123 456 7890

SJK Akatemia onnistui iskemään voitto-osuman ottelun lisäajalla, ja kaatoi HIFK:n 1-2 tuloksella. Voittomaalin iski Samson Ebuka. SJK Akatemia meni ensin ottelussa johtoon Oliver Günesin osumalla, mutta HIFK pääsi vielä tasoittamaan kymmenisen minuuttia ennen loppua. Voitto Ykkösen runkosarjan päätöskierroksella pitää SJK Akatemian mukana kamppailusta neljän parhaan joukkoon. Eroa neljäntenä olevaan on yksi piste, ja kolmanteen sijaan kaksi pistettä. Kuudentena oleva HIFK puolestaan jäi nyt jo yhdeksän pisteen päähän, eikä sillä käytännössä ole enää mahdollisuuksia nousukarsintoihin. SJK Akatemian kausi on kuitenkin jo nyt ollut menestys. Ykkösen loppusarjojen ohjelmat saadaan tiistaina 5.9. klo 14:00 ja SJK Akatemia pelaa varmuudella ylemmässä loppusarjassa yhdessä Gnistanin, EIF:n, MP:n, TPS:n ja HIFK:n kanssa. SJK Akatemia saa loppusarjaan kaksi kotiottelua ja kolme vieraspeliä. Kolmosessa SJK Akatemialla on ensi keskiviikkona 6.9. mahdollisuus varmistaa sarjanousu Kakkoseen voitolla vieraspelissä Närpiössä Kraftin kakkosjoukkuetta vastaan.
 
HIFK – SJK Akatemia 1-2 (0-0)
0-1 56 min Oliver Günes
1-1 83 min Tiquinho
1-2 90+1 min Samson Ebuka

SJK Akatemia oli tehnyt otteluun useita muutoksia edellisestä ottelusta, mutta se näytti tuovan vain virtaa joukkueelle, sillä pelin alun SJK Akatemia vei täysin nimiinsä. Aivan alussa oli paikat Samson Ebukalla ja Oliver Günesillä, ja painostus jatkui alun ensimmäiset kymmenen minuuttia. Sen jälkeen peli tasoittui.

Kova kaatosade alkoi noin vartin pelin jälkeen, ja toi oman mausteensa peliin. Liukutaklauksia nähtiin enemmän ja palloa oli vaikeampi hallita. HIFK saikin otteen noin 30 minuutin paikkeilla, ja painoi puolestaan peliä SJK Akatemian päätyyn. SJK Akatemian maalissa pelannut Krišjānis Zviedris oli kuitenkin varma maalillaan, ja liimasi kaikki HIFK:n puolittaisetkin yritykset. Mitään huippupaikkoja ei ollut IFK:lla, mutta ei niitä ollut SJK Akatemiallakaan.

Vielä ennen taukoa SJK Akatemia sai painetta ja pari kulmapotkua, mutta ei palloa maaliin asti. Parhaat tilanteet SJK Akatemia loi Oliver Günesin ja Olatoundji Tessilimin toimesta, molemmilta laidoilta. Tauolle mentiin siten maalittomassa tilanteessa.

Toisen puoliajan alkuun IFK oli saada vaarallisen paikan, kun Julius Järvinen yllätti Ibrahim Cissén, ja nappasi tältä pallon puolustuspäässä. Järvinen kuitenkin kaatui ja menetti pallon jo hieman aiemmin, ja tilanne kuivui SJK Akatemian onneksi kasaan.

56. peliminuutilla lopulta kuparinen rikkoontui. Ensin Markus Arsalo voitti pallon keskialueella ja pelasi pallon, viereen Samson Ebukalle. Ebuka jatkoi vasemmalle laidalle Olvier Günesille, ja sieltä Günes veti pallon kovaa kohti maalia ja se pomppasi HIFK-puolustajan kautta sisään.

Kymmenisen minuuttia avausmaalista, HIFK sai pallon kaukolaukauksella tolppaan. Robbie Azodo veti noin 20 metristä matalana pystypuuhun. HIFK sai toisen läheltä piti tilanteen 80. minuutilla, kun Aleksi Wahlman koitti kantapäällä laittaa pallon sisään kovasta maalinedusruuhkasta, mutta pallo meni hieman ohi. Lopulta HIFK onnistui maalinteossa. Kärkeen nostettu Paulus Arajuuri syötti vasemmalta maalin eteen, ja sieltä Tiquinho nosti pallon voimalla maalin kattoon.

Akseli Tervaniemi oli viedä SJK Akatemian heti johtoon tasoitusmaalin jälkeen, kun hän pääsi läpi vasemmalta. Joona Tiainen tuli maaliltaan kuitenkin sen verran hyvin vastaan, että ehti peittämään yrityksen.

Kun pelattiin jo ottelun ensimmäistä lisäajan minuuttia, pisti Markus Arsalo Samson Ebukan juoksuun laidalta. Ebuka voitti vielä fysiikallaan HIFK-puolustajan ja pisti pallon hienosti maaliin. Heti tuon jälkeen IFK onnistui maalinteossa, mutta tilanne oli paitsio. Ottelu päättyi hetkeä myöhemmin.

Hieno tulos, vaikka teimme paljon muutoksia viime viikonlopusta. Ilari Kangasniemi ja Elias Hyytinen aloittivat ensimmäistä kertaa keskikentällä, Ilari oli fantastinen, ja Elias kontrolloi hienosti tempoa keskikentän pohjalla. Olen todella tyytyväinen heihin molempiin ensimmäisessä startissaan. Aloitimme myös ryhmällä, jossa monikaan ei ole pelannut yhdessä aiemmin, sanoi SJK Akatemian valmentaja Stevie Grieve pelin jälkeen.

Samson Ebuka oli mukana edustuksesta ja auttoi meitä kovasti, tietenkin myös tekemällä voittomaalin, mutta muutenkin. Olen kyllä todella tyytyväinen koko ryhmäämme tänään, ja olen ollut siihen tyytyväinen koko kauden. Ja vaikka teemme muutoksia, niin samat perusteet ovat näkyneet pelissä koko ajan. Olemme olleet dominoivia, ja pyrkineet koko ajan hyökkäämään. Tänäänkin olisimme voineet olla jo ensimmäisellä puoliajalla parin maalin johdossa. 

Onneksi onnistuimme iskemään kaksi osumaa. Heidän tasoitusmaalinsa jälkeen haimme hieman enemmän vastahyökkäyksillä ja pidemmillä palloilla, ja niistä Samson sitten osuikin. Olen niin onnellinen kaikkien pelaajien puolesta tänään. He tekivät hyvää työtä. Nyt voimme antaa osalle pelaajille pari päivää vapaata, Grieve kertoo.

Kolmosen peli tulee vielä keskiviikkona, ja jos se hoidetaan, olemme hoitaneet kauden jo etuajassa komeasti. Ensin Ykkösessä sarjapaikka, ja toivottavasti saamme hoidettua vielä Kolmosen lohkovoiton viikolla, päätti Grieve.

SJK Akatemia: Krišjānis Zviedris MV, Kaarlo Rintamäki, Tuomas Koivisto, Ibrahim Cissé (71’ Adam Mekki), Ilari Kangasniemi, Markus Arsalo, Bob Armah, Oliver Günes (78’ Akseli Tervaniemi), Elias Hyytinen, Olatoundji Tessilimi (62’ Miro Turunen) ja Samson Ebuka.