samalla TPS voitti omassa ottelussaan paikallisvastustaja Interin, ja Kemi hävisi. Tulokset tarkoittivat sitä, että SJK vedettiin takaisin putoamiskamppailuun. Piste-ero viimeisenä olevaan PS Kemiin on kuitenkin jo sen verran paljon, että suora putoaminen todennäköisesti vältetään. Mutta toiseksi viimeinen joukkue joutuu putoamiskarsintaan Ykkösen toiseksi sijoittunutta vastaan. Tällä hetkellä putoamiskarsintaan on joutumassa TPS, joka on vain kahden pisteen päässä SJK:sta. Heidän välissään on IFK Mariehamn, pisteen erolla molempiin. TPS ja IFK kohtaavat seuraavaksi juuri toisensa, joten väkisinkin ainakin toinen menettää pisteitä tai jopa molemmat tasapelin muodossa. SJK:n pitää siten käyttää tämä tilaisuus hyväkseen ja ottaa voitto FC Lahdesta kotikentällään.

Me puhuimme tänään harjoituksissa pelaajien kanssa edellisestä ottelusta, se oli meille iso pettymys. Erityisesti siksi, että IFK sai koko pelissä yhden laukauksen kohti maalia ja se oli rangaistuspotku. Me puolestaan saimme parisenkymmentä laukausta, eikä silti saatu maalia tai voittoa. Se siis oli meille todella iso pettymys, kertoo SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko.

Mutta meillä ei ole nyt aikaa olla pettyneenä. Työt ovat kesken ja emme ole vieläkään turvassa tippumiselta. Siksi me keskitymme täysin tulevaan perjantain otteluun ja siihen, että saamme pelaajat palautumaan siihen mennessä, jatkaa Eremenko kuitenkin painokkaasti perään.

Me analysoimme omaa peliämme ja pelejämme FC Lahtea vastaan sekä keskitymme siihen miten lähestymme Lahti-peliä. Huomenna käymme läpi taktiikkaa ja sitä millä ryhmällä lähdemme otteluun. Uskoisin, että meillä on kutakuinkin sama ryhmä käytettävissä kuin aiemmassakin ottelussa. Matti Klinga on toipunut flunssasta ja tekee paluun. Dani Hatakka on taas täydessä kunnossa ja Jesse Sarajärvikin pelasi jo viime ottelussa puolisen tuntia. Emile Tendengin ja Johannes Laaksosen pelikunto varmistuu huomenna. Siten odotamme huomiseen ja teemme päätöksiä millä ryhmällä lähdemme. Pelaammehan me nyt jo kolmannen ottelumme kahdeksan päivän sisään, sanoo Eremenko.

Kolme pistettä on kuitenkin pelistä tärkeintä. Mielestäni olemme tällä hetkellä hyviä puolustussuuntaan ja uskon, että me onnistumme perjantaina myös maalinteossa, päättää Eremenko.

Matti Klinga tekee siis paluun ryhmään ja hänelle FC Lahti on Lahden Reippaan kasvattina varsin tuttu vastustaja.

Oli ihan perusflunssa, minkä vuoksi olin hetken sivussa, mutta nyt on taas kaikki hyvin ja pääsee FC Lahtea vastaan perjantaina, kertoo SJK:n keskikenttäpelaaja Matti Klinga.

Erittäin tärkeä peli meille. Ja tottakai itselleni on Lahtea vastaan kiva päästä pelaamaan. Siellä on ainakin vielä Loorents Hertsi, Mikko Hauhia ja tietenkin taustoissa samoja tyyppejä kuin oli omana aikananikin. Toke Korkeakunnaskin ehti olla valmentajani yhden kauden, kertoo Klinga, joka on entinen FC Lahden pelaaja kausilta 2011-2014.

