123 456 7890

SJK kohtasi sunnuntaina Veikkausliigassa sarjan kärkikamppailussa Kuopion Palloseuran. Paikoitellen tasaisessakin ottelussa pelin hallinta oli välillä SJK:lla, mutta maalinteko ei seinäjokisilta onnistunut. Sen sijaan KuPS onnistui maalinteossa kolme kertaa.

KuPS – SJK 3–0 (1–0)
1–0 Eliton Jr 25′
2–0 Heinonen 90′
3–0 Heinonen 90’+4

Valmennuksen kommentit pelistä lisätään raporttiin myöhemmin.

OTTELUN VIDEOKOOSTE

Otteluraportin tarjoaa Lakeuden Sisäilmamestarit.

Ottelun ensimmäisen puoliajan ensimmäisellä kymmenminuuttisella vaikutti siltä, ettei oikein kumpikaan joukkue saanut otetta pelistä. Kuopiolaisseuraan kesän siirtoikkunassa saapunut entinen SJK-hyökkääjä Jake Jervis pelattiin heti ottelun alkuhetkillä vaarallisen näköiseen juoksuun kohti SJK-maalia, mutta englantilaisen viimeistely jätti pelaajan itsensä kannalta – mutta SJK:n onneksi – toivomisen varaa. Kahdeksan minuutin jälkeen SJK sai vapaapotkun, jonka jälkitilanteessa Matej Hradecky oli lähellä viedä seinäjokiset johtoon. Ruuhkasta ammuttu pallo kilahti lopulta kuitenkin tolppaan. Tämän jälkeen pallonhallinta tuntui siirtyvän hieman enemmän SJK:lle. Jaime Moreno pääsi hyvään puskupaikkaan Diego Rojasin keskityksestä 14. peliminuutilla, mutta pusku ei suuntautunut maaliin. Kohta tämän jälkeen niin ikään elokuussa KuPSiin siirtynyt laituri Éliton Júnior ja Jervis pelasivat hienon hyökkäyksen, joka päättyi keskitykseen ja Axel Vidjeskogin puskuun. Kerhon paitaan kesällä siirtynyt nicaragualainen maalivahti Miguel Rodríguez torjui kuitenkin yrityksen. Vähitellen SJK menetti otettaan pelistä. Parinkymmenen minuutin jälkeen Jasse Tuominen kokeili kaukaa ja oli lähellä yllättää kaaripallollaan Rodriguezin, mutta pallo meni ohi maalista. 25. peliminuutin jälkeen Jervis ja Éliton Jr olivat jälleen pahanteossa, ja tällä kertaa pallo päätyi maaliin saakka. Jake Jervisin nousu oikealla laidalla päättyi matalaan keskitykseen kuudentoista rajan tuntumaan juosseelle Éliton Júniorille, joka sijoitti pallon maaliin. Muutaman minuutin jälkeen Jervis pääsi taas keskittämään vaarallisesti SJK-maalille, jossa puolustus blokkasi viimeisen vedon kulmapotkuksi. Vähitellen SJK sai myös koottua itsensä ja otti peliä jälleen hallintaan. Mainittavia tilanteita ei tämän jälkeen kuitenkaan kummassakaan päässä nähty, lukuunottamatta aivan viimeisten sekuntien tilannetta, jossa kesän hankinta Tete Yengi pääsi lähes nokikkain SJK-vahdin kanssa, joka veti kuitenkin tilanteessa pidemmän korren. Tauolle siirryttiin lukemissa 1–0.

