123 456 7890

Veikkausliigassa kolmantena oleva Seinäjoen Jalkapallokerho, isännöi sunnuntaina Seinäjoen Keskuskentällä kärjessä olevaa Helsingin Jalkapalloklubia. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.30.

Kohtaaminen on samalla ensimmäinen SJK:n ja HJK:n välillä pääsarjatasolla Seinäjoella. Joukkueet ovat kohdanneet jo kahdesti Veikkausliigassa tällä kaudella ja HJK on ollut molemmilla kerroilla niukasti parempi.

Sunnuntain otteluun HJK saapuu kuitenkin Eurocup-kiireissä, sillä vielä torstaina joukkue kohtasi SK Rapid Wienin Helsingissä, Eurooppa-Liigan karsintojen 1. osaottelussa. HJK voitti ottelun hienosti 2-1 luvuin ja sai siten loistavat asetelmat ensi viikolla pelattavaan toiseen osaotteluun.

SJK päävalmentaja Simo Valakari uskoo kuitenkin että HJK:n ajatukset ovat tällä hetkellä ensisijaisesti sunnuntaissa.

Jokainen ammattilainen ajattelee ja keskittyy vain seuraavaan otteluunsa – tulevat pelit on mielessä vasta sitten. Tämä peli on erittäin tärkeä sarjan kannalta ja uskon että siitä tulee hieno kamppailu, arvioi Valakari.

Nyt aletaan kuitenkin pelaamaan tietyllä tapaa ratkaisupelejä ja sen aistii pelaajista, kannattajista ja kaikista ihmisistä seuran ympärillä. Tietenkin jokainen peli on yhtä tärkeä, ensimmäinen ja viimeinen, mutta kyllä tämä syksy on tietyllä tapaa erityistä aikaa – futaajan parasta aikaa voisi sanoa. Etenemme silti peli kerrallaan, jatkaa Valakari.

SJK:ssa pelaa ainakin kaksi pelaajaa, joille sunnuntain ottelu on erityinen – kohtaavathan he silloin entisen seuransa.

Tosi kiva lähteä pelaamaan Klubia vastaan. Se on kuitenkin Suomen isoin seura. Siellä on tullut itsekin monta vuotta pelattua sekä koettua paljon, joten siinäkin mielessä kiva päästä pelaamaan heitä vastaan, kertoo Akseli Pelvas, joka edusti HJK:ta vielä kaudella 2013.

Kyllähän siitä tulee spesiaali ottelu, ei sitä käy kiistäminen. Ensinnäkin se on minulle ensimmäinen peli uuden kotiyleisön edessä ja samalla ensimmäinen ottelu HJK:ta vastaaan. Onhan se kiva päästä haaastamaan vanhoja pelikavereita. Se on myös tärkeä peli sarjan kannalta ja uskon että yleisöä tulee paljon, SJK paitaan viime viikolla siirtynyt Juho Mäkelä sanoi SJK-TV:n haastattelussa.

Ulkomailla useamman vuoden pelannut Juho Mäkelä kävi HJK:ssa vielä kaudella 2012 ja on tuttu pelikaveri Pelvaksellekin HJK uralta.

Mäksän kanssa ollaan useita vuosia pelattu yhdessä ja kärkiparinakin, joten kyllähän siinä varmaan löytää niitä juoksulinjoja hänen kanssa helposti, arvioi Pelvas.

HJK paidassa puolestaan pelaa mies, jolle paluu Seinäjoen Keskuskentälle on myös varsin tunteikas.

Seinäjoella pelaaminen on epäilemättä itselleni yksi kauden kohokohdista. Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut, että pelaisin vielä Veikkausliigaa Keskarilla ja vielä kärkikamppailussa! Hieno tapahtuma on tiedossa, sanoo HJK:n ja Suomen maajoukkueen puolustaja Veli Lampi, joka on syntynyt ja aloittanut hienon peliuransa Seinäjoella.

SJK:n joukkueessa ei mulle kovin montaa tuttua ole, katsomossa sitäkin enemmän. Lehtisen Toni on kuitenkin mukana. Siinä on kaveri kenen kanssa aloin pelaamaan jalkapalloa noin 25 vuotta sitten, ja joka on edelleen ystävä myös kentän ulkopuolella, Lampi jatkaa.