Nyt kun en ole itse ollut mukana viime peleissä, niin halu auttaa joukkuetta on kyllä kova. Kaikki me täällä painamme kovasti hommia sen eteen, että tulokset alkaa kääntymään meille. Vaikka vaikeaa on ollut, niin mielestäni meillä on hyvä henki joukkueessa, eikä ole ollut mitään eripuraa. Ylipäätään meidän pitää nyt unohtaa kaikki mitä on tapahtunut ja keskittyä vain tulevaan otteluun. Että kaikki tekee kaikkensa ja valmistaudutaan aidosti kuin finaaliin. Tehdään kaikki se mitä pystytään siihen peliin vain tehdä, päättää Klinga lopuksi.

Toinen keskikenttäpelaaja, Johannes Laaksonen, oli sivussa viime ottelussa, eikä vielä ole täyttä varmuutta onko hän mukana taas perjantaina. Laaksonen on joukkueen paras maalintekijä kuudella maalillaan.

Näillä näkymin pitäisi olla kyllä kunnossa ja olla mukana perjantaina, mutta katotaan vielä huomenna tarkemmin, kertoo SJK:n keskikenttäpelaaja Johannes Laaksonen

Olen päässyt pelaamaan semmoisella pelipaikalla, että palaset on omalla kohdalla loksahtanut. Mutta kaikista tärkeintä on se. että joukkue voittaa ja saadaan pisteitä sekä varmistetaan sarjapaikka. Tottakai omat onnistumiset on positiivista, mutta joukkueen menestys se on tärkeintä, sanoo Laaksonen nöyränä, kysyttäessä miehen tämän kauden maalimääristä.

Tiukka matsi on tulossa ja FC Lahti on ollut meille tiukka vastustaja muutenkin joka vuosi. Mutta kuten meidän viime peli heitä vastaan osoitti, niin kyllä me pystymme heidät voittamaan omalla pelillämme, arvioi Laaksonen FC Lahtea, jonka SJK kaatoi 1-0 heidän edellisellä OmaSp Stadionin vierailullaan.

Nyt tarvitaan pisteitä ja lähdetään voittamaan heidät taas. Hyvällä asenteella vain peliin, muistuttaa Laaksonen vielä lopuksi.

Perjantaina 21.9. OmaSp Stadionilla, SJK vs. FC Lahti klo 18:30. Tervetuloa.

Korkeakunnas viimeistä kertaa FC Lahden valmentajana OmaSp Stadionille

Seinäjoella uransa pisimmän pestin jalkapalloilijana pelannut Toni Korkeakunnas ilmoitti viikko sitten jättävänsä FC Lahden päävalmentajan paikan tämän kauden päätyttyä. Viiden kauden aikana Korkeakunnas johdatti FC Lahden kertaalleen pronssimitaleille, Liigacupin mestariksi ja kahdesti europeleihin. Ottaen huomioon FC Lahden pienehköt resurssit, voi Korkeakunnaksen pestiä pitää jonkinmoisena menestyksenä. Varsinkin, kun mies rakensi samalla seuran junioritoiminnan uskottavaksi ja nosti useita lupaavia nuoria eteenpäin urallaan.

Korkeakunnas tuli Lahteen aikoinaan Myllykosken Pallon valmentajan paikalta, jossa hänet valittiin vuoden liigavalmentajaksi kaudella 2012. Seinäjoella hän pelasi TP-Seinäjoen paidassa yli 150 ottelun verran 90-luvulla. Nyt FC Lahden pestin päättyessä, Korkeakunnas ei ole vielä paljastanut jatkosuunnitelmiaan. Hän on kuitenkin Palloliiton palveluksessa, Suomen A-maajoukkueen vastustajien tarkkailijana.

FC Lahden kausi alkoi lupaavasti ja joukkue kamppaili jopa mitaleista. Joukkueen viimeisenä lukkona ollut maalivahti Aleksandr Vasjutin, palasi kuitenkin sovitusti lainasopimuksensa päätyttyä takaisin Pietarin Zenithiin ja joukkueen vaikeudet alkoivat. Sarjassa FC Lahti on valahtanut kärkipäästä seitsemänneksi. Pelkoa tippumisesta ei ole ja mitaleille ei näytä enää olevan asiaa, joten loppukausi on kulumassa ilman sen suurempaa panosta.

