FC Vaajakoski – SJK Akatemia 2-2 (1-1)
0-1 Adawi 3’
1-1 Laaksonen 44’
2-1 Lemarin 66’
2-2 Ofori 69’
SJK Akatemia sai otteluun parhaan mahdollisen alun, kun Topias Uusi-Autti teki nousun vasemmalla laidalla ja keskitti maalin eteen, jossa useampikin SJK-peluri oli palloa odottamassa. Pallo päätyi Omar Adawille, joka pyssytti pallon kohti maalia. Puolustuksesta kimmoketta ottanut pallo upposi verkkoon kun ottelua oli pelattu vasta pari minuuttia. Kun ottelua päästiin jatkamaan avausmaalin jälkeen, Akatemian pakka pysyi hyvin kasassa, vaikka kokoonpanossa oli joitakin kauden aikana hieman vähemmälle peliajalle jääneitä pelaajia. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan oikein vaikuttanut pääsevän rakentelemaan peliään, vaan hyökkäysalueelle edettiin usein nopean tilanteenvaihdon kautta. SJK Akatemia ei maalinsa jälkeen päässyt oikeastaan yhteenkään tekopaikkaan ja ottelun voisi sanoa edenneen Vaajakosken hallinnassa. 24 minuutin jälkeen FC Vaajakosken tasoitus oli erityisen lähellä, kun useampaankin kertaan tilanne näytti SJK Akatemian maalin suulla hieman sekavalta, mutta pallon tiellä oli aina joko maalivahti Topi Säilynoja tai maalitolpat. Tasoituksen sai kuitenkin aikaan Kimmo Huismanin antamasta kulmasta Santtu Laaksonen päällä puskien 43 pelatun minuutin jälkeen. Tauolle siirryttiin 1-1-tilanteessa.
Toisen jakson alku noudatteli ensimmäisen osion kaavaa: FC Vaajakoski prässäsi ja Akatemialla oli haasteita päästä rakentelemaan peliään. FC Vaajakoski siirtyi 2-1-johtoon kun SJK Akatemian tyhjähkön keskustan kautta FC Vaajakoski sai rakenneltua hyökkäyksen ajassa 66’ ja pallo päätyi Antoine Lemarielle, jonka komea vasemman jalan laukaus upposi takakulmaan. SJK Akatemia kuittasi kuitenkin nopeasti kun hetkeä aimmin kentälle vaihdettu Kingsley Ofori sai pallon jalkaansa boksissa ja tykitti pallon maaliin. Samalla Ofori siirtyi yksin Kakkosen C-lohkon piikkipaikalle 12 maalillaan. Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten loppulukemiksi jäi 2-2.
“Vääntö tänä iltapäivänä oli tiukka, ja maalista huolimatta meillä oli hankaluuksia löytää rytmiä peliin. Vaajakoski pelasi vahvasti ja olivat meitä parempia ensimmäisellä jaksolla. Nostimme hieman pelin intensiteettiä toisella jaksolla, ja saimme aikaan hieman paremmin tilanteita. [Viime sunnuntaina varmistuneen sarjavoiton johdosta] Tunteikkaan viikon jälkeen oli hyvä juttu, että emme hävinneet, ja voimme siirtyä luottavaisina seuraavaan otteluun annettuamme peliaikaa myös hieman vähemmän pelanneille kavereille“, totesi ottelun jälkeen valmentaja Brian Page.
SJK Akatemia: Pahkala Tuukka, Malolo Robbie, Adawi Omar (Gasc Valentin 83′), Sipola Sami, Laitinen Joel, Uusi-Autti Topias (Pihlaja Oskar 66′), Olsbo Valtteri (Rintamäki Kaarlo 46’), Mustonen Veeti, Günes Oliver (Ofori Kingsley 60’), Säilynoja Topi, Rrustemi Endrit (Säily Daniel-Kristian 66′)
SJK U17 voitti ottelunsa ja varmisti lohkovoiton
SJK U17 voitti klo 13:00 alkaneessa ottelussaan JJK/2:n. Kun kilpakumppani LBK samalla hävisi oman ottelunsa, varmisti SJK U17 näin lohkonsa voiton sekä paikan talven SM-karsintasarjaan. SJK onnittelee joukkuetta hienosta suorituksesta! Ottelun tärkeä voittomaali kirjattiin 60’ minuutilla Elias Hyytisen nimiin.
JJK Jyväskylä/2 – SJK U17 0-1 (0-0)
0-1 Hyytinen 60’
SJK U17: Eloranta Lukas (Heikkilä Aapo 77’), Kotila Santeri, Raiski Oskari (Hyytinen Elias 56’), Eteläaho Frans (Haapoja Akseli 63’), Machaal Elias, Vuorenmaa Mikael, Honkola Eemeli, Löytökorpi Eemeli, Tervaniemi Akseli (Jalasvaara Aukusti 77’), Kujala Rasmus (Koski Jesse 77’), Heinämäki Asseri