123 456 7890

Nuorimmalla ryhmällä Ykköseen lähtenyt SJK Akatemia, otti jo kauden kahdeksannen voittonsa, ja nousi sarjataulukossa kolmanneksi. Piste-ero kärkeen on viisi pistettä, ja tavoitteena ollut paikka kuuden parhaan joukossa näyttää hyvältä, sillä 7. sijaan on jo 15 pisteen ero. Päivän sankarit olivat ensimmäisen 7 minuutin aikana uransa ensimmäiset Ykkösen maalit tehneet Salim Yussif ja Eemeli Honkola. Kaksikkoa säesti upeaa kautta pelaava, 17-vuotias Oskari Väistö, jolle maali oli jo toinen miesten Ykkösessä tällä kaudella. Ykkönen jatkuu SJK Akatemian kohdalla jo ensi lauantaina, kun se matkaa SalPan vieraaksi. Myös Kolmosessa pelataan vierasottelu, kun SJK Akatemia kohtaa torstaina VPV:n Vaasassa. Seuraava SJK Akatemian kotipeli on vasta sunnuntaina 23.7. kun EIF saapuu OmaSp Stadionille Ykkösen kärkipään kamppailuun.

SJK Akatemia – JJK 3-1 (3-1)
1-0  2 min Salim Yussif
2-0  7 min Eemeli Honkola
2-1 39 min Joel Pasanen
3-1 43 min Oskari Väistö

Salim Yussif teki debyyttimaalinsa Ykkösessä vain kahden minuutin pelin jälkeen.

SJK Akatemia sai huippu alun peliin kulmapotkusta, kun pallo tuli rangaistusalueen kaaren ulkopuolella odottaneelle Salim Yussifille. Yussif veti pallon alakulmaan ja SJK Akatemia heti 1-0 johtoon. Maali oli Yussifin uran ensimmäinen Ykkösessä. Ja hetkeä myöhemmin saatiin toinen debyyttimaalin tekijä, kun Eemeli Honkola jatkoi Babacar Fatin keskityksen maalin läheltä sisään.

Vartin kohdilla JJK sai ensimmäisen paikkansa, kun pallo pelattiin SJK Akatemian boksiin. Ensin Yussif ehti katkaisemaan, mutta jatkopallosta JJK:n Aatu Manninen veti hieman maalin ohi. Toinen paikka tuli vierailijoille vapaapotkusta, mistä Lari Liukkonen veti yli muurin, mutta Saku Kankaanpää torjui SJK Akatemian maalissa.

39. minuutilla JJK pääsi kaventamaan, kun ensin Oskar Pihlaja tuli laidasta päätyviivaa pitkin kohti maalia, ja näki maalin edessä Joel Pasasen. Pasanen laittoi vitosen viivan tuntumasta pallon sisään. SJK Akatemia oli kuitenkin kuitata heti, lähdes identtisellä maalilla, mutta maalin edessä ollut Miro Turunen ei aivan osunut palloon.

SJK Akatemia sai JJK:n maalin jälkeen useamman kulmapotkun, ja pari minuuttia ennen taukoa 17-vuotias Oskari Väistö pääsi puskemaan takatolpalta Oliver Günesin lähettämän kulman sisään.

Myös Eemeli Honkola teki uransa ensimmäisen maalin Ykkösessä.

Toisen puoliajan alkupuolella SJK Akatemia sai kauniin hyökkäyksen, missä Honkola jatkoi hienosti pystyyn ja boksiin Günesille, mutta JJK-maalivahti Ville Viljala tuli hyvin vastaan ja peitti Günesin sijoituksen. Seuraavassa paikassa Kasper Paananen pääsi vetämään kaukaa, ja Viljala torjui sen kulmaksi.

Tunnin kohdalla JJK sai hyvän paikan kaventaa, kun Aatu Manninen pääsi linjan taakse vapaaksi Roope Salon syötöstä, ja koitti sijoittaa pallon alakulmaan. Yritys meni kuitenkin hieman ohi, ja Kankaanpääkin oli tilanteessa mukana.

Myös SJK Akatemialla oli paikka lisämaaliin, kun Miro Turunen laittoi upean syötön pilkun kohdalle kaukaa laidasta, mutta vaikka Honkola liukui hyvin tilanteeseen, ei hän ihan yltänyt törkkäämään palloa sisään.

75. minuutilla JJK:n Liukkonen pääsi vetämään kaukaa vastapalloon, ja kovaa lähtenyt veto muutti vielä suuntaa boksin rajalla. Kankaanpää kuitenkin kotijoukkueen onneksi torjui.

Vielä ennen loppua, 85. minuutilla SJK Akatemian Babacar Fati pujotteli kolmen JJK-pelaajan keskeltä boksiin, häntä ensin tuupattiin selästä ja sitten vedettiin jalatkin alta, mutta erotuomari ei rikettä nähnyt, ja siten peli jatkui. Maahan kaatuessaan Fati sai myös hieman osumaa kasvoihinsa, mutta pystyi jatkamaan. Hetki tuosta, JJK:n Liukkonen, joka kaatoi aiemmin Fatin boksissa, nappasi jalat Günesin alta läpiajossa, ja sai keltaisen. Vapaapotkusta SJK Akatemia oli tehdä neljännen maalinsa, mutta Noa Lehtosen jatko takatolpalta meni hieman maalin yli. Ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon.

Babacar Fati on ollut huikeassa vireessä SJK Akatemian peleissä.

Alun johto-osuman jälkeen jatkoimme peliä tänään pelisuunnitelman mukaan, hyvällä tempolla ja hyvällä tasolla. Jos olisimme pitäneet sen koko ajan, olisimme voineet mennä menojamme jo aiemmin. Annoimme heille kuitenkin hallintaa parin maalin jälkeen, ja he käyttivät sen. Tulimme kuitenkin vielä sen jälkeen takaisin peliin. Hyvä että teimme niin, sillä myös he pelasivat hyvä jalkapalloa, sanoi SJK Akatemian valmentaja Stevie Grieve pelin jälkeen.

Toisella puoliajalla ero olisi voinut olla enemmän, sillä meillä oli valtava määrä paikkoja. Hyviä keskityksiä boksiin, ja pari tilannetta, mistä olisi voinut antaa meille pilkun. 

Kokonaisuutena, olen erittäin tyytyväinen siihen tasoon mitä meillä on joukkueessa ja siihen, miten joukkue toteuttaa pelisuunnitelmaa. Tänään olisi voitto voinut olla suurinumeroisempikin. Mutta olemme todella innoissamme, että ihmiset tulvat katsomaan pelejä. Sillä näissä peleissä joukkueella on mahtava vauhti ja taso. Ja jos me tulemme tätä tahtia viikko viikolta paremmaksi, on meidän pelejämme taatusti viihdyttävä katsoa. Nuoria pelaajia tulee koko ajan lisää läpi, kuten tänäänkin, kun Honkola teki debyyttimaalinsa, pohtii Grieve.

Nyt kun olemme kolmantena sarjassa, voimme tehdä hommamme viikottain ja katsoa mihin asti rahkeemme vielä riittävät, toteaa Grieve lopuksi.

SJK Akatemia: Saku Kankaanpää MV, Noa Lehtonen, Oskari Väistö, Kaarlo Rintamäki, Babacar Fati, Markus Arsalo, Salim Yussif (54’ Altti Hellemaa), Oliver Günes, Kasper Paananen (78’ Tuomas Koivisto), Eemeli Honkola (66’ Borry Sabally) ja Miro Turunen.