FC Lahti tuleekin nyt Seinäjoelle kahdeksan ottelun voitottomassa putkessa. Edellinen voitto on tullut heinäkuussa IFK Mariehamnista Lahdessa. Koko kaudella Lahti on muutenkin voittanut vain kaksi vierasottelua ja ne tulivat kauden alussa keväällä. Viidestä viimeisestä ottelusta on tullut vain yksi tasapelipiste, elokuun lopussa VPS:n vierailtua Lahdessa. Viime maanantaina FC Lahti hävisi kotonaan HJK:lle 0-2-luvuin. FC Lahden edellinen vierailu Seinäjoelle tämän kauden heinäkuussa, päättyi SJK:n 1-0-voittoon ja samalla SJK katkaisi FC Lahden 12 ottelun tappiottoman putken ja joukkueen alamäki alkoi. Lahdessa pelattiin toukokuun alussa ja silloin voimissaan ollut FC Lahti otti 1-0-voiton, viime hetkien maalilla.

Perjantain ottelusta FC Lahdelta puuttuu varmuudella Seinäjoella ja SJK:ssa jalkapallokasvatustaan saanut Kalle Taimi, joka on sivussa loukkaantumisen vuoksi. Edellisestä ottelusta puuttui myös puolustaja Josimar Lima, mutta vielä ei ole tiedossa onko hän pelikunnossa perjantaina. Lisäksi laitahyökkääjä Santeri Hostikka ja brasilialaishyökkääjä Stenio ovat pelikiellossa korttitilin täyttymisen vuoksi. Molemmat ovat tehneet neljä maalia tällä kaudella ja Hostikalla on lisäksi yksi syöttö tilillään. Niillä maalimäärillä he ovat joukkueensa tehokkaimpia ja edellä on ainoastaan viisi maalia tehnyt, Viron maajoukkueen Henri Anier.

SJK on kierrättänyt pelaajia otteluruuhkassa

Perjantain ottelu on kolmas kahdeksan päivän sisään ja kahdessa aiemmassa SJK on kierrättänyt pelaajiaan, jotta joka ottelussa saataisiin tuoreita jalkoja kentälle. Ensimmäisessä TPS-ottelussa huilautettiin puolustaja Jarkko Hurmetta ja hyökkääjä Denys Oliinykia, lisäksi Matti Klinga oli sivussa flunssan vuoksi. Viime maanantaina IFK Mariehamnia vastaan sivussa oli Emile Paul Tendeng, Johannes Laaksonen, Joel Mero ja flunssastaan toipunut Matti Klinga. Nyt kaikki yllä mainitut pelaajat ovat todennäköisesti Tendengiä lukuunottamatta käytettävissä kokoonpanoa valittaessa. Myös Laaksosella on ollut pientä vaivaa, mutta pelikunto varmistuu myöhemmin tällä viikolla.

SJK:lla ei ole myöskään pelikieltoja ja loukkaantumisensa jälkeen on pelikuntoon toipunut puolustaja Dani Hatakka. Koko kauden missannut Obed Malolo on aloittanut jo harjoittelun, mutta häntä ei vielä tulla näkemään kentillä tässä kuussa. Billy Ions on niin ikään harjoitellut joukkueen mukana, mutta ei ole vieläkään toipunut täyteen pelikuntoon ja ei hän ei ole mukana myöskään perjantaina.

SJK saa siten valita kokoonpanon melko laajasta pelaajaryhmästä ja myös molemmat maalivahdit Jesse Öst ja Mihkel Aksalu, ovat pelanneet tasaisesti täysiä minuutteja viimeisen kuukauden aikana. Aksalu oli maalissa maanantaina ja Öst viime torstaina. Öst pelasi sitä ennen Veikkausliigaa, kun Aksalu taas kävi pelaamassa kaksi peliä Viron maajoukkueen mukana. Molemmat ovat huippukunnossa.

