123 456 7890

SJK matkusti FC Hakan vieraaksi ja oli 2-0-alakynnessä ensimmäisen jakson jälkeen, eikä toinen jakso tuonut parannusta heikolta vaikuttaneeseen peliin.

FC Haka – SJK 4-0 (2-0)
1-0 Yartey 23′
2-0 Saarinen 39′
3-0 Tainio 77′
4-0 Bushue 86′

Ottelun alku ei ollut varsinaista jalkapalloviihdettä, sillä molempien joukkueiden pelaaminen oli hieman tahmeaa. Hyökäyspään pelaajilla ei suurempia paikkoja ollut ennen avausmaalia, jonka FC Hakan Ishmael Yartey viimeisteli Maximus Tainion keskityksestä ajassa 23′. SJK ei maalinkaan jälkeen saanut otetta pelistä. 36. minuutilla nähtiin SJK:lta pitkähkö hyökkäys ja lupaavan näköinen tilanne jonka rakenteluun osallistui useampikin pelaaja, mutta tilanne kuivui lopulta kasaan. Myöhemmin Rafal Wolsztynski ja Nikko Boxall pääsivät puolittaisiin maalintekotilanteisiin, mutta pidemmän korren veti aina Hakan puolustus tahi maalivahti Aatu Hakala. SJK sai lisää kylmää vettä niskaansa, kun SJK-paineistuksen perään koskilaiset päästettiin hyökkäykseen ja Henri Malundama keskitti millintarkan keskityksen Seth Saarisen juoksulinjalle, josta Saarinen puski pallon tyylikkäästi maaliin.

Toinen jakso jatkui lähes yhtä epäselvissä tunnelmissa kuin ensimmäinenkin. SJK:n suorittamat pelaajavaihdot toivat kuitenkin ensimmäisen tilanteen 50 minuutin kohdalla, kun Denys Oliinyk pääsi kokeilemaan maalintekoa. Hakan maalilla Hakala oli kuitenkin hyvin tilanteessa mukana ja esti pallon kulun maaliin. FC Haka oli lähellä tehdä 3-0-maalin, kun Aleksandar Vucenovic päästettiin karkuun ja nokikkain Jesse Östin kanssa. Öst piti kuitenkin maalinsa puhtaana. SJK sai tunnin pelin jälkeen pikkuhiljaa luotua enemmän ja enemmän painetta FC Hakan puolustusalueelle, ja FC Hakan pelaaminen tukeutui lähinnä puolustukseen sekä vastahyökkäysmahdollisuuksiin. Oliinyk pääsi kokeilemaan toistamiseen 66 minuutin paikkeilla, mutta jälleen Hakala oli esteenä. SJK:n paineistus kulminoitui FC Hakan pelaajan rikkeeseen rangaistusalueella. Tuomiona oli rangaistuspotku, jota ampumaan asettui Tuco. SJK:n epäonneksi Haka-vahti Aatu Hakala aavisti vedon oikein ja teki jälleen yhden tärkeän torjunnan. Torjutun rangaistuspotkun jälkeen valkeakoskelaiset saivat lisää virtaa peliinsä, ja SJK:n peli muuttui – jos mahdollista – entistäkin kamalamman näköiseksi. 3-0-maalin syöttö tarjoiltiin 77. minuutilla Logan Rogersonin toimesta maalin eteen, jonne Maximus Tainio oli ehtinyt ja viimeistelyllään taittoi lopullisesti seinäjokisten selkärangan. Lukemia kaunisteli 86′ minuutilla vielä Jacob Bushue, joka kerkesi syötönkatkoon SJK:n omassa päässä eikä erehtynyt viimeistelyssään.

“Pohjanoteeraus meiltä. Teimme pelin itsellemme vaikeaksi ja puolustimme todella huonosti kaksi ensimmäistä keskitystä. Sen jälkeen pelimme oli pelkkää puskemista. Meidän täytyy nollata tämä nopeasti ja alkaa keskittyä sunnuntaihin”, kommentoi päävalmentaja Jani Honkavaara välittömästi ottelun jälkeen.

SJK: Öst Jesse, Boxall Nikko (Vainionpää Matias 84′), Wolsztynski Rafal (Jervis Jake 46′), Valencia Cristhian, Markkula Niko, Murilo, Håkans Daniel (Lepistö Joonas 79′), Hannola Pyry (Laine Nooa 84′), Wilson Brandon (Oliinyk Denys 46′), Hetemaj Mehmet, Tuco

Taistelu Veikkausliigan sarjasijoituksista jatkuu SJK:n osalta tulevana sunnuntaina 26.9.2021, kun klo 18:30 OmaSp Stadionilla pelataan FC Lahtea vastaan.