123 456 7890

SJK nousi Veikkausliigan kärkeen, kun se tasasi pisteet 1-1 tuloksella Lahdessa. Otteluraportin tarjoaa Lakeuden Sisäilmamestarit.

SJK ja FC Lahti pelasivat tasaisen ottelun Lahden Stadionilla sunnuntai-iltana, ja tilanteet jäivät pelissä vähiin. Varsinkin ensimmäisen puoliajan alun Lahti puolusti todella matalalla, eikä SJK löytänyt ottelussa tiloja kotijoukkueen puolustuksesta. Lopulta Lahti meni yllättäen johtoon, ja peli hieman kääntyi. SJK onnistui kuitenkin tasoittamaan, kun Kingsley Ofori veti pallon voimalla verkkoon. SJK:n maalissa teki debyyttinsä Krišjānis Zviedris, mutta paljoa ei hommia hänelle maalitilanteen lisäksi tullut. Tasapeli nosti SJK:n sarjakärkeen, kun yhden pelin enemmän pelannut KuPS pelaa oman ottelunsa vasta maanantaina. Ero on nyt SJK.n hyväksi yhden pisteen verran. Kolmantena oleva HJK on neljän pisteen päässä, ja yhden pelin enemmän pelanneena. Veikkausliiga jatkuu ensi lauantaina, kun SJK matkustaa Turkuun FC Interin vieraaksi. Seuraava kotiottelu on todellinen herkkupala, kun SJK ja HJK kohtaavat OmaSp Stadionilla lauantaina 29.7. klo 17:00. Liput ilman jonottamista ja edullisimmin Ticketmasterin kanavista.

FC Lahti – SJK 1-1 (1-1)
1-0 25 min Tommi Jäntti
1-1 45+1 min Kingsley Ofori

Kaikki jutun kuvat Lauri Ilola / FC Lahti. Luvaton käyttö kiellety.

Ensimmäinen tilanne tuli SJK:lle kulmasta, josta Murilo keskitti maalin eteen. Terry Yegbe puski voimalla, mutta FC Lahden maalivahti Marin Ljubic onnistui pelastamaan maaliviivalta. Paikalla oli vielä Samson Ebuka, jolle sattui paha ajatuskatkos, ja yritys noin metrin päästä maalia ohi. SJK vei muutenkin pelin ensimmäistä varttia melko selkeästi, kotijoukkueen vetäytyessä matalaan puolustusblokkiin.

Myös ottelun toinen paikka tuli kulmapotkusta ja sekin SJK:lle. Murilo keskitti nyt toiselta puolen, ja Jake Dunwoodyn puskuohjaus meni noin puolimetriä ohi maalin.

Ja kun FC Lahti sai ensimmäisen kerran ottelussa pallon SJK:n boksiin, sai se myös sen maaliin asti. Maalia kuitenkin edelsi tilanne, missä palloa purettiin boksin ulkopuolelle, Lahden pelaajaa rikottiin, mutta tuomari näytti etua. Ja siitä Tommi Jäntti veti kaukaa pallon aivan alakulmaan, eikä ensimmäistä peliään SJK:n maalissa pelannut Krišjānis Zviedris voinut vedolle mitään. Peliä oli pelattu 25 minuuttia.

Maalinsa jälkeen kotijoukkue sai itseluottamusta, ja sai pariinkin otteeseen hyökkäyksen SJK-päätyyn. Onni Hänninen pääsi yrittämään läheltä, mutta se muutti suuntaa puolustajasta ja kulmaksi.

Kaikki jutun kuvat Lauri Ilola / FC Lahti. Luvaton käyttö kiellety.

Puoliajan loppua kohden SJK alkoi taas ottamaan ohjat ja saikin tasoituksen juuri ennen taukoa. Murilo ensin keskitti boksiin, jossa Ebuka oli kamppailemassa pallosta kahden Lahti-puolustajan kanssa. Pallo tuli takana olleelle Kingsley Oforille, joka veti sen voimalla verkkoon. Tilanteessa Lahden pelaajat protestoivat SJK:n rikettä ennen keskitystä. Tuomari maalin kuitenkin hyväksyi ja vihelsi tauon merkiksi heti maalin jälkeen.

Toisen puoliajan ensimmäinen tilanne tuli SJK:lle sivuvaparista. Siitä Valentin Gasc antoi keskityksen boksiin, mutta Lahti onnistui siivoamaan pallon rajaheitoksi. Siitä SJK sai aikaiseksi kulmapotkun ja kulmasta Matej Hradecky puski pystypuuhun. Pallo jäi vielä elämään, mutta lopulta Marin Ljubic sai liimattua sen tolpan juuresta. Heti perään Jere Streng pääsi vetämään Dunwoodyn syötöstä, mutta hieman tukijalka petti, ja veto meni metrin verran yli.

Toinen hyvä tilanne tuli, kun Tuomas Kaukua tuli ylös vasemmalta, ohitti yhden pelaajan ja pääsi boksiin, mutta pallo ehti karata sen verran eteen, että Ljubic ehti käsineen väliin.

Vaikka SJK saikin hyvän paineen vielä ottelun loppuun, ei lisää maaleja nähty, ja vesisade liukastutti kenttää entisestään.

Kaikki jutun kuvat Lauri Ilola / FC Lahti. Luvaton käyttö kiellety.

– Jälleen erittäin kilpailukykyinen ottelu meiltä, varsinkin tässä vaiheessa kautta. Mielestäni tämä pitää olla meidän asennoitumisemme, että jokainen piste on tärkeä, ja meidän tulee pystyä ottamaan pisteitä jokaisesta ottelusta, vaikka se vaatisi mitä vaan, sanoi SJK:n päävalmentaja Joaquin Gomez ottelun jälkeen.

– Hallitsimmme ottelusta suurinta osaa, ja pidempiä jaksoja, sekä loimme ehdottomasti tarpeeksi paikkoja, että olisimme voineet voittaa tänään. Mutta, meitä rangaistiin heti kun he pääsivät ensimmäisen kerran meidän boksiimme. Jouduimme takaa-ajajan asemaan, mikä teki pelin meille haastavaksi ja helpommaksi heille.

– Maalin jälkeen me menetimme kontrollimme noin 15 minuutiksi. Mutta tulimme vielä takaisin ja onnistuimme tasoittamaan vielä ennen taukoa, kertasi Gómez.

– Toisella jaksolla sitten meillä oli vaikeuksia murtaa heidän puolustustaan, ja emme käyttäneet mahdollisuuksiamme ottaa kolmea pistettä.

– Olemme kuitenkin erinomaisessa tilanteessa tällä hetkellä. Eikä meidän saa herpaantua keskittymisessämme. Olemme sarjan kärjessä, missä ansaitsemmekin olla. Otimme jälleen vieraskentältä pisteitä. Ja meidän tulee jatkaa painamista. Teemme jatkossakin kovaa töitä. Meillä on taas vieraspeli ensi viikolla, ja meidän tulee pitää tämä kilpailullinen tasomme. Jatkaa tällä linjalla, ja katsotaan sitten myöhemmin missä olemme kauden päätyttyä, totesi Gómez vielä lopuksi.

SJK: Krišjānis Zviedris MV, Matej Hradecky, Ville Tikkanen, Terry Yegbe, Kingsley Ofori (83’ Otto Kemppainen), Murilo, Nooa Laine (87’ Pyry Hannola), Valentin Gasc (70’ Diego Rojas), Jake Dunwoody, Samson Ebuka (87’ Weslen Júnior) ja Jere Streng (70’ Tuomas Kaukua).