123 456 7890

SJK:n puolustaja Dani Hatakka on kutsuttu Suomen A-maajoukkueeseen

Huuhkajien lauantainen komea voitto Islannista MM-karsinnoissa vaati myös veronsa ja ryhmään on jouduttu tekemään muutoksia ennen tiistain vierasottelua Kosovoa vastaan.

SJK:ssa Norjan Brannista koko kauden mittaisella lainasopimuksella pelaava Dani Hatakka, on kutsuttu Suomen maajoukkueeseen. 22-vuotias Hatakka on urallaan pelannut Suomen U21-maajoukkueessa 17 virallista ottelua ja 10 harjoitusottelua sekä tehnyt niissä yhteensä kuusi maalia. Lisäksi hänellä on useita poikamaajoukkueiden pelejä. Kutsu A-maajoukkueeseen on hänelle ensimmäinen.

Koko SJK-väki onnittelee Hatakkaa lämpimästi kutsusta.

Jo ennakkoon oli tiedossa, että Perparim Hetemaj ei ole mukana Kosovo-ottelussa. Islanti-ottelun myötä poisjääntejä tuli lisää. Jere Urosen varoitustili täyttyi, eikä hän matkaa joukkueen mukana Kosovo-otteluun.

Lisäksi viime kaudella SJK:ta edustaneen ja nyt Ruotsin Häckenissä pelaavan Juhani Ojalan sekä Joona Toivion loukkaantumiset osoittautuivat sen verran pahoiksi, että kumpikaan ei ole pelikunnossa tiistaina ja Kosovo-ottelu jää heiltäkin väliin.

Lauantaina sivussa olleen Kari Arkivuon odotetaan sen sijaan toipuvan tiistaiksi pelikuntoon. Lisäksi päävalmentaja Markku Kanerva on täydensi joukkuettaan Hatakalla.

Huuhkajat lentää kohti Albaniaa sunnuntaina iltapäivällä ja kohtaa Kosovon MM-karsintaottelussa Shkodërissa tiistaina 5. syyskuuta.

Asiasta tiedotti Suomen Palloliitto verkkosivuillaan.

SJK:n pelaajista MM-karsinnoissa on Hatakan lisäksi Viron maajoukkueen Mihkel Aksalu sekä Andorran Marc Vales. Suomen U21-maajoukkueessa on mukana SJK:n Obed Malolo ja Joonas Sundman. Ville Tikkanen on puolestaan varamiehenä Suomen U19-maajoukkueeseen.

SJK:n seuraava ottelu Veikkausliigassa on perjantaina 8.9. klo 18.30 kun SJK kohtaa vierasottelussa Kuopion Palloseuran. Seuraava kotiottelu on maanantaina 11.9. klo 19.30 OmaSp Stadionilla ja silloin kyseessä on Pohjanmaan derby SJK vs. VPS. Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa sekä arkisin klo 9-16 SJK Shopissa OmaSp Stadionilla.