Perjantain ottelun järjestelyt ja lipunmyynti

Perjantaina portit ja palvelut aukeavat OmaSp Stadionilla klo 16:30 ja SJK – FC Lahti puhalletaan käyntiin klo 18:30. Ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa ja SJK Shopissa. Lippujen hinnat löydät tästä. Alle 7-vuotiaat pääsevät vanhempiensa seurassa ilmaiseksi ilman lippua. Porttilipuilla ei saa omaa istumapaikkaa, vaan istua voi vapaana oleville paikoille. Porttimyynti aukeaa klo 17:00.

Viime otteluissa SJK on aloittanut myös nimipäivälippu-kampanjan, jossa jokaiseen SJK:n kotiotteluun saa ilmaislipun sinä päivänä nimipäiväänsä viettävä. Lippu lunastetaan henkilötodistusta vastaan. Perjantaina 21.9. nimipäiväänsä viettää Mervi.

Happy hour -hintoja noudatetaan kaikissa anniskelupisteissä OmaSp Stadionilla ja happy hour alkaa tuntia ennen avauspotkua ja toistamiseen on voimassa tunnin ottelun päätyttyä. Carlsberg Sports Bar aukeaa heti porttien avauduttua klo 16:30 ja siellä on myös SJK eSportsin järjestämänä Konsolifutishaaste, jossa on SJK-tuotepalkintoja. DJ Josio nostaa siellä tunnelmaa ennen ja jälkeen ottelun. Carlsberg Sports Bar palvelee myös pitkään ottelun jälkeen.

Ilmainen ja valvottu lapsiparkki on auki klo 17:30 alkaen pääkatsomon alla. Sieltä löytyy paljon mukavaa tekemistä perheen pienimmille, pomppulinnoista lähtien.

Otteluun pääsee Stadionbusseilla, jotka kiertävät Seinäjoen keskustasta ja asuntoalueilta OmaSp Stadionille ennen ottelua ja takaisin ottelun jälkeen. Stadionbussin toteuttaa Komia-liikenne ja löydät tarkat aikataulut sekä reitit Stadionbussin omalta sivulta, tästä linkistä.

Polkupyörillä tulevat voivat jättää pyöränsä Wallsport Areenan ja OmaSp Stadionin välissä olevaan polkupyöräparkkiin. Alue on merkitty opastein ja aidoin.

OmaSp Stadionin alueella autojen pysäköinti on haasteellista, mutta parkkitilaa löytyy Wallsportin edestä, Alaseinäjoenkadun varren lisäparkkialueilta sekä Seinäjoki Areenan parkkialueilta. Framin parkkihalli on noin 500 metrin päässä alueelta.

Katsomoanniskelualueina, eli K18 -alueina, on pääkatsomosta koko Atria Loungen kautta kuljettava VIP-alue. Kannattajapäädyssä, jossa on SJK:n kannattajat, anniskelualuetta on koko Kloppien seisomakatsomoalueen alaosa. Yläosasta kolme ylintä riviä on avoinna myös alaikäisille kannattajille. Kaikki tutut anniskelualueet muiden katsomoiden takana ja ravintolatiloissa, on auki kuten ennenkin ja ne aukeavat tuntia ennen ottelua sekä sulkeutuvat pelin päättyessä. Katsomoanniskelualueet ovat K18-alueita, eikä alaikäiset voi tulla niihin edes vanhempiensa seurassa.

Peliin ei ole ennakkotietojen mukaan tulossa FC Lahden kannattajia ja siten vieraskatsomo sekä Itäpääty on suljettuna. Jos paikalle kuitenkin vieraskannattaji tulee, voivat he sijoittua Itäpäädyn lohkoon 114.

Huomioithan, että kaikissa SJK:n kotiotteluissa noudatetaan Palloliiton sääntöjä ja ohjeistuksia yleisön suhteen. Voit tutustua niihin tästä linkistä.

Median edustajilta edellytetään akkreditointia viimeistään päivää ennen tapahtumaa, jotta voimme varata tilaa toimittajille ja kuvaajille. Akkreditointipyynnöt: lari.paski@sjk.fi

Tervetuloa viihtymään OmaSp Stadionille!