Toisen puoliajan ensimmäisen vaarallisen tilanteen sai aikaan KuPS, kun Éliton Jr ampui hyvän vapaapotkun, jonka kuitenkin Rodriguez jälleen torjui hienosti. 50 minuutin jälkeen SJK muodosti hyvän hyökkäyksen, mutta varsinaista maalipaikkaa ei tuosta syntynyt. Tunnin vaiheilla pelin momentum oli SJK:lla, ja 63. minuutilla saatu vapaapotku päättyi Morenon puskuun, jonka itävaltalainen KuPS-vahti Johannes Kreidl kuitenkin torjui. 69 minuutin pelin jälkeen Jasse Tuominen tykitti tulisesti kohti maalia, mutta Hradecky puski voimakkaan kudin väljemmille vesille. Heti tämän jälkeen KuPS-pelaajat sekoilivat omalla päätyrajallaan siten, että tilanne joka vaikutti jo kuivuneen kasaan, päättyikin kentälle vaihdetun Jeremiah Strengin laukaukseen, jonka Kreidl kuitenkin torjui. Tete Yengi pääsi vetopaikkaan ajassa 77′, ja laukaus olikin tulinen, mutta suuntautui ohi maalista. SJK oli ottelussa niskan päällä ja pääsi maalintekopaikkaan 78. minuutilla, kun Otto Kemppainen pääsi keskittämään matalan palon boksissa odottaneelle Strengille. Viimeistely kuitenkin blokattiin KuPS-puolustuksen toimesta kulmaksi. Seuraavaksi nähtiin tilanne taas toisessa päässä, kun jälleen Yengi pääsi laukomaan, mutta tällä kertaa veto suhahti ohi maalista toiselta puolelta. Tässä vaiheessa pelin ohjakset olivat jälleen siirtyneet hienoisesti kuopiolaisten käsiin. 85. minuutilla nähtiin Yengin kolmas kaukolaukaus, joka tällä kertaa suuntautui kohti maalia, mutta oli helposti Rodriguezin torjuttavissa. KuPS laittoi pelin pakettiin minuuttia ennen täyttä aikaa, kun se pääsi erinomaiseen hyökkäykseen Saku Savolaisen juostessa SJK-linjan taakse. Hän syötti pallon toiseen aaltoon Arttu Heinoselle, joka viimeisteli pallon maaliin. Kuopiolaiset kaunistelivat lukemat vielä 3–0:aan, kun Seth Saarinen löysi jälleen Heinosen, joka pääsi potkimaan pelivälineen haluaamaansa paikkaan. Peli päättyi näihin 3–0-lukemiin.

–Mielestäni olimme pelissä mukana loppuhetkille asti. Me yritimme. Me todella yritimme parhaamme mukaan murtaa heidät, mutta he puolustivat hyvin ja tiiviisti. Tällaisissa peleissä täytyy olla todella keskittynyt eikä antaa saa antaa vastustajalle mitään toivoa päästä etulyöntiasemaan pelissä – mutta me annoimme. Ensimmäisellä puoliajalla he tekivät maalin ja pelistä tuli entistä vaikeampi, kertoo päävalmentaja Joaquín Gómez.

SJK on nyt hävinnyt neljä ottelua peräkkäin.

–Tämä on vaikea vaihe jota käymme läpi, ja meidän täytyy kääntää tilanne. […] Palaamme kotiin ja faniemme luo. Se antaa aina meille extralatauksen joka kerta. Tarvitsemme nyt kaiken ja kaikkien tuen päästäksemme takaisin jaloillemme, sanoo Gómez.

SJK on sarjassa nyt kolmantena, edellään HJK viiden ja KuPS kuuden pisteen päässä. Kaikki joukkueet ovat pelanneet 20 ottelua.

SJK:n seuraava ottelu on tulevana lauantaina 26.8.2023 OmaSp Stadionilla pelattava ottelu IFK Mariehamnia vastaan. Liput otteluun myy Ticketmaster.

SJK: Rodriguez Acurcia Miquel Antoni, Dunwoody Jake, Moreno Ciorciori Jaime Jose (87′ Obioha Samson Ebuka), Rojas Orellana Diego (81′ Hannola Pyry) , de Araujo Santos Murilo Henrique, Yegbe Terry, Tikkanen Ville, Ofori Kingsley (64′ Kemppainen Otto), Hradecky Matej, Laine Nooa (64′ Streng Jeremiah), Gasc Valentin (87′ Haukioja Martti)