SJK pelasi ennen 6.4. alkavaa Veikkausliigakauttaan viimeisen harjoitusottelun lauantaina 30.3. Ottelu FC Hakaa vastaan loi paikalle saapuneelle yleisölle valoisan kuvan joukkueen pelistä, sillä voi sanoa SJK:n dominoineen ottelua valkeakoskisia vastustajiaan vastaan. Kaikki näyttää siis hyvältä viikon kuluttua lauantaina AC Oulua vastaan pelattavaa ensi-iltaottelua silmällä pitäen.
SJK–FC Haka 2–0 (1–0)
1–0 Jaime Moreno 10′
2–0 Jaime Moreno 56′
Ensimmäisen jakson alkuminuutit olivat molemmilta joukkueilta hieman haparoivia, ja taistelu pallonhallinnasta oli kiivasta. Rikkonaisen pelijakson päätteeksi SJK sai maalin kymmenen minuutin kohdalla tilanteessa, jossa FC Hakan maalivahti Anton Lepola tuli hieman vaarallisesti vastaan Eetu Mömmöä, joka tavoitteli Rasmus Karjalaisen oivallista diagonaalisyöttöä. Tilannetta seurasi Pyry Hannolan antama vapaapotku, jonka jälkitilanteesta Jaime Moreno tykitti pallon maalinedustilanteen päätteeksi verkon perukoille. Maalin jälkeen peli siirtyi SJK:n hallintaan, ja se saikin hienojen syöttökuvioiden päätteeksi useita lupaavan näköisiä etenemisiä kohti valkeakoskisten päätyä. Vähitellen peli tasoittui. FC Hakalla oli ensimmäisen jakson aikana vaikeuksia päästä minkäänlaisiin tekopaikkoihin, ja Kerhon pelaajat hoitivat puolustukselliset tehtävänsä erinomaisesti. Peliä pelattiin pääosin SJK-komennossa keskikentällä ja Hakan puolustuspäässä. Lisää maaleja ensimmäisellä jaksolla ei kuitenkaan nähty, ja tauolle siirryttiin SJK:n 1–0-johdossa.
Toisen jakson pelinkuva noudatteli ensimmäisen kaavaa; SJK hyökkäsi ja FC Haka otti hyökkäyksiä vastaan. Jakson ensimmäinen maali nähtiin ajassa 56′ kun kotijoukkueen Jaime Moreno osoitti jälleen vaarallisuutensa ja painoi korkean irtopallon komealla tyylillä suoraan takanurkkaan. Vähitellen maalin jälkeen myös FC Haka pääsi paremmin peliin mukaan, ja joitakin hyökkäyksiä nähtiin myös SJK-päädyssä. Suurempaa vaaraa näistä ei kuitenkaan aiheutunut. Jakson edetessä molemmat joukkueet suorittivat useita vaihtoja, ja pelinkuva muuttui jälleen hieman epämääräisemmäksi. Molemmat joukkueet saivat jonkin verran hyviäkin maalipaikkoja, mutta pallo ei päätynyt enää rysään, joten loppulukemiksi jäi 2–0.
–Pelasimme mukavuusalueellamme ja saimme peliin hyvän alun, olisimme ehkä ennen puoliaikaa voineet tehdä toisenkin maalin. Teimme toisella jaksolla joitakin muutoksia, ja meillä oli peli hyvässä kontrollissa noin tunnin peliin saakka, jonka jälkeen FC Haka pääsi peliin hieman mukaan. Heillä ei kuitenkaan ollut montaakaan vaarallista paikkaa. Kokonaisuutena pre-seasonimme on ollut hyvä ja olen siihen tyytyväinen: olemme valmiita ensi viikonloppuna alkavaan Veikkausliigan uuteen kauteen, kertoo SJK:n päävalmentaja Toni Lehtinen.
SJK: Roope Paunio, Kelvin Pires (Fallou Ndiaye 76′), Oskari Väistö (Kingsley Ofori 76′), Rasmus Karjalainen (Lauri Laine 76′), Valentin Gasc, Jaime Moreno, Pyry Hannola, Eetu Mömmö (Kasper Paananen 61′), Salim Yussif (Dario Naamo 46′), Ville Tikkanen, Markus Arsalo
Vaihtopelaajat: Hemmo Riihimäki, Oliver Günes, Denis Cukici
Veikkausliiga alkaa viikon kuluttua lauantaina 6.4. ottelulla AC Oulua vastaan. Kauden ensi-iltaottelu käynnistyy kello 17:00. Otteluun liput ja kausikortit myy Ticketmaster.fi. Tervetuloa nauttimaan avausottelusta OmaSp Stadionille!