123 456 7890

SJK:n valmentaja Guillem Santesmases ja talenttivalmentaja Mika Ojala jatkavat rooleissaan tällä kaudella. Molempien suurin vastuu seurassa on joukkueiden lisäksi yksilökehityksessä.

Edustusjoukkueen valmennusryhmään kuuluva Santesmases jatkaakin mielellään työtään Seinäjoella.

Suomi ei ole itselleni todellakaan mikään uusi kokemus enää, sillä aloitan nyt jo kuudennen kauteni Suomessa. Joten voin sanoa, että olen sopeutunut tänne jo erinomaisesti, niin maahan kuin kulttuuriin, myös ihmisiin täällä ja jopa talveen, naurahtaa katalonialaislähtöinen Guillem Santesmases, joka toimi ennen Seinäjoelle tuloaan Ykkösessä EIF:n päävalmentajana ja seuran kakkosvalmentajana sitä ennen aina kaudesta 2018 alkaen. SJK:ssa Santesmases aloitti Joaquin Gómezin apuna kaudella 2022.

Nautin todella päivittäisestä työstäni täällä. Olen nyt yhdessä Suomen suurimmassa seurassa, ympärilläni vain huippuammattilaisia, joilta pyrin oppimaan lisää joka päivä, samalla kun pyrin auttamaan heitä omassa työssään. Enkä tarkoita, että pyrin oppimaan vain työstäni päävalmentaja Joaquín ”Kiny” Gómezin kanssa, vaan koitan ottaa oppia kaikesta seurassa. 

SJK Akatemiasta ja sen toiminnasta, mediapuolesta, ja jopa ravintopuolesta SJK:n kokkien kanssa. Täällä kaikki ovat huippuammattilaisia, urheilijoista lähtien, joten koen, että omalla valmentajanurallani olen juuri oikeassa paikassa. Täällä minusta tulee varmasti entistä parempi valmentaja ja myös ihminen, Santesmases toteaa.

Titteliltäni olen virallisesti edustusjoukkueen ”kakkosvalmentaja” tai ”apuvalmentaja”, mutta yleensä teemme yhdessä asioita seuran päävalmentajana toimivan ”Kiny” Gómezin kanssa, ja teen mitä hän minulta haluaa. 

Tuen Kinya kaikessa missä hän tarvitsee apua tai tukea. Käymme paljon asioita läpi yhdessä, ja koen, että meillä ei ole suljettuja ovia välillämme, vaan pyrimme myös kehittymään valmentajina sekä kehittämään joukkuetta yhdessä, kuvailee Santesmases.

Yleensä päiväni menee siten, että meillä on aamulla tapaaminen Kinyn kanssa, jo ennen pelaajien aamupalaa. Käymme läpi tulevaa harjoitusta ja selvitämme palautteet pelaajien aamusta – ettei kukaan ole kipeänä tai muuta vastaavaa. Minun hommanani on myös valmistella aamupalaveriin harjoituksen kuvat ja videot, jotta kaikki on pelaajille valmiina, kun he tulevat palaveriin, missä saavat tiedon heti aamupalan jälkeen, mitä tänään harjoituksissa on luvassa. 

Itse harjoituksissa jaamme joskus tehtäviä Kinyn kanssa siten, että minä voin vetää joitain harjoitusdrillejä, ja annan silloin myös pelaajille siitä palautteen. Muutenkin pyrimme antamaan pelaajille palautteen suoraan ja heti. Tässä Kiny vastaa ehkä enemmän kokonaiskuvasta, ja minä voin käydä yksittäisten pelaajien kanssa läpi tekemistä. 

Me myös molemmat analysoimme oman joukkueen tekemistä sekä vastustajia. Katsomme molemmat vastustajilta mahdollisimman monta aiempaa ottelua, jonka jälkeen yhdessä sitten käymme niitä läpi ja sovimme mitä asioita klippaamme niistä videoina pelaajille, Santesmases kertoo.

