123 456 7890

Ykkösen SJK Akatemia pelasi lauantai-iltapäivällä hyvän ottelun Järvenpään Palloseuraa vastaan OmaSp Stadionilla. Seinäjokiset voittivat ottelun 2–0, ja lauantain muidenkin Ykkösen otteluiden jälkeen Akatemia on sarjataulukon sijalla neljä.

SJK Akatemia – JäPS 2–0 (1–0)
1–0 Turunen 22′
2–0 Honkola 80′

OTTELUN VIDEOKOOSTE

Ensimmäinen puoliaika vauhdikkaasti ja pallo liikkui kentän päästä päähän nopeasti. Molemmissa päissä nähtiin ensimmäisen parikymmenminuuttisen potentiaalisia erikoistilanteita kulmapotkujen tai vapaapotkujen muodossa, mutta todella tuona aikana vaarallisia maalipaikkoja ei kummassakaan päässä nähty. Akatemia pääsi maalin makuun kun pelikellossa oli reilut 21 minuuttia. Oskari Väistö laittoi mainion pitkän pallon puolustuslinjasta Miro Turuselle, joka eteni maalintekopaikalle ja viimeisteli tarkasti takakulmaan. Ennen 25 minuutin täyttymistä myös Eemeli Honkola pääsi kokeilemaan viimestelyä Akseli Tervaniemen keskityksestä, mutta JäPS-pelaaja Amos Ramström blokkasi vedon. Maalin myötä järvenpääläisten hyökkäyksiä SJK-päädyn suuntaan nähtiin ottelun alkua vähemmän, eikä Akatemiakaan onnistunut tekemään lisää maaleja. Tauolle siirryttiinkin siis SJK Akatemian 1–0-johtoasemassa.

Toinen puoliaika alkoi ehkäpä yhtä nopeatempoisena kuin ottelun alkukin. JäPS onnistui luomaan joitakin vaarallisia tilanteita Akatemian maalille, ja laukauksia kohti Kerhon maalia esittivät ainakin Joona Tapani sekä Eero Tamminen. SJK Akatemian puolustus tai maalivahti Saku Kankaanpää olivat kuitenkin joka kerralla hereillä ja olivat torjumassa laukauksia. Myös mustakultaiset saivat luotua painetta ja tilanteita JäPS-maalille. 58. minuutilla kapteeni Denis Cukici laukoi terävästi kohti maalia, mutta JäPS-vahti Janne Laiho torjui. Ajassa 80′ Eemeli Honkola viimeisteli Akatemian 2–0-maalin debyyttiottelussaan pelanneen Bob Armahin taaksepäin suuntautuneesta keskityksestä. 84. minuutilla Miro Turunen oli lähellä tehdä päivän toisen osumansa, mutta viimeistelyn esteenä olivat JäPS:n puolustuspään pelaajat. Lisäajalla JäPS sai vielä vapaapotkun vaarallisesta paikasta, ja Tapanin veto olikin melko hyvä, mutta Kankaanpää torjui vedon kulmaksi. Lisämaaleja ei ottelussa nähty.

–JäPS on yksi niistä joukkueista, jotka aiheuttavat ongelmia jos heidät päästää etenemään laitoja pitkin. Heidän laiturinsa ovat hyviä, ja heiltä puuttuivat kokoonpanosta nyt Jama [Omar] ja Mohamed [Hussein], joten se auttoi meitä. Mielestäni alusta alkaen hallitsimme tiloja kentällä ja onnistuimme painamaan heitä alaspäin. […] Tämänpäiväinen oli jälleen hyvin kokonaisvaltainen suoritus. Tämä todennäköisesti osoittaa, miksi olemme sarjassa siellä missä olemme. Olen tyytyväinen että pelasimme niin hyvin ja samalla saatoimme tuoda kehiin uusia pelaajia, totesi Akatemian vastuuvalmentaja Stevie Grieve tuoreeltaan ottelun jälkeen.

Ottelussa debyytin tekivät Artur Atarah jonka sopimuksesta voit lukea lisää täältä, sekä aiemmin mainittu maalin syöttänyt Bob Armah. Hän on 19-vuotias ghanalaislaituri, joka siirtyi juuri SJK:hon vuoden lainasopimuksella ghanalaisesta SC Accrasta. Sopimuksessa on osto-optio.

– Armah on todella nopea ja vikkelä pelaaja. Hän on hyvä ohittamaan pelaajia ja tuntuu, että hän sopii parhaiten tulemaan sisään oikealta laidalta. Treeneissä hän on pärjännyt hyvin myös vasemmalla ja keskellä hyökkääjänä. Mielenkiinnolla odotan, millä paikalla hänestä saa eniten irti. Joka tapauksessa hän älykäs poika. Hän katseli paria peliämme aiemmin katsomossa, ja hän analysoi niitä hyvin. Hänellä on selvästi hyvä jalkapallokoulutus, ja sen näkee jo pallotatsista, sekä siitä miten hän ajoittaa vastahyökkäykset, luonnehtii Grieve.

SJK Akatemian seuraava ottelu on ensi viikonloppuna, kun sunnuntaina pelataan OmaSp Stadionilla ottelu sarjakärki Gnistania vastaan. Ottelu alkaa klo 18:00 ja liput matsiin myy Ticketmaster.

SJK Akatemia: Kankaanpää Saku, Turunen Miro, Koivisto Tuomas (66′ Rintamäki Kaarlo), Väistö Oskari, Honkola Eemeli (86′ Atarah Artur), Cisse Ibrahim, Tervaniemi Akseli (66′ Armah Bob Nii), Günes Oliver, Paananen Kasper (79′ Mekki Adam Bilal), Fati Babacar, Cukici Denis

Bob Armah pelasi vajaat puoli tuntia vaihdosta kentälle tultuaan, ja syötti debyytissään maalin.