123 456 7890

Otteluraportin tarjoaa Meltex.

SJK hävisi kirvelevällä tavalla, viime hetken voittomaalilla, joka jätti vielä spekuloitavaa. Perparim Hetemaj’n puskumaali näytti aluksi vahvasti paitsiolta, mutta tuomaristo ei reagoinut SJK:n protesteihin ja maali hyväksyttiin. Videolta myöhemmin pysäytyskuvin katsottuna, Hetemaj ehti välttämään tilanteessa paitsion, eikä puolustuslinjan ja maalivahdin välissä ollut toinen HJK-pelaaja vaikuttanut peliin.* HJK meni johtoon ottelussa ensimmäisen puoliajan alkuminuuteilla, mutta Jake Jervis toi ottelun tasoihin. Muutenkin SJK hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, kun toisella HJK oli enemmän kuskin paikalla. Silti voittomaali jätti pahan maun ottelusta, ja SJK olisi kenties ansainnut vähintään tasapelin. Mestaruussarja ja kamppailu europaikasta jatkuu SJK:n osalta keskiviikkona 28.9. klo 18:00, kun tuore Suomen Cupin mestari KuPS saapuu OmaSp Stadionille. Liput myynnissä SJK Storessa ja Lippu.fi-kanavissa.

HJK – SJK 2-1 (1-1)
1-0  8 min Pyry Soiri
1-1 19 min Jake Jervis
2-1 87 min Perparim Hetemaj

HJK onnistui menemään johtoon ottelun 8. peliminuutilla, kun maajoukkuemies Pyry Soiri sai pallon boksissa ja ohitti SJK:n puolustajan, laittaen pallon aivan takatolpan juureen.

Maalista huolimatta, SJK oli kentällä se, joka piti enemmän palloa ja hallitsi ottelutapahtumia. Se sai myös pallon kertaalleen maaliin noin vartin pelin jälkeen, mutta erotuomari Ville Nevalainen näki tilanteessa rikkeen ennen osumaa, ja maali hylättiin.

SJK:n tasoitus oli lopulta komea, kun ensin Mostagh Yaghoubi syötti hyvin pystyyn Hannolalle, joka keskitti etutolpalle Jake Jervisille. Jervis jatkoi suoraan pallon etukulmasta sisään.

Kaukua oli pari kertaa hyvin maalipaikalla, ja palloa koitettiin saada hänelle, mutta hieman liian lyhyeksi tai liian eteen meni tilanteet ja HJK kesti tasatilanteessa tauolle.

Toisella jaksolla HJK otti pelin komentoonsa, ja SJK joutui enemmän puolustamaan. SJK:n maalissa Jesse Öst nappasi pallon pari kertaa syliinsä, ja muutamat kaukaa lähteneet vedot blokattiin tai siivottiin keskialueelle.

69. peliminuutilla Pyry Hannola sai loistavan maalipaikan, mutta HJK:n maalivahti torjui tilanteen kulmaksi. Sen jatkotilanteesta tulleesta rajaheitosta Kaukua pääsi kääntämään kohti maalia, mutta jälleen Hazard ehti eteen.

Aivan ottelun lopussa, muutama minuutti ennen täyttä peliaikaa, sai HJK maalin, joka näytti katsomoon ja livekuvan perusteella aluski paitsiolta. Myös kentällä SJK:n pelaajat protestoivat Perparim Hetemaj’n puskumaalia, ja viittelöivät tilannetta paitsioksi. Maali kuitenkin hyväksyttiin, ja HJK otti sillä myös voiton, pelaillen aikaa kulmalipun tuntumassa loppupelin ajan. Myöhemmin videolta pysäytyskuvin katsottuna, Hetemaj ei ollut paitsiossa, kun Lucas Lingmannin epäonnistunut veto lähti kuudentoista kaaren tuntumasta, ja tuli Hetemaj’lle. Myöskään maalivahdin ja puolustuslinjan välissä olleen Malik Abubakarin ei katsottu vaikuttaneen peliin. **

Siihen nähden hyvä peli, että pelasimme Suomen kovinta joukkuetta vastaan. Ottelu oli myös selkeä parannus meidän edellisistä otteluistamme heitä vastaan tällä kaudella, sanoi SJK:n päävalmentaja Joaquin Gómez ottelun jälkeen.

Saimme paikka paikoin erittäin kovan joukkueen näyttämään varsin keskinkertaiselta. Prässäsimme heitä hyvin ja he joutuivat keksimään keinoja, miten pääsevät sen alta pois. Dominoimme heitä varsinkin ensimmäisellä puoliskolla. Toisella jaksolla he ottivat ehkä hieman enemmän peliä kontrolliin, mutta silti tuntui, että olisimme voineet saada tästä vielä voiton.

Siksi tuntuukin pahalta, että emme lopulta saaneet mitään mukaamme pisteiden muodossa. Mutta tästä jää pelillisesti paljon positiivista, ja tästä tulee vielä erittäin jännittävä loppukausi, totesi Gómez vielä lopuksi.

SJK: Jesse Öst MV, Felipe Aspegren (90+1’ Kingsley Ofori), Ville Tikkanen, Matej Hradecky, Pablo Andrade (70’ Babacar Fati), Moshtagh Yaghoubi, Jake Dunwoody (90+1’ Josepablo Monreal), Pyry Hannola, Diego Rojas (70’ Nooa Laine), Tuomas Kaukua ja Jake Jervis.

*) **) Juttua editoitu 19.9. aamulla ja korjattu paitsioksi epäilty tilanne.