Yksilötasolla haluamme käydä paljon keskusteluja jokaisen pelaajan kanssa, ja esimerkiksi viime kaudella jaoimme meidän 24 pelaajaa Kinyn, minun ja Lewis Bushin kesken niin, että kaikilla oli 8 pelaajaa, joiden kanssa kukin meistä sitten työskenteli erittäin läheisesti. On todella tärkeää, että jokainen pelaaja pääsee keskustelemaan valmentajien kanssa, ei vain vakioavauksen miehistö. Myös vähemmän pelaavat ovat yhtä tärkeitä. Meidän tehtävä on nimenomaan auttaa heitä tulemaan avauskokoonpanon pelaajiksi.

Monesti nämä keskustelut liittyvät hyvin paljon pelaajan itseluottamukseen ja sen vahvistamiseen, ei pelkästään ohjeiden antamiseen. Jalkapallo ei ole pelkästään tekniikkaa, vaan menestyäkseen tarvitaan itseluottamusta ja ymmärrystä siitä, mitä pelaajalta halutaan, ja miten hän voi auttaa joukkuetta. Tärkeintä on, että pelaajalla on hyvä tunne itsestään, kun hän saa mahdollisuuden pelata. Se on paljon helpompaa niille pelaajille, jotka ovat päässeet säännöllisesti pelaamaan. Siksi näitä keskusteluita tarvitaan erityisesti, kun asiat eivät ehkä mene niin hyvin, muistuttaa Santesmases.

Totta kai ajattelemme, että pelaajaryhmä ja joukkue on aina se tärkein asia, mutta se joukkue muodostuu yksilöistä. Siksi me haluamme antaa yksilöinä pelaajille niin paljon apua ja tukea, kuin se on mahdollista, sillä siten heistä tulee parempia ja joukkueesta parempi myös.

Tulen itseasiassa todella hyvin toimeen myös SJK Akatemian valmentajien kanssa, ja koen, että minulla on sinne paljon myös annettavaa Ykkösen peleistä, sillä olinhan itse aiemmin neljä vuotta Ykkösen joukkueen valmentajana EIF:ssa. Siksi on kiva jakaa omaa tietoani niistä peleistä myös SJK Akatemian valmentajien ja pelaajien kanssa. Samalla taas me saamme heidän kauttaan paljon tietoa muista Ykkösen pelaajista ja tietenkin omista nuoristamme. 

Me kuitenkin harjoittelemme usein samalla stadionilla tai hallissa, ja näemme käytännössä lähes jokaiset harjoitukset molemmilta pelaajaryhmiltä. He tekevät erinomaista työtä akatemiassamme, auttaen siellä nuoria pelaajia kehittymään ja saamaan sitä itseluottamusta omaan tekemiseen, jota mekin peräänkuulutamme. He saavat siellä kaikki tarvittavat työvälineet, jotta he tietävät mitä kentällä tulee tehdä, kun he tulevat mukaan edustusjoukkueeseen. Silloin he eivät ole enää millään lailla ujoja tai jännittele tekemistään.

Olen kyllä todella onnellinen ollessani täällä, ja haluankin kiittää seuraa, Kinya ja urheilupuolen johtaja Richie Dormania siitä, että saan jatkaa täällä vielä tulevallakin kaudella. Pyrin tekemään parhaani joka päivä, ja auttamaan joka päivä seuraa saavuttamaan tavoitteensa, sanoo Guillem Santesmases vielä lopuksi.

Guillem Santesmases toimii SJK:n edustusjoukkueen valmennusryhmässä myös kaudella 2023

Entinen huippupelaaja Mika Ojala puolestaan toimii jatkossakin pääosin nuorten pelaajien kanssa, mutta samalla pelaajien kanssa, jotka ovat jo läpimurron kynnyksellä edustusjoukkueeseen.

Tehtäviini kuuluu toimia talenttivalmentajana sekä Akatemian toisena valmentajana. Suurin osa pelaajista harjoittelee ja pelaa Akatemiassa, joten pääsen työskentelemään heidän kanssaan päivittäin, mikä auttaa toimimaan mahdollisimman tehokkaasti ja laadukkaasti omassa roolissani, kertoo Mika Ojala tehtävistään.

Olen myös auttanut treenien suunnittelussa, niiden vetämisessä, peleihin valmistautumisessa ja analysoimisessa. Pelaajien kanssa ollaan käyty muun muassa henkilökohtaisia keskusteluja, suunniteltu tavoitteita sekä yritetty niitä sitten toteuttaa parhaan kykymme mukaan.

