Seinäjoen Jalkapallokerho palasi voittokantaan sunnuntaina kaataessaan IF Gnistanin vieraissa 1–0. Voitto nosti yhä tappioitta olevan Kerhon Veikkausliigan kärkipaikalle.
Gnistan-SJK 0–1 (0–0)
0–1 Valentin Gasc 90′
SJK nousi voitollaan 11 sarjapisteeseen, jolla se ohitti piikkipaikkaa pitäneen VPS:n yhdellä pisteellä. Kerho on voittanut kauden viidestä ottelustaan kolme ja pelannut kaksi tasapeliä.
Sunnuntain mittelö ratkesi vasta loppuhetkillä, kun ottelun ainokainen syntyi 90. minuutilla Valentin Gascin toimesta. Kummallakin joukkueella oli ottelussa useampia paikkoja heiluttaa verkkoa, mutta Gasc jäi illan ainoaksi onnistujaksi.
Kotijoukkue sai otteluun hyvän alun ja oli hiukan aloitteellisempi, mutta SJK jatkoi vahvaa tekemistään omassa päässä ja piti oulunkyläläiset pois parhailta paikoilta. Vieraat saivat otetta vartin pelaamisen jälkeen ja alkoivat vyöryä vaarallisesti kohti vastustajan boksia.
Ensimmäinen maalintekopaikka tuli Babacar Fatille 15. minuutilla, kun Markus Arsalon tarkka pystysyöttö avasi wingbackille tilaa vasemmalla laidalla. Fati pääsi lähelle maalia ja veti kovan kudin, mutta Gnistanin maalivahti Mathias Nilsson oli vahvempi.
Muutaman minuutin päästä Rasmus Karjalainen pääsi paikkaan maalin edustalla, mutta Nilsson oli taas hereillä. Nilsson torjui myös Kasper Paanasen yrityksen jakson loppupuolella ja piti lukemat nollissa.
SJK:n maalilla pelannut Miquel Rodriguez ei joutunut venymään ihmeisiin avausjaksolla, mutta Gnistan onnistui luomaan yhden huippuvaarallisen paikan juuri ennen jakson loppumista. Saku Heiskanen lähetti vasurillaan kierteisen pallon kohti takakulmaa, mutta SJK:n onneksi peliväline viuhui niukasti ohi.
Meillä oli avausjaksolla tarpeeksi vapaata tilaa ja tilaisuuksia maalintekoon, mutta emme onnistuneet viimeistelyssä. Meidän olisi pitänyt pystyä ottamaan johtoasema ennen taukoa, SJK:n päävalmentaja Toni Lehtinen tuumasi ensimmäisestä 45-minuuttisesta.
SJK otti puoliajalla Pyry Hannolan penkiltä sisään, ja taitava keskikenttämies toi ison läjän juonikkuutta Kerhon pelaamiseen. Joukkueen viimeiset ratkaisut jäivät kuitenkin usein puolitiehen, milloin potentiaalisilta näyttäneet hyökkäykset kuivuivat kasaan.
Myös Gnistan osoitti vaarallisuutensa ja sai pari todella hyvää paikkaa. Rodriguez oli kuitenkin loistavassa vedossa ja pysäytti isäntien yritykset kerta toisensa jälkeen. Rodriguez nollasi muun muassa Jonas Enkerudin läpiajossa huimalla reaktiotorjunnallaan.
SJK vyöryi lopussa kohti kotijoukkueen maalia, ja Gasc sai ensimmäisen hyvän tonttinsa 87. minuutilla. Pallo ei vielä löytänyt tietään maaliin, mutta paria minuuttia myöhemmin argentiinalainen kiskoi pelivälineen rysään. Eetu Mömmö lähetti oikealta tarkan keskityksen takatolpalle Fatille, joka jatkoi pallon päällään Gascille, ja keskikenttämies sai tuikata pallon metrin päästä tyhjään kaappiin.
Tämä oli helpottava voitto. Puolustimme toisella jaksolla hyvin, ja Miquel otti isoja torjuntoja, jotka antoivat koko joukkueelle itseluottamusta. Eetu antoi lopulta loistavan keskityksen boksiin, mistä pääsimme ratkaisemaan pelin. Ja hienoa, että meiltä löytyi taas uusi ratkaisija. Laaja onnistujien rintama osoittaa, että jokainen meistä on valmis tekemään kaikkensa voiton eteen, Lehtinen iloitsi.
SJK pelaa seuraavan kerran ensi viikon lauantaina, jolloin KuPS vierailee Seinäjoella. Ottelu alkaa kello 19. Ottelun liput myy Ticketmaster.
SJK: Miquel Rodriguez, Kelvin Pires, Fallou Ndiaye, Babacar Fati, Ville Tikkanen, Dario Naamo, Valentin Gasc, Markus Arsalo (46′ Pyry Hannola), Rasmus Karjalainen (76′ Lauri Laine), Jaime Moreno, Kasper Paananen (65′ Eetu Mömmö).