123 456 7890

Akateemikoilta ansiokas voitto
Wall-Akatemia – FC Lahti Akatemia 1-0 (0-0)

93 min 1-0 Veli-Pekka Pajula

Täksi kaudeksi SJK:n organisaation alaisuuteen siirtynyt TP-Seinäjoen Akatemia, joka nyt kantaa sponsorinsa nimeä ja pelaa Wall-Akatemiana, aiheutti pienimuotoisen yllätyksen kaatamalla Talenttiakatemioiden SM-sarjaa ilman tappioita johtaneen FC Lahti Akatemian Wallsport Areenassa.

Ottelu olisi toki voinut kääntyä vieraiden eduksi toisen jakson lopun rynnistyksen ansiosta, mutta jos palloa ei saada lähietäisyydeltäkään verkkoon, on hyökkäyskaluston syytä viettää tovi peilin edessä. Kotijoukkueen sankareiksi nousivat läpi ottelun luotettavasti torjunut Toni Koivusaari, joka viimeisen vartin aikana pysäytti lahtelaisten maalintekoyritykset ainakin viidesti, sekä lopulta napakasti naulan vieraiden arkkuun iskenyt Veli-Pekka Pajula, joka viimeisteli voittomaalin ottelun peliajan riennettyä jo kohti 94. minuuttia.

Kamppailun ensimmäisellä puoliajalla selkeästi kokeneempi, vanhempi ja fyysisestikin vahvempi vierasjoukkue vei peliä kymmenen ensimmäisen minuutin ajan, mutta sen jälkeen matsi alkoi tasoittua ja musta-asuinen kotijoukkue pääsi koko ajan paremmin peliin mukaan.

Ensimmäisen puoliajan parhaat maalintekopaikat osuivat kotijoukkueelle, sillä 14. minuutilla Teemu Penninkangas pääsi puskemaan vapaasti Tommi Kukilan antamasta kulmurista. Valitettavasti vain “Pennin” pusku painui ohi maalin. Myös puoliajan viime hetkillä Miika Korpela pääsi tulittamaan vihaisesti, mutta vieraiden maalivahti Joonas Meronen oli hereillä nyrkkeillen pelivälineen selkeämmille vesille.

Minuutti ennen taukovihellystä kotijoukkueen Toni Koivusaari joutui ensimmäisen kerran todelliseen testiin selvittäen kuitenkin laukauksen kohti alakulmaa varsin helposti.

Toisella puoliajalla kotijoukkue oli dominoivampi osapuoli sen ensimmäisen puoliskon. Varsinaisia huikeita tekopaikkoja ei kuitenkaan syntynyt, vaikka toki Erno Ruismäen veto painuikin tolppaa nuoleskellen ohi ja Veli-Pekka Pajulan kulma oli sujahtaa omia aikojaan sisään.

Viimeisen vartin ajan vieraat kuitenkin jyräsivät voimakkaasti luoden toinen toistaan pahempia paikkoja. Ilman Toni Koivusaaren sankaritekoja tulos olisi todellakin voinut olla synkeä. Siitä huolimatta kotijoukkueen puolustuspeli oli kokonaisuutena täysin kelvollista. Sen sijaan hyökkäyssuuntaan pelaamisessa on vielä melko tavalla hiottavaa ja kovin usein sentterinä pelannut Teemu Penninkangas jäikin melko lailla orpolapsen asemaan kärjessä.

Ottelussa kävi kuitenkin kotijoukkueen kannalta katseltuna paremmin kuin hyvin. Maaliton tasapelikin olisi ehkä maistunut ja kasvot olisi tullut pestyä vaatimattomasti sujuneen TPS-ottelun jälkeen, mutta vieläkin parempaa oli luvassa.

Kotijoukkue sai vapaapotkun noin 20 metristä FC Lahden Akatemian rikottua Jesse Jääskeläistä. “Tykki” ampuikin pienestä siirrosta pallon verkkoon, mutta erotuomari Juha Kallionpään pillin jo soitua maalia ei hyväksytty, vaan liian aikaisin liikkeelle kirmannut Mirko Puhalainen katseli keltaista korttia ja vapari uusittiin. Edes moinen ei häirinnyt nuoria mustapaitoja, vaan kuvio uusittiin. Tällä kertaa Joonas Meronen torjui vedon, mutta ensimmäisenä paikalla oli Veli-Pekka Pajula huudattaen kotiyleisöä sijoittamalla pallon viileästi verkkoon voittomaalin merkiksi.

Voitto maistui taatusti niin joukkueelle kuin kannattajillekin. FC Lahden Akatemia on ehdottomasti koko sarjan eliittiä ja se oli ennakkoon selkeä suosikki. Tällainen lisää varmasti nuorten seinäjokelaisten palloilijoiden itseluottamusta. Huomattiin, että pärjätään kovempienkin seurojen jälkikasvun kyydissä mukavasti, eikä tarvitse nöyristellä sen suuremmin.

Eipä ihme, että Wall-Akatemian vastuuvalmentaja, Esa Haanpää myhäili ottelun jälkeen hymyillen kilpaa Hangon keksien kanssa.

“Toisen puoliajan lopulla jäimme hieman pinteeseen Jaakko Lammen selän krampattua. Siinä vaiheessa Toni Koivusaari piti meitä kyllä torjunnoillaan pystyssä. Siitä pitää antaa Tonille iso kiitos. Mielestäni puolustuspelimme oli kokonaisuutena ihan ok. Hyökkäyssuuntaan peli oli liian varovaista, mutta kun ajatellaan lähtökohtia, selvisimme ihan mukavasti. Lahti on ehdottomasti sarjan parhaita joukkueita ja tähän mennessä kohdatuista selkeästi paras. Paljon ei kannata laittaa painoa sille TPS-rökäletappiolle, jossa meillä ei ollut jalkoja kerta kaikkiaan jäljellä. FC Inter puolestaan olisi ollut kyllä kaadettavissa, mikäli meillä olisi ollut matkassa Jaakko Lampi ja Teemu Penninkangas. En juuri laskenut tästä pelistä paljon, joten voitto maistui”, tilitti Haanpää.

Kotijoukkueen sankareihin voidaan lisätä helposti keskikentällä rajusti raatanut Jesse Jääskeläinen ja varsinkin puolustussuuntaan kovasti työtä tehnyt Miika Korpela. Jaakko Lampi oli ensimmäisellä puoliajalla vasempana laitapakkina aivan erinomainen, mutta toinen puoliaika oli krampin takia tuskaa.

Wall-Akatemia: Toni Koivusaari, Kalle Taimi (46. Sami Viljanen), Henri Huilla, Niko Nauholz, Jaakko Lampi (76. Antti Viita), Miika Korpela, Jesse Jääskeläinen (94. Samuli Kiviaho), Juho Pajula (53. Saku Koskinen), Tommi Kukila (46. Veli-Pekka Pajula), Erno Ruismäki (79. Aleksi Ahde), Teemu Penninkangas

Kuvagalleria