Eli olen kuunnellut heitä, antanut omia näkemyksiäni ja yrittänyt kohdella jokaista kunnioittavasti ja arvokkaasti kohti yhteisiä tavoitteita ja unelmia, Ojala jatkaa ja komppaa tällä tavoin Santesmasesin sekä seuran ohjenuoraa.

SJK:ssa olen viihtynyt oikein hyvin. Ensimmäinen vuosi on ollut opettavainen ja kaiken kaikkiaan onnistunut. Pelaajien kanssa on ollut ilo työskennellä ja samalla kasvaa sekä kehittyä. Samoin akatemian staffi on täynnä upeita ihmisiä ja olen kiitollinen, että sain jakaa tämän vuoden heidän kanssaan yhdessä, kommentoi Ojala vielä lopuksi.

Voit kuunnella lisää Mika Ojalan ajatuksia valmentamisesta SJK:ssa ja nuorten pelaajien kanssa työskentelemisestä oman pelaajauran jälkeen, Nottajoki-podcastin aiemmasta jaksosta

Mika Ojala jatkaa SJK:n ja SJK Akatemian talenttivalmentajana.

Päävastuun edustusjoukkueen menestyksestä kantavan Joaquín Gómezin johtama valmennusryhmä toimii isona yhteisenä kokonaisuutena, palvellen kulloinkin eri pelaajien, joukkueiden tai sarjatasojen vaatimuksia. Yksilöiden kehittäminen on tärkeintä erityisesti akatemian puolella, mutta myös SJK:n edustuksessa, ja tuohon tehtävään osallistuvat kaikki yhdessä, edustusjoukkueen tarpeita palvellen.

SJK Akatemian alaisuudessa toimii Ykkösessä pelaavan joukkueen lisäksi B-nuorten SM-sarjaa pelaava SJK U17-joukkue, SJK-vetoinen jalkapallolukio ja uutena alkavalla kaudella aloittava Kolmosessa pelaava miesten joukkue. Akatemian toimintaa johtaa Brian Page ja jalkapallolukion toiminnasta vastaa Arttu Aromaa. Kolmosessa aloittavan joukkueen valmennuksesta vastaa SJK Akatemian valmentajat. Osana SJK:n valmennusosaamista toimii myös Kuortaneen Urheiluopisto, jonka kanssa SJK tekee yhteistyötä jalkapallolukion lisäksi monella osa-alueella.

Viime kaudella edustusjoukkueen valmennusryhmän mukana ollut englantilainen Lewis Bush jatkaa nuorten pelaajien yksilövalmennustehtävissä Englannin Championshipissa pelaavassa Swanseassa, ja SJK toivottaa Bushille onnea ja menestystä uudessa tehtävässään. Myös SJK Akatemian joukkueenjohtajana pitkään toiminut Jorma Tuohisaari ei jatka tehtävässä, ja SJK kiittää myös häntä menneistä vuosista.

Tuohisaaren työn jatkajaksi SJK Akatemian joukkueenjohtajana on tullut Pasi Oksanen. Myös SJK U17-joukkueella on uusi joukkueenjohtaja, kun Harri Lampimäki hoitaa jatkossa tehtävää, ja Elina Heinämäki ottaa hoitaakseen Kolmosessa pelaavan SJK Akatemian miesten joukkueen joukkueenjohtajan hommat.

Tulevana viikonloppuna kaikki SJK:n joukkueet ovat tositoimissa, kun SJK:n edustus matkaa FC Hakan vieraaksi Liigacupin ottelussa sunnuntaina, SJK Akatemia reissaa Kokkolaan KPV:n vieraaksi Ykköscupin otteluun lauantaina ja SJK U17 kohtaa B-nuorten SM-karsintaottelussa Ilveksen sunnuntaina Wallsport Areenalla. Löydät kaikki tulevat ottelut ja tarkemmat alkamisajat SJK:n nettisivujen otteluohjelmista. Kausikortit kaudelle 2023 myynnissä Ticketmasterin-kanavissa ja Torikeskuksen SJK Storessa.