Ennen Veikkausliigan kärkikamppailua Keskuskentällä nähdään huippusuosioon noussut seinäjokelainen Softengine. Euroviisuissa Suomea edustanut yhtye aloittaa esityksensä klo 17.00 ja tästä syystä portit Keskuskentälle aukaistaan puolituntia normaalia aiemmin, jo klo 16.30. Samaan aikaan avataan myös kaikki kentän palvelut, joten tervetuloa hyvissä ajoin viihtymään paikan päälle.

Yleisöä on myös odotettavisssa paljon, joten ennakkoliput ostamalla ainakin nopeuttaa sisäänpääsyä tapahtumaan.

SJK – HJK sunnuntaina 24.8. klo 18.30 Keskuskentällä.

Hallitseva Suomen Mestari HJK Seinäjoelle

Mika Lehkosuon valmentama HJK saapuu Seinäjoen Keskuskentälle sunnuntaina. Viimeksi HJK on pelannut Keskarilla pääsarjaa yli 17 vuotta sitten, kaudella 1997 ja nykyinen valmentaja Lehkosuo nähtiin silloin vielä kentällä. HJK voitti tuolloin 1-0 luvuin TP-Seinäjoen ja maalintekijänä kunnostautui seuran nykyinen toimitusjohtaja Aki Riihilahti.

HJK nähtiin Keskuskentällä myös 2000-luvulla, kun Sepsi-78 isännöi HJK:ta Suomen Cupin kuudennella kierroksella kesäkuussa 2006. Tuolloin HJK:n riveissä paluun vanhalle kotikentälleen ensimmäistä kertaa teki puolustaja Veli Lampi. Kakkosessa pelanneen Sepsi-78:n valmentajana oli puolestaan entinen HJK tähti Luiz Antonio ja joukkueen riveissä pelasi mm. nykyään SJK:n fysiona tomiva Juha-Jaakko Ulvila. HJK eteni ottelusta jatkoon tylyin 6-0 luvuin.

SJK ja HJK ovat kohdanneet toisensa peräti kuudesti. Näistä kaksi viimeisintä kohtaamista on Veikkausliigaa tältä kaudelta ja molemmissa HJK on ottanut kotivoitot luvuin 1-0 ja 2-0. Talvella pelatussa Liigacupin välierässä SJK otti kuitenkin voiton ja KOMIA-turnauksessa vuosina 2011 ja 2012 – SJK oli ensimmäisessä vieraitaan vahvempi ja toisessa kohtaamisessa päädyttiin tasatulokseen. Joukkueet kohtasivat myös Suomen Cupissa vuonna 2011 ja tuolloin Kakkosessa pelannut SJK taipui Jouppilanvuoren tekonurmella 4-0 luvuin. Keskuskentällä joukkueiden kohtaaminen on kuitenkin ensimmäinen laatuaan.

HJK pelasi viime torstaina Eurooppa-liigan karsintaa Itävaltalaista Rapid Wieniä vastaan ja nappasi maukkaan voiton, sekä hyvät asetelmat toiseen osaotteluun. Tämä aiheuttaa varmasti päänvaivaa päävalmentaja Lehkosuolle peluutuksen suhteen. Ensi viikon toinen osaottelu on seuran historian tärkeimpiä ja tärkeiden pelaajien soisi olevan siinä käytettävissä täydessä pelikunnossa.

HJK:lla kuitenkin pelaajamateriaalia riittää ja todennäköisesti moni sellainen pelaaja joka ei pelannut viime torstaina, aloittaa SJK:ta vastaan sunnuntaina. Joukossa on mm. erittäin nimekkäitä maajoukkuepelaajia, kuten Mikael Forssell ja Erfan Zeneli. HJK:n uusi espanjalainen maalivahti, Italian Napolista mukaan liittynyt Antonio Doblas, kertoi jo ennen Rapid ottelua tarvitsevansa paljon pelejä päästäkseen hyvään vireeseen, joten todennäköisesti mies nähdään myös Seinäjoella tolppien välissä. HJK vahvisti elokuun siirtoikkunan aikana rivejään maalivahti Doblasin ja Zenelin lisäksi myös keskikenttäpelaaja Joel Perovuolla.

Rasmus Schller missasi Rapid ottelun kuumeen vuoksi, mutta lienee jälleen käytettävissä sunnuntaina. Jo useamman viikon loukkaantumisen takia sivussa ollut Teemu Tainio lieneekin ainoa varma poissaolija HJK:n joukkueesta.

