123 456 7890

Akateemikot reissaavat Turkuun
TP-Seinäjoen Akatemian nimellä viime keväänä Talenttiakatemioiden Valiosarjaan noussut joukkue aloittaa kautensa huomenna Turun Kupittaalla uudessa kuosissa.

Joukkue on toki edelleen pääosin TP-Seinäjoen kasvateista muodostuva, mutta pelaa alkavalla kaudella Wall-Akatemian nimellä.

Ryhmää valmentavat Esa Haanpää ja Petri Kangaskokokko, sekä Reijo Leppä. Myös Seinäjoen Jalkapallokerhon vastuuvalmentaja, Tomi Kärkkäinen, on käynyt pitämässä pojille harjoituksia.

Ensimmäiset ottelunsa joukkue pelaa siis viikonloppuna. Lauantaina vastaan asettuu FC Inter Akatemia, eli avausvastustaja on taatusti laadukas ryhmä.

Vierailijat matkustavat Turkuun ilman henkilökohtaisista syistä sivussa olevaa Jaakko Lampea, Tuomas Karjanlahtea ja Jaakko Vähäpesolaa. Huikean loppukauden B-junioreiden SM-sarjassa pelannut Teemu Penninkangas joutui jättämään flunssan takia ainakin perjantain viimeistelyharjoituksen väliin, eikä ole varmuutta, pystyykö “Penni” edes lähtemään mukaan.

Nuoremman kaartin edustajista joukkueen kanssa matkaan lähtevät joka tapauksessa Joona Lautamaja ja maalivahti Valtteri Peitso.

Viime kaudella FC Interin Akatemia sijoittui yhdeksän joukkueen Valiolohkossa seitsemänneksi kerättyään yhdeksän pistettä, eli saman verran kuin yläpuolelle sijoittunut KuPS Akatemia ja alapuolelle jäänyt TamU Akatemia.

Wall-Akatemialle tämän viikonlopun ottelut ovat ensimmäiset tällä kaudella. Sen sijaan FC Inter Akatemia on ollut tulessa jo kolme kertaa. Ensimmäisen ottelunsa joukkue hävisi kotonaan FF Jaron akateemikoille peräti 5-1, mutta sen jälkeen tuloksena oli vierastasapeli TamU Akatemian kanssa numeroin 1-1 ja vierasvoitto PK-35 Akatemiasta lukemin 2-0.

Luvassa on siis erittäin mielenkiintoinen avausottelu seinäjokelaisnuorille.

Matsi alkaa Kupittaalla, eli ulkokentällä, klo 15.15.