123 456 7890

SJK Akatemia voitti VIFK:n vasta 16-vuotiaan Eemeli Honkolan debyyttimaalilla. Honkola teki samalla debyyttinsä miesten peleissä, tullen kentälle 71. peliminuutilla. B-nuorten maalipörssiä johtava Honkola ehti olla kentällä alle minuutin ennen osumaansa. Tarkemmin vain noin 20 sekuntia*. Honkola on nyt SJK:n kaikkien aikojen nuorin maalintekijä sarjaottelussa, ja hän rikkoi kaudesta 2008 voimassa olleen Petteri Forsellin ennätyksen. SJK Akatemia pelaa seuraavan ottelun jo tulevana lauantaina klo 17:00, kun OmaSp Stadionille tulee vieraaksi OTP. Ottelu on samalla Kakkosen C-lohkon kärkikamppailu.

VIFK – SJK Akatemia 0-1 (0-0)
0-1 72 min Eemeli Honkola

Pelin ensimmäinen hyvä tilanne tuli SJK Akatemialle noin viiden minuutin pelin jälkeen, kun Robbie Malolo veti noin paristakymmenestä metristä kohti alakulmaa. Veto oli hyvä, mutta pallo meni kuitenkin hieman tolpan väärältä puolen ohi. SJK Akatemia loi muutenkin muutamia puolittaisia paikkoja, joissa tultiin hyvilä kombinaatioilla aina VIFK:n boksiin saakka, mutta ei saatu laukauksia kohti maalia. Muuten peli oli melko tasaista, keskialueen vääntöä.

Noin viisi minuuttia ennen taukoa, SJK Akatemia sai pallon myös maaliin, mutta peli oli ehditty viheltää poikki paitsion johdosta. Tauolle mentiin maalittomassa tilanteessa.

Toisen puoliajan alkuun Valtteri Olsbo sai hyvän paikan koittaa laittaa palloa etuyläkulmaan, kun hän sai pitkän ristisyötön toiselta laidalta takatolpalle. Vasa IFK:n maalivahti oli kuitenkin hyvin tilanteessa mukana ja nappasi pallon haltuunsa. Myös Oskar Pihlaja sai erinomaisen tilanteen, mutta veto meni yli maalin. Pallo saatiin jälleen maaliin, mutta samalla tapaa kuin ensimmäisellä puoliskolla, lippu oli laidalla pystyssä, eikä maalia hyväksytty.

VIFK vetäytyi selvästi tiiviivimmin kotipesäänsä toisella jaksolla, ja SJK Akatemia sai hallita palloa. Ja jos ensimmäisellä puoliajalla myös kotijoukkueella oli puolittaisia tilanteita, niin toisella näitä ei enää nähty, muutamaa epätoivoista kaukaa yritettyä nostoa. 69. peliminuutilla Pihlaja järjesti itselleen jälleen paikan. Veto lähti kuudentoista kulmalta ja se olisi ehkä tippunut riman alle, mutta VIFK-maalivahti sai kättään väliin ja tilanne kuivui kulmaksi.

71. minuutilla SJK Akatemia vaihtoi kentälle 16-vuotiaan Eemeli Honkolan, joka teki samalla debyyttinsä miesten peleissä. Ja SJK-kasvatti ehti olla kentällä vain noin 20 sekuntia*, kun pallo oli jo verkossa, ja Honkolan debyyttimaali oli syntynyt.

Maalin jälkeen vaasalaistenkin oli pakko lähteä kotipesästään, ja yrittää maalintekoa. Pientä ruuhkaa se saikin aikaan SJK Akatemian puolustusalueelle, mutta ei vetoja tai maalipaikkoja.

Yliajalla nähtiin sitten ikävä tilanne, kun SJK Akatemian maalivahti Salifu Senghore tuli vastaan alueeltaan hyökkäyksessä ollutta VIFK-pelaajaa ja törmäsi häneen. Senghore lensi ulos suoralla punaisella, ja VIFK:n pelaaja näytti aluksi loukkaantuvan ja hänet kannettiin paareilla pois kentältä. Viimeisimmän tiedon mukaan pelaaja ei kuitenkaan onneksi loukannut itseään sen vakavemmin*. VIFK sai tilanteesta myös vapaapotkun noin 20 metristä. Ja kun SJK Akatemia oli jo tehnyt kaikki vaihtonsa, joutui puolustaja Berat Akdogan pukemaan maalivahdin varusteet päälleen. VIFK:n vapari meni kuitenkin yli maalin ja ottelu päättyi samantien. Ikävä tilanne varjosti SJK Akatemian voittoa ja Eemeli Honkolan upeaa debyyttiä.

SJK Akatemia: Salifu Senghore MV (Ulosajo 90+4min), Sami Sipola, Valtteri Olsbo, Matias Vainionpää (63’ Joel Laitinen), Berat Akdogan, Robbie Malolo (71’ Tuukka Pahkala), Nooa Laine (63’ Valentín Gasc), Kaarlo Rintamäki, Oliver Günes, Oskar Pihlaja (84’ Topias Uusi-Autti) ja Endrit Rrustemi (71’ Eemeli Honkola).

*) EDIT: Raporttia muokattu klo 21:52, lisäämällä Honkolan maalintekoon tarvitsevaksi ajaksi vain noin 20 sekuntia, sekä tieto siitä, että VIFK-pelaaja ei loukaantunut ulosajotilanteessa.