HJK voitti Helsingissä kaksi aiempaa kohtaamista tällä kaudella.

SJK haastamaan hyvistä asetelmista

SJK pääsee otteluun lähes parhaalla kokoonpanolla ja hyvin levänneellä joukkueella. Edellinen ottelu oli viikko sitten sunnuntaina Vaasassa ja loukkaantumisen takia sivussa on ainoastaan Wayne Brown sekä Teemu Penninkangas. Pelikieltoja ei ole ja uusi hyökkääjävahvistus Juho Mäkelä on saanut tutustua joukkueen kuvioihin tarkemmin viikon aikana.
Mäkelä tehnee todennäköisesti kotidebyyttinsä juuri sunnuntaina ja kohtaa samalla vanhat pelikaverinsa HJK:sta.

Kahdessa aiemmassa kohtaamisessa HJK:n kanssa, SJK on onnistunut laittamaan ajoittain hallitsevan Suomen Mestarin jopa ahtaalle ja vain pienet marginaalit ovat erottaneet joukkueet toisistaan. Tietenkin paperilla HJK:lla on Suomen mittapuulla varsin ylivertainen pelaajamateriaali, mutta pelit ratkotaan edelleen kentällä.

Keskuskenttä on ollut toistaiseksi SJK:lle erinomainen vahvuus, sillä SJK ei ole hävinnyt koko kaudella Veikkauslligassa kotonaan kuin yhden ottelun. Tuo tapahtui toukokuussa, Pohjanmaan paikalliskamppailussa Jaroa vastaan. Sen jälkeen pelatut seitsemän kotiottelua ovat päättyneet viidesti SJK:n voittoon ja kahdesti on pelattu tasan. Itseasiassa viimeisistä 16:sta ottelusta, SJK on hävinnyt vain kaksi ja molemmat näistä HJK:lle Helsingissä. Äänekkään seinäjokelaisyleisön tuella kolmas kohtaaminen voisikin nyt päättyä SJK:n hyväksi – ainakin siihen on hyvät mahdollisuudet.

Tervetuloa kannustamaan SJK voittoon HJK:sta sunnuntaina 24.8. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.30 ja portit sekä palvelut aukeavat klo 16.30. Softengine esiintyy pääkatsomon edessä olevalla lavalla klo 17.00 alkaen.

SJK kapteeni Pavle Milosavljevic saanee jälleen Mikael Forssellin vahdittavakseen.

Liput ja muu info

Liput portilta:
20 (normaali)
10 (opiskelijat, varushenkilöt, siviilipalvelusmiehet, työttömät ja eläkeläiset)
5 (lapset 6-16 vuotta)
Ilmaiseksi lapset alle 6 vuotta ja sotaveteraanit.

Ennakkolippujen myyntipisteet:


- Etelä-Pohjanmaan Matkailu, 2 euron alennus S-bonuskortilla


– Coffee House, 2 euron alennus S-bonuskortilla


– Sport Bar Wilson, 2 euron alennus S-bonuskortilla


- Hospoda Korbel, 2 euron alennus S-bonuskortilla


- Wallsport Areena, -20% alennus SJK Kannattajakortilla


– Citymarket Jouppi


- Citymarket Päivölä

Verkkomyynti:


Kaikkiin SJK peleihin saa lipun kätevästi netistä: 
www.NetTicket.fi
NetTicketistä ostetetut verkkoliput ovat kaikki euron halvempia.


Jos omistat S-Bonuskortiln saat sillä euron sijasta kahden euron alennuksen. Kaikki toimituskulut kuuluvat nettilippujen hintaan. Verkkokauppa sulkeutuu puolituntia ennen ottelun alkua. Liput saat vaikka kännykkääsi.

Palvelut
Lisäinfoa Keskuskentän palveluista löydät tästä linkistä.

Livestream
Ottelu näkyy suorana, selostettuna monikameratatuotantona ISTV:ssä.

Softengine
Softengine esiintyy pääkatsomon edessä olevalla lavalla klo 17.00 alkaen.
Lisäinfoa ja bändin haastattelu tästä linkistä.

Vieraskannattajat

Otteluun on tulossa kannattajia myös Helsingistä ja kaikki HJK kannattajat sijoitetaan omaan katsomonosaansa aurinkokatsomon pohjoispäätyyn. Heille tulee sinne myös oma sisäänkäynti.