123 456 7890

SJK ja FC Inter kohtasivat joukkueiden keskinäisen kilpailun kannalta hyvin tärkeässä ottelussa SuperLauantain trillerissä. Ottelu päättyi lopulta pisteiden jakoon ja sen myötä SJK säilyttää Veikkausliigan sarjataulukossa kolmospaikkansa.

SJK – FC Inter 2-2 (1-0)
1-0 Murilo 3’
2-0 Jervis 49’
2-1 Ojala 56’
2-2 Källman 69’

Ottelu alkoi SJK:n kannalta erinomaisesti, kun jo 3. peliminuutilla Murilo lähetti jalastaan pallon muotoisen raketin kohti Interin maalia ja se painui lopulta yläriman kautta, Interin maalivahdin avustuksella, verkkoon. Sen jälkeen peli oli molemmilta joukkueilta melko rauhallista asetelmien hakemista, pienoisessa SJK:n hallinnassa. 24. minuutilla FC Interin Petteri Forsell laukoi kovan leijuvan laukauksen SJK:n maalia kohti, mutta Jesse Öst onnistui torjua vedon kulmapotkuksi. Puoliajalle siirryttiin SJK:n 1–0 johdossa.

Ensimmäisen puoliajan tavoin myös toinen puoliaika alkoi SJK:n kannalta myönteisesti. Pyry Hannola laukoi parista kympistä kovan laukauksen jonka Interin maalivahti Henrik Moisander vielä torjui. Paluupallossa oli kuitenkin ensimmäisenä Jake Jervis joka siirsi SJK:n voimalla suoraan volleysta 2–0 johtoon. Maali oli Jervisille jo kauden seitsemäs. Peli oli SJK:lla hyvin hallinnassa, kunnes 56. minuutilla FC Interin Forsell syötti Matias Ojalalle vasempaan laitaan, joka leikkasi keskelle ja ampui voimakkaan kierteisen vedon tolpan kautta maaliin ja kavensi tilanteeksi 2–1. Kavennusmaalin jälkeen Inter sai enemmän pelistä otetta. Kun pelikello näytti 69. minuuttia, Aleksi Paananen pääsi katkaisemaan SJK:n vastahyökkäyksen ja syötti tarkan keskityksen takatolpalle, jonne oli hiipinyt Veikkausliigan maalipörssiä johtava Benjamin Källmann ja hän tasoitti ottelun. Ottelun lopussa molemmilla oli vielä omat paikkansa sekä pallonhallinta jaksot, mutta lisämaaleja ei tänään nähty ja ottelu päättyi lukemiin 2–2.

Isossa kuvassa ihan ok tulos, vaikka harmittaakin että päästettiin vastustaja 2-0-johdosta tasoihin. Tulos on kuitenkin sellainen, jonka voi pelitilanteiden valossa hyväksyä. 55 minuuttia pelattin tosi hyvin ja sen jälkeen tuli vähän pimeä hetki siinä ennen 2-1-maalia ja sen jälkeen paine meidän päässä alkoi kasvaa. Päästimme huonot maalit, mutta isossa kuvassa tulos ihan ok” summasi päävalmentaja Jani Honkavaara ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.

SJK:n kannattajaryhmä Klopit järjesti ensimmäisellä jaksolla mielenilmauksen, jossa koko kannattajapäädyn seisomakatsomo ammotti tyhjyyttään. Honkavaara olisi halunnut antaa faneille voiton: “Varoitin pelaajia tilanteesta etukäteen. Pakko antaa myös junnufanipäädylle krediittiä jotka pitivät mekkalaa toisessa päädyssä. Toisella puoliajalla oli iso ero tunnelmassa [kun kannattajat olivat taas tukenamme]. Harmi ettemme voineet antaa faneille voittoa tästä matsista.

Taistelu Veikkausliigan mitalisijoista ja europaikoista jatkuu SJK:n osalta tulevana keskiviikkona 22.9.2021, kun Valkeakosken Tehtaan kentällä pelataan vierasottelu FC Hakaa vastaan klo 18.30.

SJK: Öst Jesse, Boxall Nikko, Arciero Rodrigo, Arthur Jude, Oliinyk Denys (Håkans Daniel 71′), Jervis Jake, Valencia Cristhian, Tikkanen Ville, Lepistö Joonas (Tuco 76′), Murilo, Hannola Pyry (Wilson Brandon 83′)